Ollaanko hallituskäytännöissä palaamassa Kekkosen kaudelle?

Hallitusneuvottelut kariutuivat. Tulevat päivät näyttää miten jatketaan. Vaikeudet muodostaa maahan toimivaa enemmistöhallitusta kertovat merkittävästä poliittiseen tilanteen ja kulttuurin muutoksesta huhtikuussa käytyjen vaalien seurauksena. Tilanne saa monessa mielessä pohtimaan ollaanko Suomessa palaamassa hallitusten osalta kolmekymmentä vuotta taaksepäin Urho Kekkosen ajan käytäntöihin?

Kekkosen Suomessa hallituksen muodostamisen vaikeudet olivat arkipäiväisiä. Nähtiin toistuvasti pitkäksi venyneitä neuvotteluja, toimitusministeriöitä, virkamieshallituksia, vähemmistöhallituksia, ennen aikaisia vaaleja ym. ym. Yksikään hallitus ei istunut koko vaalikautta. Välistä hallituskriisi oli edessä lähes heti hallituksen nimittämisen jälkeen.

Poliittiseen terminologiaan nyt palannut käsite ”hävinneiden hallitus” oli 1970-luvulla ahkerassa käytössä. Esimerkiksi SMP:n voittoon päättyneiden vuoden 1970-vaalien jälkeen tappion kärsineet puolueet muodostivat hallituksen, kun Kekkosen ja Moskovan vastustuksen vuoksi kokoomuksella ja SMP:llä ei ollut asiaa valtioneuvoston linnaan. Viimeinen kerta, kun vaalitulos pääosin ohitettiin hallitusta muodostettaessa, oli Kekkosen kauden viimeisten eduskuntavaalien yhteydessä vuonna 1979. Kokoomus voitti vaalit, mutta ”yleiset syyt”, kuten keskustan Johannes Virolainen Moskovan vaikutusvaltaa Suomen hallituspolitiikkaan luonnehti, estivät vaalituloksen huomioon ottamisen.   

Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin tiedossa ei ole, että Suomen hallitusratkaisuun pyrittäisiin vaikuttamaan sen enempää idästä kuin lännestä päin. Jotain vaikutusta tosin saattaa olla Brysselin suunnalla. Kansainvälinen asemamme on kokonaan toinen ja siitä huolimatta eilisen pohjalta näyttää, että maahan haluttaisiin muodostaa vaaleissa historiallisen suuren tappion kärsineelle pohjalle hallitus. Kristillisdemokraattinen mahdollinen mukaan tulo ei tilannetta olennaisesti muuttaisi. Äänestäjät antoivat huhtikuun vaaleissa selkeän epäluottamuslauseen hallituspohjalle ja esittivät painavan toivomuksen suunnanmuutoksen puolesta. On toivottava, että tämä kehotus otetaan nyt vakavasti, eikä yritetä jatkaa ikään kuin vaaleja ei olisi välissä käyty.

Keskeinen ero Kekkosen kauden ja nykyisyyden välillä on, että presidentillä oli aiemmin hyvin keskeinen rooli hallituksen muodostamisessa. Vuoden 2000 perustuslainmuutoksen jälkeen tilanne on toinen. Kekkonen käytti valtaoikeuksiaan täysmääräisesti, monesti ylikin ja lainmuutoksella haluttiin varmistaa, ettei vastaava presidentinvalta enää toistuisi. Asian kääntöpuoli on se, ettei presidentillä ole juuri mahdollisuuksia vaikuttaa hallituksen muodostamisen vaikeuksiin, jos ja kuten nyt mahdollisesti siihen olisi tarvetta.