Vaalien alla asiasta kuin asiasta pyritään luomaan vastakkainasettelua, vaikka siitä näyttäisi vallitsevan varsin suuri yksimielisyys.   Tästä hyvä esimerkki tästä on kysymys Suomen osallistumisesta YK:n määräämän Libyan lentokiellon valvontaan. Siitä, että Suomi ei lähetä Libyan taivaalle omia hävittäjiään näyttää vallitsevan puolueiden välillä varsin suuri yksimielisyys. Keskustelu kuitenkin jatkuu ja selittely siitä, miksi Suomi ei sotilasoperaatioon osallistu saa yhä erikoisempia piirteitä.

Aktiivi politiikkaan täydellisen irtioton viime kesänä tehnyt entinen pääministeri Matti Vanhanen arvosteli tämän viikon Suomen Kuvalehdessä Suomen Libya linjaa. Vastauksena kritiikkiin puolustusministeri Jyri Häkämies totesi tänään Savon Sanomissa, että ”Meillä ilmavoimat ja Hornetit eivät ole valmiudessa siksi, että niiden tehtävä on rajattu kotimaan puolustamiseen. Emme osallistu niillä maan rajojen ulkopuoliseen toimintaan.”

En aja koneidemme lähettämistä Libyan taivaalle, mutta kysyn, että miksi ilmavoimat on sitten viimeisen parinkymmenen vuoden ajan osallistunut aktiivisesti kansainvälisiin kriisinhallintaharjoituksiin, jos kerran on olemassa linjaus, että F-18 koneita käytetään vain kotimaan puolustamiseen?  Mikä näiden harjoitusten tarkoitus on ollut?

Ilmailua harrastusmielessä aktiivisesti seuranneena olen kaivannut keskusteluun ilmavoimien edustajien mielipiteitä siitä, sopisivatko Hornetimme edes teoriassa Libyan lentokiellon valvontaan?

Suomalaisista F-18 koneista puuttuu vielä toistaiseksi kokonaan ilmasta maahan aseistus. Hornetit hankittiin Suomeen 1990-luvun alussa vain hävittäjätorjuntaan, eli niiden nykyisillä aseilla voidaan torjua vain toisia lentokoneita. Koneisiin on tilattu maataisteluaseistus, mutta se ei ole vielä käytössä. Suomalaiset kykenisivät Libyassa siis vain valvomaan sitä, että Libyan ilmavoimat eivät lennä, mutta koneet eivät voisi edes itsepuolustusmielessä tehdä juuri mitään maakohteita vastaan.  Libyalaisia koneita ei kansainvälisen operaation alun jälkeen ole taivaalla juuri nähty, joten Suomen osallistuminen olisi lähinnä symbolinen tuki operaatiolle. 

Muutaman hävittäjän lähettämistä tärkeämpää olisi varmasti pohtia siitä, mitä muuta Suomi voisi tehdä libyalaisten auttamiseksi ja rauhan sekä ihmisoikeuksien kunnioittamisen palauttamiseksi tässä paljon kärsineessä maassa.