Helsinkiin tarvitaan lisää kaupungin vuokra-asuntoja

Sunnuntai 13.5.2012 klo 16:40

Yksityisten vuokra-asuntojen vuokrat ovat nykyään Helsingissä ja koko pääkaupunkiseudulla sillä tasolla, että yhä harvemman tulot riittävät niiden maksuun. Yhä useampi kääntyy tässä tilanteessa kaupungin puoleen. Vaikka Helsingin kaupunki on Suomen suurin yksittäinen vuokranantaja, sillä on 44 000 asuntoa, yhä useampi jää täällä ikuiseen asuntojonoon. Viikko sitten ilmestyneen Helsingin Sanomien (HS 5.5.12) mukaan jonottajia on nyt yli 22 000.

Pienituloisten tilannetta on vaikeuttanut se, että ns. yleishyödylliset tahot, kuten VVO on nostanut vuokriensa tason lähemmäs yksityisiä markkinoita. Näin siitä huolimatta, että VVO:n talot on siinä missä kaupunginkin rakennettu valtion tuella. Tästä huolimatta keskineliövuokra on kolmanneksen kaupunkia korkeampi (13.77), mikä on omiaan lisäämään hakupainetta kaupungin suutaan.

Matkaa yksityisen sektorin keskitasoon VVO:n vuokrissa on enää muutama euro, joten voidaan kysyä miten valtion tuen ehtona ollut yleishyödyllisyys tässä toteutuu? Tätä taustaa vasten on myönteistä, että asuntoministeri Krista Kiuru (sd.) on tänä keväänä tarttunut valtion tuella rakennettujen asuntojen korkeisiin vuokriin ja luvannut niistä perusteellisen selvityksen.   

Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tilanne on Helsingissä jo nykyisellään kriittinen ja uhkaa entisestään vaikeutua tulevaisuudessa, koska 600 000 helsinkiläisen rajapyykki ylitetään todennäköisesti tänä vuonna. Viime vuoden lopussa asukkaita oli noin 595 500 ja Helsinkiin muuttaa keskimäärin 6000 uutta asukasta vuodesta.

Helsinki on maan pääkaupunki sekä merkittävä työ- ja opiskelupaikka, joka tarvitsee kehittyäkseen uusia asukkaita. Asuntopula voi ennen pitkää johtaa työvoimapulaan, monista muista ongelmista puhumattakaan. Esimerkiksi opiskelija-asuntojen niukka saatavuus aiheuttaa jo nyt joka syksynä ongelmia ja vaikeuttaa monen nuoren mahdollisuuksia aloittaa joustavasti opintonsa kaupungin oppilaitoksissa. Vaikeudet saada asuntoa, eivät ole omiaan lyhentämään tavoitteiden mukaan opiskelu-aikoja.

Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen vaikeutumisesta saattaa tulla tulevaisuudessa este kaupungin kehittymiselle ja siksi vuokra-asuntopulaan on Helsingissä tartuttava kaikella vakavuudella. Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta kaupungin vuokra-asunto tuotannon merkittävä lisääminen olisi askel oikeaan suuntaan. Tänä vuonna uusia kaupungin vuokra-asuntoja valmistuu Helsinkiin noin kolme sataa ja ensi vuonna hieman yli 500. Vaikka ylöspäin ollaan matkalla, varaa lisätä yhä on. Tärkeätä on myös uusien vuokra-asuntojen sijoittaminen tasaisesti eripuolille kaupunkia sekä se, että kaupungin kohteiden asukasviihtyvyydestä ja asumisturvallisuudesta huolehditaan aivan siinä missä muissakin kohteissa.

Onko Meri-Rastilan rannan rakentamiselle vaihtoehtoa?

Sunnuntai 29.4.2012 klo 13:19 - Ville

Vastuullisuus on hyvä valttikortti kuntavaaleissa

Perjantai 13.4.2012 klo 8:47 - Ville

Tiuhaan eri tahojen tekeminä ilmestyvistä puolueiden kannatusmittauksista on tullut yksikeskeinen maamme poliittista ilmapiiriä ohjaavia tekijöitä. Sillä kuinka viisastagallupien tuijottaminen on ja kuinka ammattitaitoisesti tehtyjä kaikki tutkimukset ovat,ei ole juuri vaikutusta niiden paino-arvoon mediassa. Mielipidemittausten merkitystä tällä vaalikaudella on korostanut se, että suurinoppositiopuolue perussuomalaiset jättäytyi viime kevään vaalivoiton jälkeenvapaehtoisesti oppositioon ilmeisen taktisesti ”kasvamaan korkoa” sitoen oman kohtalonsaparadoksaalisesti Kreikan kohtaloon.

Nyt gallupit, jotka toivat perussuomalaiset ylös,näyttävät olevan viemässä heidät alas. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini arvioi pääsiäisen alla Ilta- Sanomissa, että kannatus kääntyy nousuun, kun Suomen Kreikalle ja muille kriisimaille antamat takaukset realisoituvat tappioiksi. Tässä voi kysyä, eikö Soinilla ole muuta poliittista agendaa kuin odottaa, että Euroopalle käy huonosti? 

Poliittisen tuulen käännökset ovat olleet viime vuosina nopeita. Tämä tekee vaaleihinvalmistautumisen ja vaaliohjelmien laadinnan haastavaksi. Neljä vuotta sittenmaailmantalouteen yhä vaikuttava globaali talouskriisi alkoi nousta tietoisuuteen samaanaikaan kuin Suomessa käytiin syksyn 2008 kuntavaalitaistelua. Jälkiviisaudella voi arvioida, ettei SDP:n kuntavaalivaaliohjelma tuolloin kaikilta osin vastannut nopeastimuuttuvaa tilannetta. 

Tähän aikaan keväästä kaikissa puolueissa suunnitellaan aktiivisesti syksynvaaliohjelmia. Näin tehdään myös SDP:ssä. Tärkeät vaalit ovatkin tulossa ja sillä vakavuudella ja innostuksella niihin on syytä valmistautua. Vaikka Suomen ja maailmantalouden merkit näyttävät nyt lupaavammilta, valmius vastata nopeisiin muutoksiin on hyvä olla korkea. SDP:n kuntavaaliohjelma olisi hyvä sekä yleisellä että paikallistasolla perustua mahdollisimman realistiselle pohjalle. Jos vaalilupauksia tehdään, niille kannattaa kertoa myös hinta ja konkreettinen esitys siitä, miten lupaus rahoitetaan. Monet ovat valmiita maksamaan paremmista kuntapalveluista, jos heille kerrotaan miten ne rahoitetaan. 

