58,2 %

Juuri käytyjen kunnallisvaalien suurimmaksi jälkikeskustelunaiheeksi on noussut matala äänestysaktiivisuus. Vain 58,2 prosenttia käytti oikeuttaan äänestää. Keskustelu on ymmärrettävää, sillä esimerkiksi Helsingissä monilla alueilla vain alle puolet äänioikeutetuista koki, että heidän kannattaa käydä äänestämässä.

Kaikkien politiikassa mukana olevien on syytä pysähtyä pohtimaan, mistä tämä kertoo.   

Kunnallisvaalit olivat paljon esillä julkisuudessa ja vaalikampanjointi näkyi esimerkiksi meillä Helsingissä hyvin eripuolilla kaupunkia. Vaaleista siis varmasti tiedettiin. Useimmat vaalityössä kohtaamani ihmiset vaikuttivat suhtautuvan itse ajatukseen äänestämisestä myönteisesti, vaikkeivät välttämättä aina juuri minun edustamaani puoluetta ilmaisseet haluavansa kannattaa. Samaa viestiä myönteisestä ilmapiiristä vaaleja kohtaan kantautui myös muilta suunnilta. Kohonnut ennakkoäänten määräkin ennusti kohoavaa äänestysprosenttia. Viime sunnuntain äänestyspäivänä sääkin oli, toisin kuin neljä vuotta sitten, jolloin myrskysi, mitä parhain. Siitä huolimatta moni jäi kotiin.

Vaalityössä kohtasi toki myös niitä, jotka ilmoittivat etteivät aio äänestää, koska kokevat ettei sillä ole mitään merkitystä. Pitkäkään keskustelu ei välttämättä aina auttanut muuttamaan tätä käsitystä. Matala äänestysaktiivisuus voi kertoa myös jotain samaa siitä yhteiskuntamme osattomuuden kokemuksen ongelmasta mikä näkyy esimerkiksi nuorten syrjäytymisenä, lisääntyvinä mielenterveysongelmina, työssä jaksamattomuutena ja niin edelleen. Pohdintaa aiheuttaa myös se, ettei sosiaalinen mediakaan, blogaaminen, Facebook, Twitter ym. ole ilmeisesti aivan oletetulla tavalla tuoneet poliitikkoja ja politiikkaa lähelle kaikkien ihmisten arkea, sillä nykyään jäävät haaveksi menneiden vuosikymmenten radio ja sanomalehtikauden hyvin korkeat äänestysprosentit.

Korkea äänestysprosentti ei tietenkään ole itseisarvo. Ajatukset siitä, että ihmiset tulisi joidenkin maiden tavoin myös Suomessa vaikka sakon uhalla pakottaa äänestämään eivät tavoita itse pääkysymystä. Tilastoja suurempi ongelma on se, jos yli puolet jonkun asuinalueen ihmisistä kokee etteivät he voi äänestämisen kautta vaikuttaa oman lähialueensa ja elämänsä kysymyksiin ja yhteiskunnan suuntaan.

Kaikkien meidän niin kunta- kuin valtakunnanpolitiikassa mukana olevien on otettava tämä viesti vakavasti. Perustavanlaatuisiin ongelmiin kuten vaikeuteen päästä kohtuullisessa ajassa lääkäriin ja asuntopulaan on tarttuva oikeasti. Tässä tarvitaan yhteistyötä ylipuoluerajojen. Politiikka on vietävä lähemmäksi ihmisten arkea ja sen kysymyksiä ja siinä mukana olevien pitää olla muutenkin kuin teoriassa tavattavissa myös vaalien välillä sekä toreilla että verkossa. Uuden kunnanvaltuustokauden alkaessa kaikkien puolueiden olisi hyvä ottaa nyt vakavasti myös kotiin äänestyspäivänä jääneiden viesti ja pohtia rauhassa mistä se kertoo ja mitä poliitikot voisivat yhdessä tehdä sen eteen, että jatkossa useammat voisivat kokea, että äänioikeutta kannattaa käyttää.