Vuosaaren liikenneyhteydet kesällä 2025 on varmistettavaTorstai 12.9.2024 klo 13.51 - Viime viikon Vuosaari-lehti kertoi Kaupunkiliikenne Oy:n suunnittelevan ensi kesäksi Vartiokylänlahden metrosillan korjaamista. Tämä katkaisisi Vuosaaren metroyhteyden toukokuusta syyskuuhun. Vuosaaresta olisi korvaavia busseja Puotilan asemalle. Samaan aikaan Vuosaaren satamatunneliin on Fintraficin toimesta suunniteltu pitkä korjaussulku. Sen aikana satamaliikenne olisi tarkoitus ohjata Kallvikintien ja Niinisaarentien kiertotietä. Melkoisia liikenneruuhkia voi olla tiedossa, jos sinänsä tarpeelliset turvallisuutta parantavat korjaukset ajoitetaan samaan aikaan. Alkuvuodesta pyrin vaikuttamaan siihen, että mahdollisuutta korjata tunnelit yksi kerrallaan olisi vielä selvitetty, mutta kuten Vuosaari-lehti kesäkuussa uutisoi, asiantuntijat eivät pidä tätä mahdollisena. Tieto, että metrosiltaremontti tulisi samaan aikaan tunnelisulun kanssa, nostaa kysymyksen, miten suurten liikennehankkeiden koordinaatio ja aikataulutus toimii tässä kaupungissa. Lopullisia päätöksiä metrosillan korjauksesta ei ole vielä tehty, joten on vielä syytä jatkaa keskustelua, miten Vuosaaren yhteydet voidaan ensi kesänä riittävän sujuvasti ja turvallisesti järjestää. Liikennemäärälaskelmat ja -suunnitelmat on hyvä perusteellisesti ja kriittisesti arvioida. Pyrin olemaan tässä aktiivinen ja on hyvä, että kaikki kenellä on vaikutusmahdollisuuksia ja kontakteja, nyt käyttävät niitä. Kirjoitus Vuosaari-lehdessä 11.9.2024. |