Oikeudenmukaisuus ja vastuullisuus tulevat todennäköisesti olemaan hyviä vaaliteemojaensi syksyllä, vaikka tulevaisuutta emme voi ennustaa. Yleisen pettymyksen tunteen politiikkaan näyttävät nyt aiheuttavan ne, jotka ovat keränneet kannatuksensa muiden arvostelulla. Perussuomalaiset lupasivat eduskuntavaalikampanjassaan paljon, mutta käytännön teot suomalaisten hyvinvoinnin eteen ovat jääneet suuresta eduskuntaryhmästähuolimatta vähäisiksi. SDP:llä on tuoreita näyttöjä vastuullisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta tältä vaalikaudelta sekä puolueen pitkästä historiasta.Tavoitteeksi ei näin ollen pidä ottaa muuta kuin selkeä kunnallisvaalivoitto ensi syksynä.

Kirjoitus on julkaistu Demokraatti-lehdessä 12.4.2012

Oikeudenmukaisuuden vaatimus lisääntyy työelämässä

Torstai 15.3.2012 klo 10:40 - Ville

Puheenjohtajapäivien ajatuksia

Perjantai 2.3.2012 klo 11:22 - Ville

Osallistuin viime viikonloppuna toista kertaa puolueosastoni Vuosaaren demarien puheenjohtajana Vantaalla järjestetyille kaksipäiväisille SDP:n puheenjohtajapäiville, jotka kokosivat Rantasipi Airportiin osastojen puheenjohtajia eripuolilta maata. Tapahtumasta jäi minulle innostunut vaikutelma ja jälkikeskusteluiden sekä Facebook kommenttien pohjalta en ollut ainut joka palasi kotiin virkistyneenä ja uusia ideoita täynnä.

SDP:n kannatus ei ole ollut viime vuosina paras mahdollinen ja monien muiden ohella olen paljon pohtinut, että mistä tämä johtuu ja mitä asialle olisi tehtävissä. Miten SDP voisi nousta jälleen suurimmaksi puolueeksi? Eduskuntavaaleissa saavutettiin kovalla vaalityöllä torjuntavoitto ja toiseksi suuremman puolueen asema. Viimeaikoina kannatus on gallupeissa ollut kuudentoista prosentin luokkaa. Hallitusvastuun ohella syynä tähän on varmasti alavireiset presidentinvaalit. Gallupit eivät äänestä, mutta jotain suuntaa ne antavat ja vaikuttavat ihmisten mielipiteisiin.

Tällä viikolla Demokraatti -nimen ottanut ex-Uutispäivä Demarin toimittaja kysyi minulta ja muutamilta muilta puheenjohtajapäivien aluksi kommenttia, että miten SDP:n kannatus saadaan nousuun. Painotin vastauksessani kentän ja puolueen johdon vielä nykyistä tiiviimpää ja yhteistyötä. Kaikkien SDP:ssä toimivien tulee tuntea, että teemme työtä samojen päämäärien eteen hyvässä keskusteluyhteydessä toisiimme. Tämä on pohja sille, että kenttätoimintaan saadaan lisää aktiiveja. Nykyaikana ihmiset pohtivat tarkoin ajankäyttöään ja lähtevät mukaan sellaiseen vapaa-ajan toimintaan, jonka kautta he kokevat voivansa vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin.

Vantaan päivät oli hyvä esimerkki siitä, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. SDP uudistuu koko ajan ja valmiudet vastata viimeisen noin kymmenen vuoden aikana muuttuneen toimintaympäristön haasteisiin kehittyvät jatkuvasti. Kuntavaaliteemoja ja vaalityökaluja pohdittiin Vantaalla yhteisissä työpajoissa joiden tuloksia jaettiin sunnuntaiaamuna konferenssikeskuksen suuressa salissa. Optimismi, yhdessä tekeminen, harkittu ehdokasasettelu ja ajoissa liikkeellä oleminen korostuivat ryhmien aikaansaannoksissa selkeiden vaaliteemojen ohella.

Hokkus pokkus ratkaisua kannatuksen nostamiseen ei ole. Ensi kesän puoluekokouksessa tehtävänsä jättävä nykyinen puoluesihteeri Mikael Jungner korosti puheenvuorossaan sitä, että SDP:n kannatus saadaan nousuun vain pitkäjänteisellä kenttätyöllä. Mikään yksi puoluejohdon puheenvuoro tai vastaava ei voi asiaa ratkaisevasti muuttaa.  Vastuu on meillä kaikilla eripuolilla maata. Tämän vastuun kantamiseen ja tehokkaan kunnallisvaalityön tekemiseen antavat hyviä uusia välineitä Vantaalla ennakkoesitellyt puolueen uudet kotisivut, jotka ovat nyt kaikkien katsottavista. Niiltä voi mm. ladata vaalitöissä avuksi olevaa materiaalia. Uusia kotisivuja katsellessa tuli oikeasti sellainen olo, että tästä on konkreettista apua puolue-osaston toiminnassa. Se on paljon sanottu nykyisenä nettiyltäkylläisyyden aikana.

Sen pohdinta, miten SDP voisi nousta jälleen suurimaksi puolueeksi, ja mikä on sosialidemokratian ydinsanoma tälle ajalle, varmasti vielä jatkuu. Puheenjohtajapäivien annilla on kuitenkin hyvä edetä kohti kesän puoluekokousta ja kuntavaaleja ja muistaa, että kansanliikkeenä SDP:n menestys on kiinni kaikista sen aktiiveista.

Muutoksen ja epävarmuuden vuosi 2011

Lauantai 31.12.2011 klo 14:51

Mitä jäi päällimmäiseksi mieleen vuoden 2011 poliittisista tapahtumista meillä ja muualla? Arabikevät, Japanin tsunami, kevään eduskuntavaalit, Norjan joukkosurmat ja Eurokriisi. Maailma on muuttunut tämän vuoden aikana merkittävästi ja samalla epävarmuus tulevaisuudesta on lisääntynyt.

Tunisiassa poliisin mielivaltaan turhautuneen hedelmäkauppiaan polttoitsemurhasta käynnistyi vuoden 2010 lopulla tapahtumasarja, joka johti vuonna 2011 kansannousuihin Tunisiassa, Egyptissä, Libyassa, Jordaniassa, Syyriassa ja Jemenissä. Yhä jatkuva tapahtumaketju osoittaa, että jos vallanpitäjät menettävät uskottavuutensa minkään salaisen poliisin keinot eivät  riitä kansan syvien rivien demokratian vaatimuksen tukahduttamiseksi. Vastaavaa vallanvaihtoon johtanutta liikehdintää on viimeksi tässä mittakaavassa nähty kaksikymmentä vuotta sitten, kun kommunistivalta kaatui Itä-Euroopassa.

Viime keväänä Japanin tsunami surmasi yli 20 000 ihmistä, jätti satojatuhansia kodittomaksi ja nosti keskusteluun ydinvoiman vaarat. Katastrofi oli valtava, mutta osoitti, että pitkälle kehittyneen ja varakkaan maan edellytykset selvitä valtavasta kriisistä ovat  paremmat kuin esimerkiksi Haitin, jossa tammikuussa 2010 tapahtuneen maanjäristyksen tuhot ovat vielä pitkälti korjaamatta.  Maailma ei ole tasa-arvoinen edes luonnonkatastrofeissa.

