Taidemuseo voisi sopia myös Itä-Helsinkiin

Share |

Torstai 3.9.2020 klo 9:09 - Ville


Helsinki julkaisi elokuun lopussa selvityksen, jossa ehdotetaan Tennispalatsissa sijaitsevan Helsingin taidemuseo säätiöimistä ja siirtämistä Suvilahteen. Käytöstä poistettu voimalaitosalue voisi toki sopia taidemuseon paikaksi, mutta muitakin sijainteja olisi hyvä vielä pohtia. Varsinkin, kun selvityksestä ilmenee, että kaasukellojen muuntaminen museokäyttöön tulisi kalliiksi. Kaikkien Helsingin museoiden ei tarvitse olla samassa paikassa. Kun katsoo Helsingin museokarttaa, huomaa, että kohteet keskittyvät keskustaan ja kaupungin länsipuolelle. Vanhankaupungin Tekniikan museo jälkeen seuraava ympärivuoden auki oleva kohde löytyy idän suunnalta Porvoosta. Miltä kuulostaisi Helsingin taidemuseo siirtäminen, vaikka Itäkeskukseen tai Vuosaareen? Asiaa kannattaisi pohtia!

Mielipidekirjoitus Helsingin Uutisissa 2.9.2020


Kommentit

28.9.2020 16:33  Tennispalatsi myynnissä

Helsinki aikoo häätää Finnkinon ja oman taidemuseonsa Tennispalatsista, jotta se saa rakennuksen myytyä kiinteistösijoittajille.

Helsingin tulisi luopua tällaisista toimitilastrategioista, joiden mukaan kaupunki haluaa eroon kaikista kulttuurihistoriallisesti arvokkaista tiloistaan ja alistaa ne rakennusliikkeiden käyttöön.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini