Mihin Suomi on matkalla?

Historiaa ei voi kirjoittaa ennen kuin se on tapahtunut ja monesti tarvitaan tietty ajallinen välimatka asioihin, jotta voisi selkeämmin nähdä mistä jossain ajanjaksossa oli kyse. Näin ollen on varsin ennenaikaista lähteä pohtimaan sitä mitä vaihetta Suomen historiassa elämme parhaillaan. Selvää on, että kriisivaiheesta voidaan varmasti puhua meihin merkittävästi vaikuttavan Euroopan talouskriisin johdosta.  

Kriisin keskellä päätöksentekijöiden huomio keskittyy ymmärrettävästi pyrkimyksiin ratkaista akuutit eteen tulevat kysymykset. Yksittäisten tapahtumien merkitys suuressa kuvassa hahmottuu myöhemmin. Jälkeenpäin tarkasteltuna Suomen historiasta voi nähdä selkeitä linjoja, jotka kulkevat Ruotsista irtautumisesta Venäjän vallan kautta maan itsenäistymiseen. Siitä tie kulkee sisällissotaan, demokratian vahvistumiseen, itsenäisyyden puolustamiseen maailmansodassa, jälleenrakennuskauteen, hyvinvointivaltion vahvistumiseen, jonka rinnalla kulkee itsemääräämisoikeuden puolustaminen kylmän sodan aikana suhteessa Neuvostoliittoon.

Merkittävä uusi vaihe alkoi 1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajoamisen myötä. Suomi sai kansainvälisen politiikan kentällä vapauden tehdä omia itsenäisiä valintoja ilman, että niihin piti hakea Moskovasta hyväksyntää. Meillä kylmän sodan päättymisen aikaansaama helpotus tosin jäi pitkälti 1990-luvun laman ja myös naapurimme Venäjän epävakauden varjoon. Tuossa tilanteessa taloudellinen integraatio länteen tuntui luontevalta vaihtoehdolta ja se sai myös kansan enemmistön tuen.  Aina viimevuosiin asti on ollut ilmeistä, että EU-jäsenyys on ollut Suomen ja sen talouden näkökulmasta myönteinen asia. 2000-luvun alkua maailmanpolitiikassa hallinneita Yhdysvaltojen 9.11 tapahtumia ja niistä seuranneita taisteluita Suomi seurasi pitkälti sivusta. Maailman ja Euroopan talouskriisin myötä vakavat ongelmat tulivat suoraan kotiovelle.

Suomen Eurooppa projektin kriisiytiminen Euro-alueen vaikeuksien johdosta herättää kysymyksen siitä, että mikä on se laajempi näky Suomen tulevaisuudesta, jota kohti olemme menossa. Mihin Suomi on matkalla?

Negatiivisten tulevaisuuden näkymien maalailijoista ei ole viimeaikoina ollut puutetta. Pessimismillä vaan on valitettavasti taipumus tulla itsensä toteuttavaksi profetiaksi, joten myös myönteisiä tavoitteita pitäisi olla rohkeutta asettaa. Aikaisemman historian pohjalta tiedämme, että kansakunnan myönteinen tulevaisuuden kehittyminen on edellyttänyt positiivista visiota tulevaisuudesta ja kansaa yhdistäviä tavoitteita. Tämä näkyi esimerkiksi sodan jälkeisessä jälleenrakennusvaiheessa, jonka aikana suuretkaan poliittiset erimielisyydet eivät, kuten nyt jälkikäteen tiedämme, johtaneet maata täysin pois raiteiltaan.

Yhteiskunnan moniarvoistumisen ohella se, että selkeää tulevaisuuden visiota on nyt vaikea hahmottaa, on varmasti osaltaan johtanut siihen, että monien nuorten on vaikea löytää paikkaansa tässä yhteiskunnassa. Varmasti helppoja vastauksia kysymykseen Suomen suunnasta ei ole. Emme voi kuitenkaan jättää vain historian tutkijoiden jälkeenpäin selvitettäväksi sitä, että mikä oli Suomen tarina 2010- ja 2020-luvuilla, vaan meidän on jo nyt tärkeä käydä keskustelua siitä, miten aiomme kirjoittaa Suomen kertomukseen myönteisiä jatko-osia.