Suomessa perussuomalaiset voittivat huhtikuun eduskuntavaalit, mutta eivät olleet valmiit poliittiseen hallitusvastuuseen vaalien jälkeen. Tilanteessa oli jotain samaa kuin vuonna 1970 SMP:n suuren vaalivoiton jälkeen. Tuolloin vaalivoittajan pääsyn hallituksen esti presidentti Urho Kekkosen ja viime kädessä Neuvostoliiton vastustus. Nyt EU-politiikkaan liittyvät kysymykset. Vaikeiden neuvottelujen jälkeen aikaansaatua Jyrki Kataisen kuuden puolueen hallitusta voi pitää osoituksena mukaan lähteneiden puolueiden halusta etsiä ja löytää kompromissien kautta valmius yhteistyöhön.

Itseni ehkä henkilökohtaisesti täydellisimmin pysäyttänyt tämän vuoden uutinen oli keskellä kesän viettoa heinäkuun lopulla tullut uutinen Norjan Oslossa ja Utøyan saarella tapahtuneen lähes 80 nuoren ihmisen kuolemaan johtaneista Anders Behring Breivikin tekemistä terroriteoista.  Kävin Norjassa pari viikkoa tapahtuman jälkeen Pohjoismaisten historian tutkijoiden konferenssissa. Siellä tapahtuman Norjalle ja sen naapurimaille aiheuttaman surun ja järkytyksen saattoi vahvasti aistia. Pohjoismaista yhteyttä haluttiin korostaa, eikä vastaavan murhenäytelmän toivottu enää ikinä toistuvan.

Paluuta Urho Kekkosen aikaan ei ole

Tiistai 20.12.2011 klo 0:08 - Ville

Urho Kekkosen pitkän neljännesvuosisadan kestäneen presidenttikauden päättymisestä on tullut tänä syksynä kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta. Kylmän sodan vaikeisiin vuosikymmeniin sijoittunut Kekkosen presidenttikausi oli monella tavoin poikkeuksellinen ajanjakso Suomen historiassa. Kekkonen käytti presidentin valtaoikeuksia silloisen perustuslain täyteen mittaan ja usein niiden ylikin. Presidentinvaalikeskustelua viime viikkojen aikana seuratessa on syntynyt vaikutelma, että nyt jälleen maahan kaivattaisiin Kekkosen kaltaista vahvaa hallitsijaa, joka laittaisi vaikka eduskunnan ja hallituksen ohittaen maan asiat toivomaansa järjestykseen.

Mielikuvaa mahdollisuudesta saada maahamme uusi Urho Kekkosen kaltainen presidentti pyrkii vahvistamaan osa nykyisistä presidenttiehdokkaista. He antavat lausunnoissaan ymmärtää, että he voisivat presidenttinä muuttaa asioita, jotka eivät kuulu nykyisen perustuslain aikana presidentin valtaoikeuksiin.

Presidenttiehdokkaana voi tietenkin esittää mielipiteensä haluamaansa asiaan, vaikkei mahdollisen presidentiksi valinnan jälkeen olisikaan mahdollisuuksia päättää kyseisestä asiasta. Presidentin nykyisten valtaoikeuksien kapeus unohtuu usein myös vaalipaneelien keskiöissä olevissa EU-asioissa. Niistä pitää tietenkin keskustella, mutta ei pidä unohtaa, että EU-asioista päättäminen kuuluu hallitukselle ja pääministerille. Poikkeus olisi tapaus, jossa EU:n perussopimusta lähdettäisiin muuttamaan.

Presidenttiehdokkaan ominaisuudessa voi esimerkiksi esittää ajatuksia Suomen valuutan vaihtamisesta eurosta markkaan, mutta samalla pitäisi kuitenkin muistuttaa joka välissä äänestäjille, että on yhä mahdollisen presidentiksi valintansa jälkeen asiassa mielipidevaikuttajan roolissa. Presidentillä on Suomessa yhä myös todellista valtaa ulkopolitiikan alueella muissa kuin EU-kysymyksissä. Niissäkin presidentin oletetaan sanelun sijaan toimivan yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.

Yhdenkään kysymyksen osalta presidentin ja hallituksen voimakkaalla vastakkainasettelulla ei nyt eikä tulevaisuudessa voida edistää maan asioiden myönteistä kehitystä.  Urho Kekkosen aikana Suomessa ja maailmassa elettiin nykyiseen verrattuna täysin eri tilanteessa.

Vallankäytön keskittymisellä Tamminiemeen oli myös varjopuolensa, joita ei ilmeisesti enää kunnolla muisteta. Nykyisen perustuslain hengen mukaista on, että presidentti toimii pikemminkin parlamentaarisen demokratian vahvistajana kuin sen kyseenalaistajana.

Euroopan velkapommi on purettava yhteistyössä

Maanantai 5.12.2011 klo 21:45 - Ville

Euroopan unioni on meidänkin maassamme ollut viime vuodet kovan arvostelun kohteena. Vakavia virheitä on tehty ja kritiikille on oikeutettu sija. Vaadittaessa enemmän tai vähemmän täydellistä unionin purkamista kuitenkin usein unohtuu, että koko prosessi sai alkunsa yli 60 miljoonaa uhria vaatineen toisen maailmansodan jälkeen, kun eurooppalaiset halusivat estää sodan toistumisen.

Keväällä 1951 Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska ja Saksa laativat sopimuksen raskaan teollisuuden – hiilen ja teräksen tuotannon – asettamisesta yhteiseen hallintoon, jotta mikään maa ei enää kykenisi yksin tekemään aseita ja kääntymään muita vastaan. Tämän jälkeen mukaan tuli muita ja integraatiota jatkettiin. Muodollisesti yhtenäinen Eurooppa on vielä verraten nuori asia. On hyvä muistaa, että vielä kaksikymmentä vuotta sitten Euroopan jakoi kahtia rautaesirippu ja maailma eli 40 vuotta ydinsodan vaaran varjossa.

Blogissa ei ole mahdollisuus listata kaikkia Euroopan historian vaiheita. Historian suurta kokonaiskuvaa ei kannata kuitenkaan unohtaa EU:ta arvosteltaessa. Integraatio aloitettiin kahden verisen maailmansodan ja niitä edeltäneen vuosisatojen taistelemisen jälkeen. Eurooppalainen yhteistyö on tie jolta ei kannata kääntyä kovin lyhytnäköisesti vastakkaiseen suuntaan. Tämä on niin suurten kuin pientenkin valtioiden etu.

Nyt Euroopan sydämessä oleva velkapommi on saatava yhteistoimin purettua ilman, että se aiheuttaa enää yhtään suurempaa tuhoa, jotta myönteinen kehitys voi maanosassamme jatkua myös tulevaisuudessa.   

Vaihdetaanko eurot markoiksi Mari Kiviniemi?

