SDP ja merkittävien ratkaisujen kevät

Share |

Maanantai 27.1.2014 klo 14.24 - Ville


SDP:n toukokuussa Seinäjoella järjestettävään puoluekokoukseen on viime viikkoina alkanut kohdistua lisääntymässä määrin yleistä mielenkiintoa edessä mahdollisesti olevan puheenjohtajavaalin myötä. Mediaa tuntuu erityisesti kiinnostavan henkivalintoihin liittyvät spekulaatiot ja usein niissä ylletään pohdintoihin, joita puolueen toiminnassa aktiivisesti mukana olevan voi olla vaikea tunnistaa omia kokemuksiaan vastaaviksi.

Puheenjohtajavaaliin itsessään tuntuu liittyvän tarpeetonta dramatiikkaa. On luontevaa ja normaalia, että pitkät historialliset perinteet omaavassa demokraattisessa puolueessa on puheenjohtajaksi useampia ehdokkaita. Pikemminkin poikkeuksena tulisi nähdä tilanne, jossa toistuvasti näin ei olisi. Puheenjohtajavaali ei ole tarpeen nähdä epäluottamuksen osoituksena istuvaa puheenjohtajaa kohtaan. Useamman ehdokkaan myötä keskustelu puolueen tulevaisuuden linjasta on paremmin mahdollinen.

Näkemykseni mukaan parhaimpia asiantuntijoita SDP:n puheenjohtajakysymyksessä olisivat SDP:n noin 50 000 jäsentä ja puheenjohtajasta voitaisiin ottaa tavaksi järjestää neuvoa-antava jäsenäänestys. SDP:llä on pitkä perinteet jäsendemokratiasta presidenttiehdokkaita, kansanedustajaehdokkaita, kunnallisvaaliehdokkaita ja puoluekokousedustaja valitessa, joten on hivenen vaikea hahmottaa sitä, miksei jäsenistö voisi tehdä myös puolueen tärkeintä henkilövalintaa. Jäsenäänestystä puheenjohtajasta kannattaisi vielä kertaalleen harkita myös kuluvan kevään osalta, vaikka viime vuoden marraskuun lopussa Salossa kokoontunut puoluevaltuusto ei lämmennyt Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Sanna Marinin asia koskevalle mielestäni rakentavalle esitykselle.

Keskustelu puolueen linjasta ja puheenjohtajasta voidaan tietenkin käydä myös nykyisen puoluekokousmallin avulla. Näillä näkymin puheenjohtajan valitsee siis toukokuun toisena viikonloppuna Seinäjoella kokoontuvassa puoluekokouksessa 500 puoluekokousedustajaa. Edustajat valitaan piireittäin ja esimerkiksi Helsingissä on pian edessä edustajien vaalit. Maaliskuun loppupuolella on selvillä, että millainen joukko Seinäjoelle lähtee.

SDP:n muodostavat kaikki sen jäsenet. Puheenjohtajan henkilöitä tärkeämpää mielestäni tänä keväänä on käydä pitkälle tulevaisuuteen katsovaa keskustelua siitä, mitkä ovat seuraavan kymmenen vuoden säteellä SDP:n keskeiset poliittiset tavoitteet ja miten se aikoo ne saavuttaa.

Ydinkysymyksiä työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta koko olemassa olonsa puhuneelle puolueelle lienee, että miten globalisaation keskellä turvataan suomalaiset työpaikat, taataan parhaiten kaikille ihmisille riittävä toimeentulo ja miten hyvinvointivaltiota voidaan pikemminkin nykyisestä vahvistaa.  Suomen tulee jatkossakin olla yhteiskunta, jossa myös sen haavoittuvimmista jäsenistä pidetään huolta. Tänä vuonna käynnistyvä prosessi päivittää laajapohjaisen keskustelun kautta vuodelta 1999 peräisin olevaa SDP:n periaateohjelmaa tarjoaa puheenjohtajavaalin ohella myös keskusteluun SDP:n suunnasta hyvät puitteet. 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini