”Maa tarvitsee presidentin” julistettiin vuonna 1968 kokoomuksen presidenttiehdokkaan Matti Virkkusen Urho Kekkosta suuresti kiusanneissa vaalimainoksissa. Nyt pian kaksi kuukautta vaalien jälkeen maa tarvitsee hallitukseen ja on siksi tyytyväisyydellä otettava vastaan tieto, että kuusi jo kertaalleen Säätytalolla neuvotellutta puoluetta ovat sinne ensi maanantaina palaamassa. Toiveet siitä, että maa saa ensi viikolla toimivan hallituksen, ovat nyt korkealla.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen oli tehnyt kaikkensa saadakseen Timo Soinin johtamat perussuomalaiset mukaan hallitusneuvotteluihin. Erivapauksia EU asioissakin oli tarjottu, mutta turhaan. Tänään saatiin jälleen kuulla Timo Soinilta letkauksia basaarihallituksesta ja vakuutuksia, että perussuomalaisten EU-linja on oikea ja siksi päätös kieltäytyä hallitusvastuusta oli perusteltu.

Aika näyttää kenen linja EU asioissa on oikea. Jokatapauksessa perussuomalaisia olisi kaivattu vaalivoittajina mukaan hallitusvastuuseen, mutta he kieltäytyivät siitä kaksi kertaa.  Sitä, että perussuomalaiset jäivät suuresta vaalivoitosta ja kolmanneksi suurimman puolueen asemasta huolimatta hallituksen ulkopuolelle voinee verrata Suomen sodan jälkeisessä poliittisessa historiassa melkein ainoastaan SKDL:n kohtaloon 1950- ja 1960-luvuilla.

Ideologisesti SKDL:ää ja perussuomalaisia ei voi verrata toisiinsa, mutta asetelmassa, jossa yksi puolue on omassa leirissään muihin puolueisiin verrattuna, on jotain samaa. Vuonna 1958 kansandemokraatit saavuttivat merkittävän vaalivoiton ja heidän ryhmässään oli peräti 50 kansanedustajaa, mutta puolue ei päässyt hallitukseen. Omaa halua enemmän ratkaisuun vaikutti muiden vastustus. Vuoden 1966 vaaleissa tilanne kuitenkin muuttui, ja SKDL oli ensimäistä kertaa vuoden 1948 jälkeen hallitusvastuussa, kun se lähti mukaan Rafael Paasion kansanrintamahallitukseen. Runsaasti kompromisseja ja vastaintulemista tarvittiin, mutta oli merkittävää, että kansandemokraatit pystyivät lähtemään mukaan hallitustyöskentelyyn ja olivat sittemmin mukana useissa 1970-luvun hallituksissa.

Perussuomalaisten ehdoton tuumaakaan periksi antamaton asenne hallitusneuvotteluissa on historian valossa varsin ainutlaatuista. Politiikka, josta puuttuu kyky tulla puolitiehen vastaan muita ja hakea kompromissia palvelee harvoin edes puolueen kannattajakunnan etua. Timo Soini lupasi ensimmäisen oppositioon jäämisilmoituksensa jälkeen asiallista oppositiopolitiikkaa. Nähtäväksi jää miten lupaus käytännössä toteutuu.