Sunnuntai 4.12.2011 klo 0:18 - Ville

Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen ehdotti lauantain Ykkösaamussa, että Suomi irrottautuisi euroalueesta ja ottaisi eurojen rinnalla käyttöön markat. Ehdotus oli siinä määrin ennakkoluuton, että olisi mielenkiintoista kuulla, miten Väyrysen puolueen keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi näkee asian. Onko keskusta puolueena tässä samalla linjalla kuin sen presidenttiehdokas, eli irti eurosta ja markat pöytään? 

Paavo Väyryseltä ei ole puuttunut radikaaleja avauksia ennen ja jälkeen keskustan presidenttiehdokkuutta.  Viime elokuussa Väyrynen halusi vaihtaa Suomen ja Viron valuutaksi kruunun. Tätä taustaa vasten voi hyvin kysyä, että mikseivät kruunut enää kelpaa ja mitä valuuttaa keskustan presidenttiehdokas aikoo seuraavaksi ehdottaa Suomelle?

Presidentinvaalin lähestyessä Väyrynen pyrkii ilmeisesti tämänkaltaisten avausten avulla nostamaan kaikin keinoin kannatustaan päästäkseen presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Miten tämä sopii keskustan eduskuntavaalikampanjassa markkinoimaan ”asiaa” linjaan, on sitten  toinen asia.

Keskustan johto pyrki ennen syyskuuta parhaansa mukaan löytämään puolueelle jonkun muun ehdokkaan kuin Väyrysen. Elokuun lopussa keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto arvosteli julkisuudessa Väyrysen toivetta päästä myös perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi. Kun toista vaihtoehtoa ehdokkaaksi ei löytynyt, keskustajohto siirtyi vähin äänin Väyrysen taakse.   

Nyt keskustan johto käy järjestään arvostelemassa tiedotusvälineille kaikkia hallituksen tekemisiä, mutta ei ilmeisesti näe ristiriitaa puolueen ennen ja jälkeen vaalien noudattaman Eurooppa politiikan välillä. Tähän johtopäätökseen on tultava, jos puolueen presidenttiehdokkaan markka lausuntoa ei keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemen taholta nähdä tarpeelliseksi mitenkään oikaista.

Siirrytäänkö Tamminiemen iltakoulusta Mäntyniemen iltakouluun?

Sunnuntai 27.11.2011 klo 14:48 - Ville

Niinistön avaus vie väistämättä ajatukset Mäntyniemen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan Tamminiemen huvilaan, johon Urho Kekkosen pitkänä kaksikymmentä viisi vuotta kestäneenä valtakautena keskittyi pitkälti Suomen poliittinen vallankäyttö. Mitä pidemmälle Kekkosen vuonna 1956 alkanut presidenttikausi eteni sitä useampi asia päätettiin käytännössä tuossa 1900- luvun alussa valmistuneessa jugend-huvilassa.  Kekkosen aikana maan hallituksen jäsenet olivat kaikkina vuorokauden aikoina Tamminiemessä usein nähtyjä vieraita. Valtioneuvoston jäsenten ja presidentin yhteydenpito oli tiivistä myös kirjeenvaihdon ja puhelimen välityksellä. Moniin asioihin, jotka eivät kuuluneet presidentin, valtaoikeuksiin tuli Kekkosen aikana hakea Tamminiemestä hyväksyntä.

Kekkosen aikana elettiin hyvin erialaisessa ulko- ja maailmanpoliittisesta tilanteessa kuin nykyään. Presidentillä oli myös lain puitteissa enemmän valtaoikeuksia ja hän käytti niitä täysmääräisesti, usein ylikin. Sittemmin pitkälti Kekkosen ajan perintönä perustuslakiamme on muutettu parlamentarismia vahvistavaan suuntaan. Tähän ajatus hallituksen epävirallisesta käskynjaosta Mäntyniemessä sopii huonosti, vaikka on täysin ymmärrettävää, että nykyisenä epävarmuutta täynnä olevana aikanamme vahvan presidentin – eräänlaisen uuden Kekkosen – kaipaus on lisääntynyt.  Nykyisellään presidentin rooli on kuitenkin enemmän toimia hallituksen ja eduskunnan työn tukijana kuin sen johtajana. Perusteluja pyrkimyksille keskittää valtaa Mäntyniemeen Tamminiemeä jäljitellen sen enempään kuin nykyinen perustuslaki antaa luonnostaan myöten ei ole.

Kuka valvoisi robotteja ja valelääkäreitä?

Perjantai 18.11.2011 klo 12:19 - Ville

Miltä kuulostaisi olla valelääkärin hoidettavana vanhainkodissa, jossa hoitajat on resurssien puutteessa korvattu roboteilla ja jonka toimintaa ei kukaan kunnolla valvo, ja vaikka valvoisi, epäkohtien paljastuessa kukaan ei kantaisi niistä vastuuta? Eilisen uutisia hieman yhdistellen tällainen visio on mahdollinen, jos ei kehityskulkuun maassa saada korjausta.  

Lyhyen ajan sisällä on paljastanut, että maassamme on useampi henkilö tehnyt pidemmän aikaa lääkärin työtä ilman asianmukaista koulutusta väärennetyllä todistuksella. Samalla on ilmennyt, että osalla muodollisen koulutuksen omaavista lääkäreistä ei ammattitaito riitä edes perustyöhön. Valvonta ei ole ollut riittävää.

Suomen Lähi- ja perushoitajaliitto Superin mukaan suuressa osassa yksityisiä hoivakoteja on liian vähän hoitohenkilökuntaa. Superin mukaan kunnat ja viranomaiset ovat laiminlyöneet laadunvalvonnan. Eilen televisiouutisissa Valviran edustaja painotti hoitolaitosten oman valvonnan merkitystä. Jokainen ymmärtää, ettei asetelma, jossa valvoja ja valvottava on sama taho, voi toimia. 

Eilen uutisoitiin myös, että helsinkiläiseen Kustaankartanon vanhainkotiin oli tuotu robotteja pitämään ikä-ihmisille seuraa. Uutisessa väitettiin, ettei tarkoitus ole vähentää henkilökuntaa vaan vapauttaa hoitajien kädet muihin vanhusten kanssa tehtäviin toimintoihin. Uutispätkät roboteista ehkä huvittavatkin, mutta myös huolettavat. Missä vaiheessa joku tehokkuusajattelun nimissä perustaa yksityisen hoivakohdin, jossa voiton maksimoimiseksi roboteilla korvataan vielä lisää ihmisiä? Vaikka jotkut tehtävät robotilta onnistuisivatkin, hoitotyön kannalta aivan keskeistä inhimillistä elementtiä ei koneella voi ikänä korvata.

Suomalaisilla on ollut tutkimuksissa perinteisesti hyvin suuri luottamus lääkäreihin ja heidän ammattitaitoon. Tämä varmasti osittain selittää, miten ilman koulutusta olevat valelääkärit ovat voineet toimia vuosikaudet ilman, että kukaan on kyseenalaistanut heidän toimintaansa niin perusteellisesti, että petokset olisivat tulleet ilmi.

