Niinistön avaus vie väistämättä ajatukset Mäntyniemen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan Tamminiemen huvilaan, johon Urho Kekkosen pitkänä kaksikymmentä viisi vuotta kestäneenä valtakautena keskittyi pitkälti Suomen poliittinen vallankäyttö. Mitä pidemmälle Kekkosen vuonna 1956 alkanut presidenttikausi eteni sitä useampi asia päätettiin käytännössä tuossa 1900- luvun alussa valmistuneessa jugend-huvilassa.  Kekkosen aikana maan hallituksen jäsenet olivat kaikkina vuorokauden aikoina Tamminiemessä usein nähtyjä vieraita. Valtioneuvoston jäsenten ja presidentin yhteydenpito oli tiivistä myös kirjeenvaihdon ja puhelimen välityksellä. Moniin asioihin, jotka eivät kuuluneet presidentin, valtaoikeuksiin tuli Kekkosen aikana hakea Tamminiemestä hyväksyntä.

Kekkosen aikana elettiin hyvin erialaisessa ulko- ja maailmanpoliittisesta tilanteessa kuin nykyään. Presidentillä oli myös lain puitteissa enemmän valtaoikeuksia ja hän käytti niitä täysmääräisesti, usein ylikin. Sittemmin pitkälti Kekkosen ajan perintönä perustuslakiamme on muutettu parlamentarismia vahvistavaan suuntaan. Tähän ajatus hallituksen epävirallisesta käskynjaosta Mäntyniemessä sopii huonosti, vaikka on täysin ymmärrettävää, että nykyisenä epävarmuutta täynnä olevana aikanamme vahvan presidentin – eräänlaisen uuden Kekkosen – kaipaus on lisääntynyt.  Nykyisellään presidentin rooli on kuitenkin enemmän toimia hallituksen ja eduskunnan työn tukijana kuin sen johtajana. Perusteluja pyrkimyksille keskittää valtaa Mäntyniemeen Tamminiemeä jäljitellen sen enempään kuin nykyinen perustuslaki antaa luonnostaan myöten ei ole.