SMP:n 1970 "jytky" ja nykypäivä

Viime viikonloppuna käydyistä eduskuntavaalien tuloksesta on esitetty jo lukemattomia arvioita. Vaalit jäävät historiaan jo sen vuoksi, että nyt nähdyn kaltaiset suuret muutokset yksittäisten puolueiden kannatuksessa ovat meillä olleet harvinaisia. Nyt nähtyä suurempi muutos eduskunnan voimasuhteissa on löydettävissä ainoastaan sodan vielä Euroopassa jatkuessa käydyistä vuoden 1945 vaaleista, kun laillistettu SKDL nosti kannatuksensa nollasta 49 paikkaan. Jos historiasta lähdetään etsimään yhtymäkohtaa viime sunnuntain vaaleihin, lähimmäksi päästänee vuoden 1970 vaalien osalta, vaikka vertailukohtia etsittäessä on hyvä muistaa, että vaalit käytiin tuolloin hyvin erilaisessa yhteiskunnallisessa ja kansainvälisessä tilanteessa.  

Vuoden 1970 eduskuntavaalit kuuluivat Suomen sodan jälkeisen poliittisen historian suuriin käännekohtiin. Ehkä vielä suuremassa määrin kuin nyt vaalien tulos yllätti koko kansankunnan: poliitikot, lehdistön ja myös monet äänestäjät. Virta kääntyi jyrkästi vasemmalta oikealle. Tulos oli vuoden 1966 vaaleihin nähden käänteinen ja uudisti eduskunnan voimasuhteet: oikeiston vaalivoitto oli suurin sitten 1930-luvun. Jo tuolloin mielipidetiedusteluja puolueiden kannantauksesta tehtiin, mutta niillä ei ollut samassa määrin vaikutusta kuin nykyään, joten tulos oli viime viikonloppuista suurempi yllätys.

Suomen maaseudun puolueen omista riveistä oli ennustettu vaalien alla, että puolue saisi seitsemäntoista paikkaa. Veikko Vennamon yhden hengen eduskuntaryhmään tuli kuitenkin peräti kahdeksantoista uutta SMP:n edustajaa. Myös kokoomus menestyi hyvin. Kansanrintahallitus, jonka kantavina voimina olivat olleet SDP, keskusta ja SKDL kärsivät tappion.

Samoin kuin nyt suurin vuoto SMP:n seuraajan perussuomalaisten suuntaan tapahtui enimmäkseen keskustan riveistä. Keskusta menetti vuonna 1970 kolmetoista edustajaa, kun nyt käydyissä vaaleissa menetys oli kuusitoista paikkaa.  Hallituksessa mukana olleiden SKDL:n ja SDP tappio jäi huomattavasti pienemmäksi. Vaikka yhteiskunnallinen tilanne oli tuolloin toinen, näitä vaaleja yhdistävä piirre näyttää olleen se, että keskustan peruskannattajankunnan tyytymättömyys puolueensa harjoittamaan politiikkaan purkautui vuonna 1970 SMP:n ja nyt vuonna 2011 perussuomalaisen kannatuksen voimakkaana nousuna.  

Yhdistäviä piirteitä on toki löydettävissä muitakin. Vuoden 1970 vaalit nimitettiin ”sydänmaiden unohdettujen kansanosien esiinmarssiksi”. Suomi oli toipunut sodasta varsin hyvin, mutta kaikki eivät olleet päässeet osaksi Suomen vaurastumisesta. Esimerkiksi Kainuussa elintaso erosi huomattavasti Etelä-Suomen kaupungeista. SMP:tä, kokoomusta ja kristillistä liittoa äänestäneet näkivät myös, että yhteiskunnan arvomaailma liberalisoituminen oli edennyt 1960-luvun lopulla liian nopeasti.

Kuvaavaa on, että siinä missä Timo Soini nimeisi nyt käydyt vaalit kansanäänestykseksi EU:n tukipaketeista oppositio nimesi keväällä 1970 vaalit äänestykseksi Yleisradion ohjelmapoliittisesta linjasta. Eino S. Revon johtaman Yleisradion koettiin kokoomuksen, SMP:n ja kristillisen liiton piirissä polkevan perinteisiä arvoja ja tähän haluttiin muutos. Vaalitulos vaikuttikin, vaikka ei kovin dramaattisesti. Jälkikäteen arvioituna voidaan nähdä, että 1970-luku oli edeltäjäänsä konservatiivisempi niin Suomessa kuin kansainvälisestikin tarkasteltuna.  

Jos hallituksen muodostamisessa saattaa nyt olla omat haasteensa, vuonna 1970 maahan tarvittiin neljän kuukauden ajaksi Kekkosen luottomiehen Teuvo Auran johtama virkamieshallitus, ennen kuin varsinainen keskustan Ahti Karjalaisen johtama ministeriö nimitettiin. Keskusta oli ollut myös tuolloin valmis menemään keräämään voimia oppositioon, mutta Kekkoselle tämä ei sopinut.

Suomen 1970-luvun alun poliittista tilannetta kuvasti se, että hallituksen rungon muodostivat vaalitappion kärsineet puolueet SDP, keskusta ja SKDL. Oppositioon jääneitä kokoomusta ja SMP:tä yhdistivät huonot välit Tamminiemeen, eikä niillä ollut asiaa hallitukseen. Taustalla vaikutti Neuvostoliitto. Tässä mielessä demokratiamme on tänään vankemmalla pohjalla: vaalitulos huomioidaan ja vaaleissa menestynyt puolue pyritään saamaan hallitukseen kantamaan vastuuta vaalitaistelun aikana antamistaan lupauksista.

Koska monimutkaiset sisä-, ulko- ja työmarkkinapoliittiset kysymykset eivät 1970-luvun alussa mahdollistaneet vaalitulosta noudattavan hallituksen nimittämistä, edessä oli pian hallituksen kaatuminen ja tammikuussa 1972 presidentin määräämät uudet vaalit.   Kekkonen toivoi vaalien muuttavan eduskunnan voimasuhteita, mutta joutui pettymään. SMP:n poliittinen voima pysyi entisellään ja muutokset olivat muutenkin kosmeettisia. SMP kuitenkin hajosi vuoden 1972 lopulla sisäisten ristiriitojen ja ulkoa tulleen paineen johdosta kahtia ja vuoden 1975 vaalien jälkeen sen ryhmässä oli kaksi edustajaa. Seuraavaa suurempaa menestystä, joka vei sillä erää SMP:n myös hallitusvastuuseen, oli odotettava vuoteen 1983.  

Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta historian valossa sitä on usein helpompi ymmärtää, sillä tietyt kehityskulut näyttävät aika ajoin seuraavaan toisiaan. Myös yhteiskunnan ilmapiirissä on nähtävissä käänteitä välillä konservatiivisempaan ja välillä vapaamielisempään suuntaan. Eduskuntavaalit ovat Suomessa toimineet tältä osin ilmapuntareina esimerkiksi 1966 ja 1970. Tulevat vuodet näyttävät millainen kehityskulku on edessä vuoden 2011 vaalien jälkeen ja onko siinä nähtävissä yhtäläisyyksiä vuoteen 1970.