Puheenvuoro Helsingin talousarvion käsittelyssä 16.11.2022

Share |

Keskiviikko 16.11.2022 klo 19:13 - Helsinki, 2023, talousarvio


Arvoisa puheenjohtaja!

Olemme hyväksymässä Helsingin 2023 talousarviota jälleen kerran hyvin epävarmassa maailmantilanteessa. Vuosi sitten päätimme budjetista hallitsemattoman koronapandemian keskellä ja nyt kaikkea varjostaa Euroopassa käytävä sota. Aika synkkä, mutta emme saa menettää toivoa paremmasta.

Vaikeina aikoina kykyä sopia ja tehdä kompromisseja eri tavoin ajattelevien välillä arvostaa erityisesti. Perussuomalaisia lukuun ottamatta muut kaupunginhallitusryhmät pystyivät sopimaan yhteisestä talousarviosta, vaikka jokainen varmasti joutui joustamaan omista tavoitteestaan. En muista kuinka monta kertaa perussuomalaiset on jäänyt ulos sovusta? Joko on kymmenen kertaa? Protestin saa kuuluville, mutta kaupungin kehitykseen ei ulosmarsseilla vaikuteta. Ehkä se ei ole teidän tarkoituksennekaan?  

Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. Olen tyytyväinen, että kasvatukseen ja koulutukseen esitetään lisämäärärahaa. Myös Herttoniemen ja Itäkeskuksen huonokuntoisten metroasemien korjaus vihdoin käynnistyy. Samalla päätettiin osoittaa varat Vuosaaren tekojääradan toteutukseen. On tärkeää, että lähiöiden liikuntamahdollisuuksia vahvistetaan tasapuolisesti. Tein tekojääradasta talousarvioaloitteen myös ensi vuoden budjettiin, joten olen erityisen iloinen tästä luistinradasta.

Tällä viikolla otsikoissa olleet putkirikot alleviivaavat, että jatkossa meidän täytyy kiinnittää enemmän huomiota perusinfraan. En muista, että tässä salissa olisi ikinä sen kymmenen vuoden aikana, jonka olen täällä ollut, puhuttu vesijohtojen korjausvelasta. Se ei ole teemana samalla tavalla mediaseksikäs, kun aina vain uusien menojen keksiminen johonkin sinänsä hyvään asiaan. Tsaarin aikaisilla putkilla ei loputtomiin pärjätä. HSY:n suurimpana ja putkistoltaan vanhimpana jäsenkuntana Helsingin täytyy pitää huolta siitä että vesi- ja viemäriverkon korjausten kaltaisia perusasioita ei laiminlyödä.

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini