Uutinen sosialidemokratian kuolemasta on ennen aikainen

Share |

Keskiviikko 22.9.2010 klo 10.26 - Ville


Tarina kertoo miehestä joka luki lehdestä sinne kiusalla laitetun oman kuolinilmoituksensa. Korjatakseen virheellisen tiedon mies laittoi lehteen ilmoituksen, jossa kerrottiin, että uutinen hänen kuolemastaan on täysin ennenaikainen. Tämä tositarina tuli mieleeni lukiessani Jukka Relanderin (vihr.) blogia Uuden Suomen sivulta, jossa hän arvioi, että ruotsalainen sosialidemokratia osaa kuolla suomalaista tyylikkäämmin. Uutinen sosialidemokratian kuolemasta on yhtä ennen aikainen kuin tarinan miehen.

Relanderin kirjoitus sisälsi monia kohtia, jotka antavat demareille
ajattelemisen aihetta. Suuria haasteita on ratkaistavana.Siihen nähden, että kirjoittaja on tunnettu ja minunkin arvostama historian tutkija,pitkän linjan historiallinen näkökulma jäi kuoleman tuomiota
luettaessa varsin vähälle huomiolle.

SDP on ollut nyt kolme ja puolivuotta oppositiossa. Tätä ennen SDP on ollut hallituksessa suurimman osan sodanjälkeistä aikaa.Tältä pohjalta en siis menisi tekemään 111-vuotiaan puolueen tulevaisuudesta, joka on selvinnyt sellaisista koitoksista kuten kansalaissota, lapualaisvuodet, 1940-luvun lopun vaaran vuodet, 1950–1960-lukujen puoluehajaannus ym. kovin pitkälle meneviä analyysejä. Oppositiossa oleminen tai kannatuksen ylä- ja alamäet eivät myöskään merkitse, että puolue tai sen aate pitäisi kääntää kokonaan ylösalaisin, että se kelpaisi taas.

Kokonaan toinen asia on myös se, että osoittaako se, etteivät Ruotsin sosialidemokraatit nousseet suurimman puolueen asemasta huolimatta hallitukseen, sen, että heidän arvonsa ja vaalitavoitteensa olivat epäonnistuneita? Sosialidemokratian ajantasaistamista varmasti tarvitaan, mutta myös suhteellisuuden tajua. Pyörää ei tarvitse lähteä keksimään kokonaan uudelleen täpärän vaalitappion jälkeen.

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini