Kun komissaari tapasi markkinavoimat

Euroopan unionin talouskomissaari Olli Rehn arvosteli eilen Helsingissä ulkoministeriön suurlähettiläspäivillä avoimesti Suomen euronkantoja. Suomi tuntui Rehnin puheissa nousevan lähes avainrooliin Euron tulevaisuuden kannalta. Jos täällä avoimesti kerrotaan, että Eurossa ollaan täysillä kyllä mukana, mutta pahimman varalle on myös tehty valmiussuunnitelmia, koko Euron peli on menetetty.   Keskustelu tuskin on aivan niin vaarallista kuin mitä Rehn antoi ymmärtää.

Kansalaisten kannalta oli viime viikolla pikemminkin hyvä ja rauhoittava kuulla ulkoministeri Erkki Tuomiojan kautta, että vaikka Suomi on sitoutunut Euroon, myös muihin skenaarioihin on valtionhallinnossa varauduttu.  

Talouskriisin vanavedessä Eurooppaa uhkaa demokratian kriisi, ja siksi on erikoista, että komission edustaja yrittää rajoittaa avointa keskustelua, joka pitäisi olla demokratiassa kaiken päätöksenteon pohjana. Markkinoiden ohella myös kansalaisten on luotettava Euroon ja asioista vastaaviin päätöksentekijöihin. Tästä kannattaisi EU-komission kantaa markkinoiden ohella huolta.

Rehnin puheessa oli huomiota herättävä kohta, jossa hän kertoi  tavanneensa  ”viime viikolla parin päivän ajan markkinavoimia New Yorkissa vakuuttaakseni heitä siitä, että Eurooppaan kannattaa edelleen sijoittaa.” Puheesta ilmeni myös, että kyseiset voimat Atlantin takana seuraavat tarkoin Suomen Euro-politikkaa ja näkevät Suomen maana, josta koko Euron hajoaminen saattaa lähteä liikkeelle. Suomen merkitykselle annettu tunnustus toki voi kuulostaa hienolta, mutta eiköhän kuitenkin Saksan ja muiden suurten Euro-maiden kanta ole se joka lopulta ratkaisee Euron tulevaisuuden.

Tarkemmin Rehn ei kertonut keitä nämä hänen tapaamansa markkinavoimat olivat, vaikka olisi ollut kiintoisaa saada vihdoin maailmantaloutta taustalta ohjaileville tahoille nimiä ja kasvoja. Muutaman vuoden ajan on nyt nähty kehitys, jossa markkinat pohtivat muutaman päivän aina kulloisenkin EU-johtajien huippukokouksen jälkeen, että miten sen päätöksiin suhtautua. Yleensä ne ovat arvioineet toimet riittämättömäksi ja levottomuus on palannut.

Markkinavoimista on Euro-kriisin aikana useaan otteeseen yritetty milloin saada niskalenkki ja milloin erävoitto, mutta toistaiseksi ne on saatu korkeintaan väliaikaisesti rauhoittumaan. Sitä, että osassa Euro-maista on taloutta hoidettu huonosti, eikä yhteisistä sopimuksista ole pidetty kiinni ei voi tietenkään yksin sijoittajien vastuulle laittaa. Demokraattisesti valittujen hallitusten tehtävänä olisi ollut puuttua tilanteeseen ajoissa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja Euroopan on kyettävä nykyinen kriisi ratkaisemaan. Poliitikkojen ohella siihen tarvitaan myös kansalaisia. Toivottavaa olisi, että komissaarin tapaaminen markkinoiden kanssa olisi  edesauttanut hieman pidempiaikaisen luottamuksen syntyä, koska kaikesta päätelleen Euroopalla on hyvin vaikea taloussyksy edessä.