Nyt, kun luottamus on järkkynyt, aiheettomiakin valelääkäriepäilyjä ilmoitetaan viranomaisille jatkuvasti. Lääkärille mennessä yhden jos toisenkin mielessä on epäilys osaako hän tehtävänsä. Valviralta voisi tässä tilanteessa odottaa nykyistä suurempaa vastuunkatoa valvonnan epäonnistumisesta.

Toinen viime päivinä kyseenalaiseksi joutunut elementti on sokea uskoa terveydenhuollon yksityistämisen autuaaksi tekevään voimaan. Vuokayritysten kautta tulevien lääkärien taustoja on ilmeisen mahdoton loppuun asti kenenkään tarkistaa. Palvelujen ulkoistuksessa on jo nyt ilmeisesti menty liian pitkälle.  Suomalaisessa terveydenhoidossa on nyt uskottavuuskriisi, jonka ratkaiseminen vaati niin viranomaisilta kuin valtiovallaltakin päättäväisiä toimia.

Vaihteeksi voitaisiin keskustella myös idänsuhteista

Sunnuntai 25.9.2011 klo 15:48 - Ville

Paavo Väyrysen huippuhetki ja keskustan tulevaisuus

Lauantai 10.9.2011 klo 14:07 - Ville

Paavo Väyrysestä tuli eilen käytännössä keskustan presidenttiehdokas. Puoluehallituksen kokous, jossa asiasta ilmoitettiin, oli varmasti yksi Väyrysen pitkän poliittisen uran suurimpia huippuhetkiä. Keskustan johto on viimeisten kuukausien aika tehnyt kaikkensa, että puoleen esivaaliin olisi saatu muitakin ehdokkaita. Nyt keskustan johdon oli taivuttava Väyrysen taakse sen jälkeen, kun puolue oli saanut puoluesihteeri Timo Laanisen mukaan ”politiikan vanhalta mestarilta melkoisen oppitunnin”.

Keskustan kyvyttömyys saada esivaaliin mukaan ketään toista ehdokasta on puolueen ulkopuolelta katsottuna vaikeasti ymmärrettävä asia huomioon ottaen puolueen nykyisen haastavan aseman. Tiedustusvälineissä asioiden käsittelyn tempo on nykyään niin nopea, että harvoin pysähdytään arvioimaan sitä miten missäkin asiassa on nykyiseen tilanteeseen tultu.

Suomen Keskusta, joka aina 1960-luvun puoliväliin asti kutsui itseään Maalaisliitoksi, on ollut tähän asti keskeinen toimija Suomen poliittisessa kentässä. Puolueella on ollut kriisivaiheita aiemminkin, mutta tähän asti se on selvinnyt niistä. Esimeriksi SMP:n voittoon päätyneiden vuoden 1970 eduskuntavaalien jälkeen arveltiin keskustan pysyvän alamäen alkaneen, mutta Urho Kekkosen taustavaikutuksella puolue pysyi vallan saleissa kannatuksen laskusta huolimatta. Poliittisen historian siipien havinaa kuuluu siinä, että jo samalla 1970-luvulla Paavo Väyrynen kohosi nuoresta iästään huolimatta Kekkosen suosikkina merkittäviin poliittisiin tehtävin.

Viime eduskuntavaaleissa nähdyn keskustan kannatuksen romahtamiseen johtaneen kehityksen voi jälkikäteen arvioida alkaneen kevään 2003 niin kutsutun Irak-gate kohun myötä, joka johti Anneli Jäätteenmäen eron pääministerin paikalta kesällä 2003. Jälkiviisaudella voisi myös arvioida, että keskusta olisi selvinnyt viime vaalikauden velloneesta vaalirahakohusta vähäisemmin vaurioin avoimella tiedottamisella ja itsekriittisyydellä kuin linjalla, jossa mitään ei myönnetty, ellei edessä ollut mustaa valkoisella. Vaalirahakohu oli omiaan johtamaan siihen, että kansalaisten usko poliittiseen järjestelmään koki vakavan kolauksen. Tämä osaltaan johti perussuomalaisten viime kevään suureen vaalivoittoon.   

Keskustan tulevaisuus uskottavana poliittisena puolueena riippuu nyt pitkälti kevään presidentinvaalien tuloksesta ja tässä puolueen puheenjohtaja Mari Kiviniemi on mieluummin luottanut Paavo Väyryseen kun lähtenyt itse ehdolle. Keskustan tulevaisuuden kannalta suurin haaste ei tule hallituksen vaan pääoppositiopuolueen taholta. Todellinen koetus on edessä vuoden päästä syksyllä pidettävissä kunnallisvaaleissa.  Perussuomalaiset virittelevät jo Timo Soinin johdolla keskustan nyt paikoin lähes yksin vallitsemiin valtuustoihin uutta jytkyä, joka voi laittaa monen maalaiskunnan poliittiset voimasuhteet uusiksi.  Viimeisten valta-asemien puolustamisesta lienee kyse myös siinä, miksi keskusta vastustaa niin lujasti kuntauudistusta, että asiasta on jo tulossa välikysymys hallitukselle.

Keskustan vaihtoehtona on uuden nousun löytäminen tai monissa Euroopan maissa jo toteutunut kehitys, jossa keskustaryhmät ovat poliittisia pienpuolueita. Se, mihin suuntaan kehitys kulkee, riippuu nyt pitkälti tulevista presidentinvaaleista, joiden lopputuloksella puolestaan on vaikutusta siihen, mistä asetelmasta tuleviin kuntavaaleihin mennään.

Mitä on olla suomalainen

Sunnuntai 21.8.2011 klo 17:51 - Ville

”Syntyä suomalaiseksi on tavallista suuremassa määrin kohtalo”, kirjoitti Helsingin Sanomien päätoimittaja Yrjö Niiniluoto vuonna 1957 teoksessaan Mitä on olla suomalainen. Niiniluoto pyrki kirjassaan hahmottamaan Suomen kansan ominaispiirteitä ja pohtimaan suomalaisten paikkaa maailmassa. Samankaltaisille pohdinnoille olisi tarvetta myös nykypäivänä.

Sen määrittely mitä on olla suomalainen, ei ollut edes 1950-luvun lopulla yksinkertainen tehtävä, sillä toisen maailmansodan lopputulos oli merkittävästi muuttanut Suomen kansainvälistä asemaa ja suhteet entiseen vihollismaahan oli syksyllä 1944 järjestettävä uudelle pohjalle. Yrjö Niiniluodon aikana jouduttiin pohtimaan sitä, mitä oli isänmaallisuus Paasikiven ja Kekkosen Suomessa.

Isänmaahan ja suomalaisuuteen liittyviä käsitteitä esiintyy nykyään poliittisissa puheissa varsin yleisesti ilman, että lähdetään sen enempään määrittelemään, mitä niillä tarkoitetaan. Yksi puolue pyrkii usein omimaan suomalaisuuden ja esiintymään muita isänmaallisempana.

