Tylsä piha ei ole enää tylsä

Share |

Maanantai 26.9.2022 klo 15.23 - Ville


Vuosaari_2022.jpg

Mukava huomata eilen kävelyllä Vuosaaressa, että yhteydenottoni Vuosaari-lehdessä julkaistun koululaisen mielipidekirjoituksen jälkeen kasvatus- ja koulutuksen toimialaan on johtanut siihen, että Aurinkolahden koulun piha ei ole enää ”tylsä”, vaan hyvinkin viihtyisä.

Vastasin 6B oppilaan kirjoitukseen 25.11.2021 näin:

”Oli mukava lukea viime Vuosaari-lehdestä Aurinkolahden koulun 6B-luokan oppilaan kirjoitus, jossa toivottiin piristystä koulun pihaan. Tosi hienoa vaikuttamista, että lähdit kirjoittamaan lehteen.

Olen useita kertoja kulkenut koulunne pihan ohi ja olen samaa mieltä, että sen ja monen muunkin koulun piha Vuosaaressa kaipaisi piristystä. Kuten kirjoitit, leikkiminen on tärkeä asia ja parantaa keskittymiskykyä ja mielikuvitusta. Tällaisia vastaavia ideoita voi lähettää eteenpäin myös Helsingin kaupungin nettisivujen kautta. Välitin nyt toiveesi eteenpäin Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle ja pyysin, että asiaa selvitetään. Katsotaan päästäänkö tätä kautta eteenpäin. Koulun piharemontissa voisi olla myös valtuustoaloitteen paikka.
Ville Jalovaara, Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen (sd.)”

Avainsanat: Aurinkolahti


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini