Mikä tässä ajassa uuvuttaa nuoret?

Helsingin Sanomat pysäytti meidät tämän kuulun alussa uutisella, jossa kerrottiin, että keskimäärin neljä alle kolmekymmentävuotiasta nuorta jää päivittäin työkyvyttömyyseläkkeelle. Viime vuonna mielenterveys tai käytöshäiriöiden vuoksi eläkkeelle joutui lähemmäs kaksituhatta nuorta. Määrä on hälyttävän korkea varsinkin, kun jokaisen numeron takana on oikea ihmiskohtalo, jolla työelämä myönteisine haasteineen ja mahdollisuuksien piti olla vielä edessä.

Nuorten syrjäytyminen on yksi vakavimpia yhteiskuntaamme myönteistä tulevaisuuden kehitystä uhkaavista vaaroista. Ongelman vakavuus tunnustetaan, mutta siitä huolimatta nuorten mielenterveyspalveluihin osoitetut resurssit ovat riittämättömiä ja jonotusajat liian pitkiä. Resurssien ohella parantamista on nuorten ja heidän omaistensa julkisuudessa jakamien kokemusten mukaan myös niissä käytännöissä joilla hoitoon voi hakeutua ja jolla itse hoitoprosessit etenevät.  

Mielenterveyspalveluita voidaan kehittää ja niihin ohjata lisää varoja, mutta pohdittavaksi yhä silti jää se perimmäinen kysymys, miksi nuorten mielenterveysongelmat ovat meillä jatkuvasti kasvaneet? Mikä tässä ajassa on sellaista, että se uuvuttaa monet elämän alkupäässä ja sairastuttaa mielet?

Viime vuonna työkyvyttömyyseläkkeellä oli yhteensä yli kuusituhatta nuorta. Tämän olisi valtava joukko, jos heidät kaikki koottaisiin yhteen paikkaan. Mielenterveydenongelmia on ollut niin kauan kuin ihmiskunta on ollut olemassa. On myös totta, että aiemmin niitä ei ole osattu tunnistaa, tilastoida ja hoitaa kuten nyt. Esimerkiksi toisen maailman sodan jälkeen puoli maata oli täynnä sekä nuoria että aikuisia, jotka olisivat tarvinneet sotatraumoihinsa ammattimaista apua, jota oli saatavilla vain äärimmäisen vakavissa tapauksissa ja aina ei sittenkään. Tämä ei ole kuitenkaan selitys nykyajan ihmismielelle aiheuttamaan erityiskourmitukseen.  Lisääntynyt päihteiden käyttö on varmasti merkittävä tekijä. Taloudellisia ongelmia on monella, mutta nekään eivät yksi, selitä ilmiötä.

Nuorten syrjäytymisen syiden tutkimuksessa voisi nykyistä enemmän laittaa painoa sen selvittämiseen, missä määrin työelämän epävarmuus ja lyhytjänteisyys lisää työkyvyttömyyttä. Jos ei jaksa täysillä työelämän vauhdissa, tulisi olla mahdollista hidastaa ilman, että joutuu kokonaan luopumaan mahdollisuudesta käydä töissä.

Työkyvyttömyyttä lisää varmasti merkittäviltä osin yksinkertainen vaikeus saada töitä. Riittävän monta kertaa, kun on lähettänyt työhakemuksen, johon vastaukseksi tulee kohtelias sähköposti ”valintamme ei osunut nyt teihin”, masennus saattaa kolkuttaa ovella. Työttömyyttä tulisin näin ollen nykyistä enemmän tarkastella taloudellisen rasitteen ohella myös merkittävänä henkisenä rasitteena.

Vaikeus saada työtä kohtaa nykyään nuoria koulutustasosta riippumatta. Viime viikolla tulleiden Akavan tilastojen mukaan korkeakoulutettujen työttömyys oli merkittävästi noussut. Se, että vuosikausien opiskelun jälkeen ei yrityksistä huolimatta löydy töitä on ymmärrettävästi monelle juuri alta kolmikymppiselle kova paikka.

On selvää, että varoja ja resursseja tarvitaan enemmän nuorten mielenterveystyöhön. Myös hoitoon pääsyä on kehitettävä. Tarvitaan kuitenkin myös katsomista korkeiden työkyvyttömyys ja masennuslukujen taakse pohtimaan sitä, mikä tässä ajassa ja sen arvoissa, on perimmältään se mikä uuvuttaa monet ja olisiko asialle jotain tehtävissä.