Talouskriisissä piilee demokratian kriisin vaara

 Talouskriisi näyttää kiristävän otetaan Etelä-Euroopasta. Tänään tullut uutinen, jonka mukaan Espanjan työttömyys on nousussa ja maan työvoimasta nyt lähes neljännes on vailla työtä, oli tästä yksi hälyttävä esimerkki. Viimeksi työttömyysaste Espanjassa on ollut yhtä korkea 1970-luvun puolivälissä diktaattori Francisco Franconvaltakauden loppuvaiheessa. Erityisen vakava ongelma Espanjassa, kuten koko Euroopassa on hyvin korkea nuorisotyöttömyys.Kohonneet työttömyysluvut vahvistavat käsitystä, että Espanjan talous on painunut vahvasti taantumaan.

Espanjan ja Kreikan tilanteiden yksi huolestuttavampia piirteitä on se, että hallitsemattoman talouskriisin vanavedessä seuraa helposti demokratian kriisi, joka taas äkkiä johtaa suurtyöttömyydessä ääriaatteiden kannatuksen nousuun. Joitain merkkejä tästä on jo nähtävissä. Näin kävi monessa Euroopan maassa 1930-luvulla. Historian valossa tämä kehitys on ennen pitkää todellinen vaara muutamissa Euroopan maissa, jos taloden syöksykierre syvnee, eikä löydy riittäviä keinoja suunnan kääntämiseen.

Euroopan historiaan viimeisen sadan vuoden aikana ratkaisevasti vaikuttaneita tapahtumia ovat olleen ensimmäinen ja toinen maailmansota, jonka jälkinäytöksenä kylmän sodan kausi 1940-luvun lopulta 1980-luvun loppuun voidaan nähdä. Maailmansotien välisenä aikana Euroopassa ja koko maailmassa esiintyi mm. Kansainliiton puitteissa pyrkimystä järjestää asiat niin, etteivät maailmansodan kauhut enää toistuisi. Alkuun näytti, että tässä voitaisiin onnistua. 1920-luvun alun nousukausi päättyi kuitenkin Wall Streetin pörssiromahdukseen vuonna 1929, mikä johti maailmanlaajuiseen lamaan.

Erityisen pahasti 1930-luvun alun lama iski Saksaan, jossa hyperinflaation pelossa yritettiin pitää kiinni Saksan markan kultasidonnaisuudesta. Joustavampaa talouspolitiikkaa noudattaneet maat, kuten Britannia selvisivät vähemmällä. Saksassa seurauksena oli massiivinen työttömyys, jonka keskellä radikaalit ajatukset yhdistettynä epäoikeudenmukaisena koettuun Versailles'n vuoden 1919 rauhaan löysivät järkyttävin seurauksin kaikupohjaa. Kapitalismin kriisistä tuli liberaalin demokratian kriisi ja moni ensimmäisen maailmansodan jälkeen demokratian tielle lähtenyt maa päätyi autoritääriseen komentoon. Espanjassa käytiin vuosina 1936–1939 Francon valtanousuun päätynyt tuhoisa sisällissota. Adolf Hitlerin valtaannoususta Saksassa vuonna 1933 puolestaan kulkee suora tie 60 miljoonaa uhria vaatineeseen toiseen maailman sotaan, minkä jälkiseurausta puolestaan oli kylmä sota ja Itä-Euroopan maiden jääminen rautaesiripun taakse vuosikymmeniksi.

Historiasta voisi hakea loputtomiin esimerkkejä siitä, kuinka talouskriisi voi johtaa vakavaan yhteiskuntajärjestystä järisyttävään poliittiseen kriisiin. Kommunististen maiden osalta näin tapahtui 1980-luvun lopulla eripuolilla maailmaa. Vielä muutama vuosi sitten olisi tuntunut lähes absurdilta nostaa esille 1930-luvun tapahtumia ja muistuttaa siitä, mihin vakavat talousvaikeudet ja massiivinen työttömyys pahimmillaan on voinut Euroopassa johtaa.

Mahdollisimman negatiivisten skenaarioiden toteutumisen estämiseksi on onneksi vielä kriisimaidenkin osalta monta mahdollisuutta. Selvää on, että yksittäinen ihminen, jopa yksittäinen maa, on Euroopan kokonaisuudessa vähäinen tekijä, joten voi ainoastaan toivoa, että Euroopan päättäjillä yhdessä on viisautta pysäyttää sellainen kehitys, jolla voi pitkään jatkuessaan olla arvaamattomia seurauksia koko mantereen tulevaisuuden kannalta.