Tänään ihmetystä herättää perussuomalaisten ilmoitus, että he ovat ottaneet käyttöön puolueestaan englanninkielisen nimen ”The Finns” eli "suomalaiset". Perussuomalaiset ilmeisesti pyrkivät toimimaan niin koti- kuin ulkomaidenkin suuntaan kaikkien suomalaisten edustajina.  

Maailmassa, Euroopassa ja Suomessa on tapahtunut viimeisten vuosikymmenten aikana - kylmän sodan päättymisen jälkeen - valtavia muutoksia, jotka yhä jatkuvat. Maailma on globalisoitunut ja Suomi monikulttuuristunnut.  Suomessa kehitys on ollut nopea ja muutos aiempaan on ollut huomattava. Vielä 1970-luvun alussa maassamme asui suurin piirtein saman verran ulkomaalaisia kuin Albaniassa, joka oli tuolloin Euroopan suljetuin maa.  

Sen sijaan, että pyritään yksinkertaistuksiin tai yksi puolue pyrkisi, ja sen annettaisiin esiintyä suomalaisuuden edustajana, nyt tarvittaisiin perusteellista keskustelua siitä, mitä on olla suomalainen 2010-luvulla?  Mitä on isänmaallisuus monikulttuurisessa Suomessa? Mitä positiivista annettavaa suomalaisilla on muulle maailmalle? Esimerkiksi tulevat presidentinvaalit ovat toivottavasti hyvä mahdollisuus käydä rakentavaa ja laajaa keskustelua näistä kysymyksistä.

Esiymmärrys ja maailmankuva

Maanantai 25.7.2011 klo 11:10 - Ville

Maa tarvitsee hallituksen

Perjantai 10.6.2011 klo 17:56 - Ville

”Maa tarvitsee presidentin” julistettiin vuonna 1968 kokoomuksen presidenttiehdokkaan Matti Virkkusen Urho Kekkosta suuresti kiusanneissa vaalimainoksissa. Nyt pian kaksi kuukautta vaalien jälkeen maa tarvitsee hallitukseen ja on siksi tyytyväisyydellä otettava vastaan tieto, että kuusi jo kertaalleen Säätytalolla neuvotellutta puoluetta ovat sinne ensi maanantaina palaamassa. Toiveet siitä, että maa saa ensi viikolla toimivan hallituksen, ovat nyt korkealla.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen oli tehnyt kaikkensa saadakseen Timo Soinin johtamat perussuomalaiset mukaan hallitusneuvotteluihin. Erivapauksia EU asioissakin oli tarjottu, mutta turhaan. Tänään saatiin jälleen kuulla Timo Soinilta letkauksia basaarihallituksesta ja vakuutuksia, että perussuomalaisten EU-linja on oikea ja siksi päätös kieltäytyä hallitusvastuusta oli perusteltu.

Aika näyttää kenen linja EU asioissa on oikea. Jokatapauksessa perussuomalaisia olisi kaivattu vaalivoittajina mukaan hallitusvastuuseen, mutta he kieltäytyivät siitä kaksi kertaa.  Sitä, että perussuomalaiset jäivät suuresta vaalivoitosta ja kolmanneksi suurimman puolueen asemasta huolimatta hallituksen ulkopuolelle voinee verrata Suomen sodan jälkeisessä poliittisessa historiassa melkein ainoastaan SKDL:n kohtaloon 1950- ja 1960-luvuilla.

Ideologisesti SKDL:ää ja perussuomalaisia ei voi verrata toisiinsa, mutta asetelmassa, jossa yksi puolue on omassa leirissään muihin puolueisiin verrattuna, on jotain samaa. Vuonna 1958 kansandemokraatit saavuttivat merkittävän vaalivoiton ja heidän ryhmässään oli peräti 50 kansanedustajaa, mutta puolue ei päässyt hallitukseen. Omaa halua enemmän ratkaisuun vaikutti muiden vastustus. Vuoden 1966 vaaleissa tilanne kuitenkin muuttui, ja SKDL oli ensimäistä kertaa vuoden 1948 jälkeen hallitusvastuussa, kun se lähti mukaan Rafael Paasion kansanrintamahallitukseen. Runsaasti kompromisseja ja vastaintulemista tarvittiin, mutta oli merkittävää, että kansandemokraatit pystyivät lähtemään mukaan hallitustyöskentelyyn ja olivat sittemmin mukana useissa 1970-luvun hallituksissa.

Ollaanko hallituskäytännöissä palaamassa Kekkosen kaudelle?

Torstai 2.6.2011 klo 12:11 - Ville

Hallitusneuvottelut kariutuivat. Tulevat päivät näyttää miten jatketaan. Vaikeudet muodostaa maahan toimivaa enemmistöhallitusta kertovat merkittävästä poliittiseen tilanteen ja kulttuurin muutoksesta huhtikuussa käytyjen vaalien seurauksena. Tilanne saa monessa mielessä pohtimaan ollaanko Suomessa palaamassa hallitusten osalta kolmekymmentä vuotta taaksepäin Urho Kekkosen ajan käytäntöihin?

Kekkosen Suomessa hallituksen muodostamisen vaikeudet olivat arkipäiväisiä. Nähtiin toistuvasti pitkäksi venyneitä neuvotteluja, toimitusministeriöitä, virkamieshallituksia, vähemmistöhallituksia, ennen aikaisia vaaleja ym. ym. Yksikään hallitus ei istunut koko vaalikautta. Välistä hallituskriisi oli edessä lähes heti hallituksen nimittämisen jälkeen.

Poliittiseen terminologiaan nyt palannut käsite ”hävinneiden hallitus” oli 1970-luvulla ahkerassa käytössä. Esimerkiksi SMP:n voittoon päättyneiden vuoden 1970-vaalien jälkeen tappion kärsineet puolueet muodostivat hallituksen, kun Kekkosen ja Moskovan vastustuksen vuoksi kokoomuksella ja SMP:llä ei ollut asiaa valtioneuvoston linnaan. Viimeinen kerta, kun vaalitulos pääosin ohitettiin hallitusta muodostettaessa, oli Kekkosen kauden viimeisten eduskuntavaalien yhteydessä vuonna 1979. Kokoomus voitti vaalit, mutta ”yleiset syyt”, kuten keskustan Johannes Virolainen Moskovan vaikutusvaltaa Suomen hallituspolitiikkaan luonnehti, estivät vaalituloksen huomioon ottamisen.   

Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin tiedossa ei ole, että Suomen hallitusratkaisuun pyrittäisiin vaikuttamaan sen enempää idästä kuin lännestä päin. Jotain vaikutusta tosin saattaa olla Brysselin suunnalla. Kansainvälinen asemamme on kokonaan toinen ja siitä huolimatta eilisen pohjalta näyttää, että maahan haluttaisiin muodostaa vaaleissa historiallisen suuren tappion kärsineelle pohjalle hallitus. Kristillisdemokraattinen mahdollinen mukaan tulo ei tilannetta olennaisesti muuttaisi. Äänestäjät antoivat huhtikuun vaaleissa selkeän epäluottamuslauseen hallituspohjalle ja esittivät painavan toivomuksen suunnanmuutoksen puolesta. On toivottava, että tämä kehotus otetaan nyt vakavasti, eikä yritetä jatkaa ikään kuin vaaleja ei olisi välissä käyty.

