Vastakkainasettelun tie ei tuo kansalle onnellista tulevaisuuttaSunnuntai 30.8.2015 klo 10.46 - Ville Vastakkainasettelun aika on ohi, julisti eräs presidenttiehdokas vaalisloganissaan vuonna 2006. Moni saattoi pitää jo tuolloin nykyisen presidenttimme käyttämään vaalilausetta hieman ennenaikaisena lupauksena. Tänä kesänä suomalaista yhteiskunnallista keskustelua seuratessa saa jo tehdä töitä löytääkseen Suomesta vastakkainasettelusta vapaan alueen. Kesällä 2015 Suomessa on nähtävissä voimistuvia jakolinjoja meihin ja heihin. On pyöräilijät vastaan autoilijat, pakolaiset vastaan kantaväestö, työpaikan vielä omaavat vastaan työttömät ja niin edelleen. Iltapäivälehtien otsikoissa some-raivon uutisoidaan puhjenneen vähän asiasta kuin asiasta sen enempää tarkemmin selvittämättä, että kuinka suuren joukon mielensä pahoittamisesta milloinkin on kyse. Negatiivisuus ja mustavalkoinen ajattelu myy, joten sitä kannattaa ilmeisesti viljellä. Yleisen ilmapiirin tiivistyminen ei ole rajautunut ainoastaan verkkoon vaan viimevuosina meillä harvinaisia ääriryhmien väkikaltaisia tekoja on nähty. Nykyisyyttä on vaikea ymmärtää tuntematta historiaa. Olen viimeaikoina usein pohtinut, että miten historian aiemmista vaiheista selvinneestä rohkeasta kansakunnastamme on viimeisten vuosien aikana tullut usein niin pelokas kaiken uuden edessä? Tuntuu, että mieluummin linnoittaudutaan menneeseen ja uskotaan sen tuovan turvaa, vaikka aiemmin juuri uudet innovaatiot ovat meitä auttaneet. Tämä on kuitenkin se sama maa, joka selvisi toisesta maailmaansodasta itsenäisenä ja toteutti sodan jälkeen mittavan jälleenrakennuksen Pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Sodanjälkeen alkaneen myönteisen kehityksen Suomen katkaisi 1990-luvun lama, josta kuitenkin lopulta päästiin 2000-luvun alkuun tullessa paremmalle puolelle. Vuonna 2006, kun Sauli Niinistö lupaili vastakkainasettelun päättymistä, Suomen talouden näkymät näyttivät vielä varsin myönteisiltä. Kesällä 2008 alkanut kansainvälinen talouskriisi käänsi kehityksen globaalisti ja seurauksineen näkyy ympäri maailmaa meillä edelleen. Yksi nykyisten taloudellisen ja mentaalisen kriisin syistä on todennäköisesti se, että vuoden 2008 kriisiin johtaneita syitä ei riittävästi pysähdytty analysoimaan.
Vastakkainasettelun syveneminen on Suomen ja maailmanhistoriassa usein kytkeytynyt työttömyyteen ja taloudellisesti epävarmaan aikaan, jossa maalta puuttuu myönteinen innostava ja yhdistävä tulevaisuuden visio. Tällaisina aikoina myös poliittinen johtajuus on usein ollut kadoksissa. Jos näky on, että vain lisää vaikeuksia on tiedossa, on todennäköistä, että ongelmia ei sillä reseptillä ratkaista. Tässä käy se klassinen tapaus, jossa leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli. Viholliskuvien rakentamisen ja vastakkainasettelun tie saattaa tuntua helpolta ratkaisulta nykyisten vaikeuksien keskellä, mutta harvoin se auttaa sen enempää yksilöä kuin kansakuntaakaan oikeasti vaikeuksiensa yli. Eli kaikesta huolimatta meidän on tehtävä parhaamme sen, että vastakkainasettelujen sijaan pääsemme Euroopassa ja Suomessa rakentavan yhteistyön tielle niin kliseemäiseltä kuin se saattaa äkkiseltään kuulostaa. Toinen vaihto on yksinkertaisesti niin huono. |
