Kuvia ja videoita matkan varrelta

Tutustumassa apulaispormestari Pia Pakarisen kanssa 12.12 Helsingin
uusimpaan vuonna 2016 valmistuneeseen Kalasataman kouluun Marjaana Mannisen opastuksella.


Kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta oli 24.10 tutustumassa Vuosaaressa Merilahden peruskouluun. Pääsimme kokeilmaan myös liikuntasalin pomppupaikkaa.

Hyvää maailman opettajien päivää! Apulaispormestari Pia Pakarisen kanssa 6.10.2017 vieraana OAJ:n vastaanotolla Kansallismuseolla.

Vuosaaren lähiöfestareilla 30.9. oli mukana myös Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Italian presidentti Sergio Mattarella seurueineen oli 27.9 lounasvieraana Helsingin kaupungintalolla. Suomi 100v teema oli vahvasti esillä.

Onnittelupuhe Vuosaarelle vuoden kaupunginosa palkinnon johdosta 19.8.17 Columbuksessa.

Ennen kasvatus- ja kouluslautakunnan ensimmäistä kokousta ajoissa paikalla kesäkuun lopulla 2016.

SDP:n valtuustoryhmä kokoustaa ulkona Porvoossa valuustoseminaarin yhteydessä 16.6.2017. Olispa aina yhtä leppoisat puitteet.

Uuden valtuustokauden ensimmäisessä kokouksessa 7.6.2017.

Kuvien edelleenkäyttö luvalla.

Kesäkuun ensimmäinen oli kaupungintalolla uuden kauden avajaisiksi lounasvieraanamme Helsingissä käymässä olleet pohjoismaiden valtionpäämiehet.

Valtiovierailun vastaanotolla 1.6.2017 sain harjoitella ruotsintaitoani pöytäseurueen kanssa.

Tapio Bergholmin kanssa vaalitöissä Helsingissä 3.4.

Hakaniemen vaalimarkkinoilla riitti 2.4. väkeä.

Vaalimainokseni Sörnäisten metroasemalla 26.3.

24.3. illalla mukana Vuosaaren Aurinkolahdessa olohuonetentissä.

Ystäväni kansanedustaja Tytti Tuppurainen ja hänen Roosa koira olivat 24.4 mukana kampanjoimasssa Ruoholahden metroasemalla. Hyvällä mielellä kohti vaalipäivää!

Luukuttamassa 21.3 molempien mainoksia Käpylässä yhdessä ystäväni vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Veronika Honkasalon kanssa. ☔ keli ei menoa haitannut.

20.3 olohuonetenttiin Tapanilassa. Paikalla oli myös Ylen kuvausryhmä. Keskustelussa paikallisten teemojen ohella sotea ja asuntopolitiikkaa ym. Mukana olivat Seppo Siika-Aho (vihr), Veronika Honkasalo (vas),
Ville Jalovaara (sdp), Sanna Rauhansalo (kesk), Laura Rissanen (kok) ja Björn Månsson (rkp).

Helvaryn kuntavaalipaaneelissa 19.3 keskustelemassa Helsingin kouluasioista.
Mukana myös Daniel Sazonov (kok), Vesa Korkkula (vas) ja Sanna Vesikansa
(vihr).

Aamu alkoi 16.3 Helsingin Lastentarhanopettajien varhaiskasvatuspäivän aamiaisella Cafe Ursulassa. Upea aamu!

Vaanipaneelissa Arabianrannassa 12.3. Vilkasta keskustelua muun muassa koulujen sisäilma-ongelmista, joiden korjaamiseen vaadin lisää varoja.
Melkein risteilyllä... 10.3 mukana Helsingin opettajien vaalipaneelissa Viking Mariellalla. Ehdin pois laivasta ennen sen lähtöä...

Eduskunnassa ystäväni Tytti Tuppuraisen vieraana 10.2. Oulu - Helsinki yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa.

Naistenpäivän ruusuja jaettiin 8.3 porukalla Vuosaaressa. Mukana myös kansanedustaja ja pormestariehdokas Tuula Haatainen.

Sote maakunta trioomme esiintyminen Vuosaaressa 8.3.

Sote maakunta trioomme, Kaarin Taipale, minä ja Tapio Bergholm oli liikkeellä Töölössä 6.3. Vilkasta keskustelua!


Parempaa Helsinkiä -tapahtumassa Juttutuvassa 2.3 lopussa keskustelemassa sote- ja maakunta uudistuksesta yhdessä Tapio Bergholmin ja Kaarin Taipaleen kanssa.

Kuntavaalien ensimmäinen paneeli takana 28.2. Mielenkiintoinen Stefan Lomanin vetämä keskustelu Helsingin asioista Vuotalon kahvila Pokkarissa keskustan Elina Das Bhowmik ja kokoomuksen Maarit Vierusen kanssa.

Antton Rönnholm oli ehdokkaani SDP:n uudeksi puoluesihteeriksi Lahden puoluekokouksessa 4.2. ja oli hienoa, että hänet valittiin tehtävään selvin numeroin.

Puheenjohtaja-ehdokas Tytti Tuppurainen puhuu Lahdessa SDP:n puoluekokouksessa 3.2. Loistava puhe ja upea ehdokas!

SDP:n puoluekokouksessa Lahdessa 4.2. puheenjohtaja-ehdokas Tytti Tuppuraisen kokousavustajana.

Matkalla Lahteen 4.2: puoluekokousedustaja Ville Jalovaara ja puheenjohtaja-ehdokas kansanedustaja Tytti Tuppurainen.

Ylen tv-uutisissa tammikuun lopulla 2017 kertomassa miksi kannatan Tytti Tuppuraista SDP:n puheenjohtajaksi.

Helsingin kaupunginvaltuuston Guggenheim yössä 30.11-1.12.17. En kannattanut taloudellisesti epävarmaa hanketta.

SDP:n puoluevaltuustossa Hyvinkäällä 19.11.16.

Käytin 19.11.16 puheenvuoron SDP:n puoluevaltuustossa, jossa korostin SDP:n uudistumisen tarvetta ja toivoin helmikuun puheenjohtajavaaliin useita ehdokkaita.

Juonsin 14.11 TSL:n Helsingin opintojärjestön tapahtuman "Suomi ja Nato – onko suhde hyvä vai vaikea?" Keskustelemassa olivat kansanedustajat Pekka Haavisto, Paavo Arhinmäki ja Erkki Tuomioja.