Keskeinen ero Kekkosen kauden ja nykyisyyden välillä on, että presidentillä oli aiemmin hyvin keskeinen rooli hallituksen muodostamisessa. Vuoden 2000 perustuslainmuutoksen jälkeen tilanne on toinen. Kekkonen käytti valtaoikeuksiaan täysmääräisesti, monesti ylikin ja lainmuutoksella haluttiin varmistaa, ettei vastaava presidentinvalta enää toistuisi. Asian kääntöpuoli on se, ettei presidentillä ole juuri mahdollisuuksia vaikuttaa hallituksen muodostamisen vaikeuksiin, jos ja kuten nyt mahdollisesti siihen olisi tarvetta.

Uuden hallituksen ykköstehtävä

Keskiviikko 18.5.2011 klo 22:24 - Ville

Suomeen lähdetään perjantaina neuvottelemaan uutta kuuden puolueen hallitusta. Neuvotteluista ei odoteta helppoja, sillä monia vaikeita kysymyksiä on ratkaistavana. Hyvällä tahdolla ja joustavuudella yhteisymmärrys ehkä löytyy. Uuden hallituksen ensisijaiseksi tavoitteeksi tulisi ottaa eriarvoistumiskehityksen katkaiseminen.

Tulo- ja terveyserot ovat kasvaneet Suomessa huomattavasti viime vuosina. Tuloerot ovat nyt samalla tasolla kuin Urho Kekkosen kolmannen presidenttikauden alussa neljäkymmentä vuotta sitten. Vuosi sitten OECD varoitti Suomea taloudellisen erivoisuuden kasvun vaaroista. Tuo varoitus on nyt syytä pitää mielessä. Taloudellisen eriarvoisuuden lisääntyminen on uhka paitsi kansalaisten yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden tunteelle, myös ihmisten terveydelle.

Uuden hallituksen on saatava työllisyysaste selkään nousuun. Tuskin mikään toinen yksittäinen asia lisää yhteiskunnan eriarvoistumista ja tuloerojen kasvua siinä määrin kuin työttömyys. Työttömyys lisää yksiselitteisesti köyhyyttä. Köyhyysrajan alapuolella elävien lapsiperheiden määrä on viime vuosina selvästi kasvanut. Huolestuttavaa on myös se, että köyhyydestä näyttää jälleen tulevan perheissä sukupolvelta toiselle periytyvä ilmiö.

Juuri käytyjen vaalien tuloksen voi lukea hätähuutona eriarvoistumiskehityksen katkaisemiseksi. Moni halusi todennäköisesti ilmasta huolensa äänestämällä perussuomalaisia, jotka eivät katsoneet voivansa hallitusneuvotteluihin lähteä. Tästä huolimatta Säätytalolle kokoontuvan joukon on huomioitava myös heidän huolensa.

Seuraavalla hallituksella on historiallinen tehtävä turvata hyvinvointivaltion tulevaisuus. Tuloerojen kasvun katkaisemiseksi on lisättävä verotuksen ja sosiaaliturvan oikeudenmukaisuutta.  Suomalaisten jakautuminen menestyjiin ja syrjäytyviin tulee nyt pysäyttää.  

Isänmaata voi palvella oppositiostakin

Torstai 12.5.2011 klo 18:41 - Ville

Kuukausi sitten käytyjen vaalien suurvoittaja perussuomalaiset ilmoittivat tänään jäävänsä oppositioon ilman, että lähtivät hallitusneuvotteluihin tunnustelemaan olisiko yhteistä linjaa muiden kanssa löytynyt. Vaalivoittajan nopea kieltäytyminen hallitusvastuusta herättää monia pohdintoja. Timo Soini totesi tänään järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että ”isänmaata voi palvella oppositiosta”. Tietoisesti tai tiemättään Soini lainasi presidentti Urho Kekkosen lausetta kokoomuksen puheenjohtajalle Juha Rihtniemelle keväällä 1970, kun SMP ja kokoomus oli suuren vaalivoiton jälkeen pakotettu Moskovan kortilla oppositioon.  

Vuoden 1970 vaalien suurin voittaja oli ollut perussuomalaisten edeltäjä Suomen maaseudun puolue. Veikko Vennamon yhden hengen eduskuntaryhmään tuli kahdeksantoista uutta SMP:n edustajaa. Myös kokoomus menestyi hyvin. Mauno Koiviston kansanrintahallitus, jonka kantavina voimina olivat olleet SDP, keskusta ja SKDL kärsivät tappion.

Vuoden 1970 vaaleja kutsuttiin ”sydänmaiden unohdetun kansa esiinmarssiksi”. Kaikki eivät olleet päässeet osaksi Suomen sodanjälkeisestä vaurastumisesta ja elintaso oli esimerkiksi Pohjois-Suomessa huomattavasti etelää alhaisempi.  Vuonna 1970 maahan tarvittiin neljän kuukauden ajaksi Kekkosen luottomiehen Teuvo Auran johtama virkamieshallitus, ennen kuin keskustan Ahti Karjalaisen johtama ministeriö nimitettiin. Keskusta oli ollut valmis menemään suoraan oppositioon, mutta Kekkoselle tämä ei sopinut. Hallituksen ytimen muodostivat vaalitappion kärsineet puolueet SDP, keskusta ja SKDL. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kutsui Karjalaisen kabinettia ”hävinneiden hallitukseksi”. Lieneekö sattumaa vai osoittaako Timo Soinin erinomaista poliittisen historian tuntemusta, että myös tänäkin aamuna puhuttiin ”hävinneiden hallituksesta”?

Neljäkymmentä vuotta sitten vaalivoittaja SMP:n meno hallitukseen estivät Kekkosen Suomessa ns. yleiset syyt: Veikko Vennamon huonot välit Tamminiemeen ja Neuvostoliiton suurlähetystöön Tehtaankadulla. Tänään 2010-luvun Suomessa vastaavia esteitä ei ollut, vaan ennen kunnollisia hallitusneuvotteluita SMP:n perilliset ilmoittavat jo menevänsä oppositioon. Isänmaata voi palvella oppositiostakin, mutta johdonmukaisempaa sinne olisi ollut siirtyä tarvittaessa vasta kunnon hallitusneuvottelujen jälkeen.

