Talousarvialoite: Vuosaaren kirjaston sunnutaiaukiolon kokeiluMaanantai 16.2.2026 klo 16.13 - Ville Jätin viime viikolla valtuuston kokouksessa talousarvioaloitteen, että vuonna 2027 kokeiltaisiin mahdollisuutta Vuosaaren kirjaston esimerkiksi kello 12-17 sunnuntaiaukioloon. Ajatus aloitteesta minuun yhteydessä olleelta vuosaarelaiselta. Tarve perheiden ja nuorten ajanviettopaikalle ja kirjastossa asiointiin on alueella myös sunnuntaina. Helsingissä on hyviä kokemuksia Stoaan ja eräiden muiden kirjastojen sunnuntaiaukioloista, joten ehdotan, että tätä kokeillaan nyt myös Vuosaaressa ja arvioidaan vuoden kokeilun pohjalta mahdollisuutta jatkaa aukioloa. Vastaus aloitteeseen tulee ensi syksynä, kun vuoden 2027 talousarviota valmistellaan. |

