Tie tohtoriksi on mutkistunut

Työhön liittyvä epävarmuus koskettaa nykyään yhä useampia suomalaisia. Toisin kuin menneinä vuosina korkeakaan koulutus ei nykyään takaa työtä. Viime vuoden lopulla tutkijakoulutusasteen työttömyydessä ylitettiin yhdeksänsadan raja. Tieteentekijöiden liiton Nuorten tutkijoiden työryhmän viime torstaina julkaiseman tutkimuksen tulosten mukaan työn epävarmuus ei liity ainoastaan valmistumisen jälkeiseen aikaan vaan se tulee tutuksi jo väitöskirjavaiheessa.

Kattavan otannan omaavan tutkimuksen esiintuomat luvut ovat seisauttavia. Selvityksen mukaan työsuhteen epävarmuus vaivasi 70 prosenttia vastaajista. Työttömyys oli joukossa tuttua. Yli puolella nuoremmista tutkijoista työsopimus oli alle vuoden mittainen.  Tämä merkitsee sitä, että tutkimuksen tekemisen sijaan päähuomio menee äkkiä sen pohtimiseen mistä elanto seuraavaksi vuodeksi. On selvää, että moni näiden faktojen edessä pohtii, onko väitöskirjatyön aloittaminen mielekästä, vaikka tutkimuksen tekeminen itsessään kiinnostaisikin.  

Nuorten tutkijoiden työryhmän kysely saa tohtorityöttömyys tilastojen ohella pohtimaan nykyisen tohtorikoulutusjärjestelmän ja koulutusmäärien mielekkyyttä.   Tämän vuoden kesäkuun Acatiimi-lehdessä julkaistussa kolumnissani (Acatiimi 6/12 Kuka uskaltaa palkata tohtorin?) kiinnitin huomiota siihen, että työnantajien valmius ottaa vastaan tohtoreita tulisi muuttua, jotta nykyisillä koulutusmäärillä kaikilla valmistuneille löytyisi töitä. Nyt tohtorikoulutus nähdään usein pikemminkin ylikoulutuksena kuin laaja-alaisia valmiuksia antavana meriittinä.

Edellä mainitun selvityksen tehneen työryhmän puheenjohtajan toiminut Milja Saari kehotti julkaisutilaisuudessa kiinnittämään tohtoritutkintojen määrän sijaan yliopistoissa ja tiedepolitiikassa huomiota ”myös siihen, miten (tohtori-) putkessa olevat voivat, miten he tulevat toimeen ja mihin he voivat työllistyä väittelynsä jälkeen.” Toivottavaa on, että nämä terveiset asianomaisilla tahoilla kuullaan ja valmiutta nykyisen koulutusjärjestelmän toimivuuden arvioimiseen niin yksilöiden kuin yhteiskunnan näkökulmasta on.