SMP:n 1970 "jytky" ja nykypäivä

Torstai 21.4.2011 klo 14:55 - Ville

Viime viikonloppuna käydyistä eduskuntavaalien tuloksesta on esitetty jo lukemattomia arvioita. Vaalit jäävät historiaan jo sen vuoksi, että nyt nähdyn kaltaiset suuret muutokset yksittäisten puolueiden kannatuksessa ovat meillä olleet harvinaisia. Nyt nähtyä suurempi muutos eduskunnan voimasuhteissa on löydettävissä ainoastaan sodan vielä Euroopassa jatkuessa käydyistä vuoden 1945 vaaleista, kun laillistettu SKDL nosti kannatuksensa nollasta 49 paikkaan. Jos historiasta lähdetään etsimään yhtymäkohtaa viime sunnuntain vaaleihin, lähimmäksi päästänee vuoden 1970 vaalien osalta, vaikka vertailukohtia etsittäessä on hyvä muistaa, että vaalit käytiin tuolloin hyvin erilaisessa yhteiskunnallisessa ja kansainvälisessä tilanteessa.  

Vuoden 1970 eduskuntavaalit kuuluivat Suomen sodan jälkeisen poliittisen historian suuriin käännekohtiin. Ehkä vielä suuremassa määrin kuin nyt vaalien tulos yllätti koko kansankunnan: poliitikot, lehdistön ja myös monet äänestäjät. Virta kääntyi jyrkästi vasemmalta oikealle. Tulos oli vuoden 1966 vaaleihin nähden käänteinen ja uudisti eduskunnan voimasuhteet: oikeiston vaalivoitto oli suurin sitten 1930-luvun. Jo tuolloin mielipidetiedusteluja puolueiden kannantauksesta tehtiin, mutta niillä ei ollut samassa määrin vaikutusta kuin nykyään, joten tulos oli viime viikonloppuista suurempi yllätys.

Suomen maaseudun puolueen omista riveistä oli ennustettu vaalien alla, että puolue saisi seitsemäntoista paikkaa. Veikko Vennamon yhden hengen eduskuntaryhmään tuli kuitenkin peräti kahdeksantoista uutta SMP:n edustajaa. Myös kokoomus menestyi hyvin. Kansanrintahallitus, jonka kantavina voimina olivat olleet SDP, keskusta ja SKDL kärsivät tappion.

Samoin kuin nyt suurin vuoto SMP:n seuraajan perussuomalaisten suuntaan tapahtui enimmäkseen keskustan riveistä. Keskusta menetti vuonna 1970 kolmetoista edustajaa, kun nyt käydyissä vaaleissa menetys oli kuusitoista paikkaa.  Hallituksessa mukana olleiden SKDL:n ja SDP tappio jäi huomattavasti pienemmäksi. Vaikka yhteiskunnallinen tilanne oli tuolloin toinen, näitä vaaleja yhdistävä piirre näyttää olleen se, että keskustan peruskannattajankunnan tyytymättömyys puolueensa harjoittamaan politiikkaan purkautui vuonna 1970 SMP:n ja nyt vuonna 2011 perussuomalaisen kannatuksen voimakkaana nousuna.  

Yhdistäviä piirteitä on toki löydettävissä muitakin. Vuoden 1970 vaalit nimitettiin ”sydänmaiden unohdettujen kansanosien esiinmarssiksi”. Suomi oli toipunut sodasta varsin hyvin, mutta kaikki eivät olleet päässeet osaksi Suomen vaurastumisesta. Esimerkiksi Kainuussa elintaso erosi huomattavasti Etelä-Suomen kaupungeista. SMP:tä, kokoomusta ja kristillistä liittoa äänestäneet näkivät myös, että yhteiskunnan arvomaailma liberalisoituminen oli edennyt 1960-luvun lopulla liian nopeasti.

Kuvaavaa on, että siinä missä Timo Soini nimeisi nyt käydyt vaalit kansanäänestykseksi EU:n tukipaketeista oppositio nimesi keväällä 1970 vaalit äänestykseksi Yleisradion ohjelmapoliittisesta linjasta. Eino S. Revon johtaman Yleisradion koettiin kokoomuksen, SMP:n ja kristillisen liiton piirissä polkevan perinteisiä arvoja ja tähän haluttiin muutos. Vaalitulos vaikuttikin, vaikka ei kovin dramaattisesti. Jälkikäteen arvioituna voidaan nähdä, että 1970-luku oli edeltäjäänsä konservatiivisempi niin Suomessa kuin kansainvälisestikin tarkasteltuna.  

Jos hallituksen muodostamisessa saattaa nyt olla omat haasteensa, vuonna 1970 maahan tarvittiin neljän kuukauden ajaksi Kekkosen luottomiehen Teuvo Auran johtama virkamieshallitus, ennen kuin varsinainen keskustan Ahti Karjalaisen johtama ministeriö nimitettiin. Keskusta oli ollut myös tuolloin valmis menemään keräämään voimia oppositioon, mutta Kekkoselle tämä ei sopinut.

Suomen 1970-luvun alun poliittista tilannetta kuvasti se, että hallituksen rungon muodostivat vaalitappion kärsineet puolueet SDP, keskusta ja SKDL. Oppositioon jääneitä kokoomusta ja SMP:tä yhdistivät huonot välit Tamminiemeen, eikä niillä ollut asiaa hallitukseen. Taustalla vaikutti Neuvostoliitto. Tässä mielessä demokratiamme on tänään vankemmalla pohjalla: vaalitulos huomioidaan ja vaaleissa menestynyt puolue pyritään saamaan hallitukseen kantamaan vastuuta vaalitaistelun aikana antamistaan lupauksista.

Koska monimutkaiset sisä-, ulko- ja työmarkkinapoliittiset kysymykset eivät 1970-luvun alussa mahdollistaneet vaalitulosta noudattavan hallituksen nimittämistä, edessä oli pian hallituksen kaatuminen ja tammikuussa 1972 presidentin määräämät uudet vaalit.   Kekkonen toivoi vaalien muuttavan eduskunnan voimasuhteita, mutta joutui pettymään. SMP:n poliittinen voima pysyi entisellään ja muutokset olivat muutenkin kosmeettisia. SMP kuitenkin hajosi vuoden 1972 lopulla sisäisten ristiriitojen ja ulkoa tulleen paineen johdosta kahtia ja vuoden 1975 vaalien jälkeen sen ryhmässä oli kaksi edustajaa. Seuraavaa suurempaa menestystä, joka vei sillä erää SMP:n myös hallitusvastuuseen, oli odotettava vuoteen 1983.  

Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta historian valossa sitä on usein helpompi ymmärtää, sillä tietyt kehityskulut näyttävät aika ajoin seuraavaan toisiaan. Myös yhteiskunnan ilmapiirissä on nähtävissä käänteitä välillä konservatiivisempaan ja välillä vapaamielisempään suuntaan. Eduskuntavaalit ovat Suomessa toimineet tältä osin ilmapuntareina esimerkiksi 1966 ja 1970. Tulevat vuodet näyttävät millainen kehityskulku on edessä vuoden 2011 vaalien jälkeen ja onko siinä nähtävissä yhtäläisyyksiä vuoteen 1970.