Halutaanko Guggenheimilla todella käydä kauppaa?

Share |

Sunnuntai 5.1.2014 klo 13.30 - Ville


Helsingin kaupunginhallitus käsittelee 7. tammikuuta Guggenheim-säätiön tonttivarauspyyntöä Eteläsatamaan. Museohankkeen kannattajat ovat painottaneet, ettei seuraavassa vaiheessa järjestettävä arkkitehtuurikilpailu sido kaupunkia mihinkään. Niin Helsingin päättäjillä kuin kaupunkilaisillakin olisi kuitenkin oikeus tietää jo nyt, kuka Guggenheimin "ilmaisen" arkkitehtuurikilpailun maksaa, jotta tietäisimme, kenelle jäämme kiitollisuudenvelkaan, jos kaupunki päättää myöhemmin vetäytyä hankkeesta.

Museohankkeen ympärillä käytävä keskustelu tuntuu myös saavan yhä erikoisempia piirteitä. Itä-Helsingin asukkaiden ja yritysten näkökulmasta huomiota herätti Helsingin Sanomien (Kaupunki 3. 1.) uutisoima vihreiden ehdotus, jonka mukaan museohanke voitaisiin maksaa jättämällä rakentamatta esimerkiksi Kehä I:n Itäkeskuksen eritasoliittymä. Kyseinen risteys on varsinainen liikennesumppu ja haastava myös kevyen liikenteen ylittää.Jos kaupankäyntiin halutaan lähteä, yhtä hyvin voisi vaikkapa laskea, kuinka monta kouluremonttia museorahoilla tehtäisiin.

Guggenheimin museon tulisikin toteutua Helsinkiin vain yksityisen rahan hankkeena. Ei niin, että kaupunki maksaa arkkitehtuurikilpailun jälkeen käytännössä kaiken ja ottaa vastuulleen vielä mahdolliset tappiot, jos laskelmat museon kannattavuudesta eivät toteudu.

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidesivulla 5.1.2014.

Avainsanat: Guggenheim, Helsinki, kaupunginhallitus


Kommentit

8.1.2014 20.08  Liisa Sumia

Susirajan tältäpuolen olen samaa mieltä Guggenheimista kanssasi. Oman maan kultuuri pitää nostaa korkeuksiin. Jos vieraat tulevat, he tulevat omin eväin. Helsinki pidä puolesi, "oma maa on mansikka, muu maa on mustikka". Helsinkissä tehtävät päätökset vaikuttaa täällä susirajalla. tv: liisa s

10.1.2014 10.44  Liisa Sumia

Kyllä. Koska kaikki tulot menevät sille säätiölle. Arkitehti kilpailun tulee voittamaan joku amerikkkalainen, ei edes suomalainen tai eurooppalainen arkitehti saa niitä rahoja. Muistakaa Kiesmaa siinä suomen mahdollisuus. tv: liisa s


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini