Helsingin kaupungin asukastalojen tulevaisuus on turvattava

Share |

Torstai 20.2.2014 klo 21.10 - Ville


Helsingissä on tänä keväänä kannettu huolta kaupungin kymmenen asukastalon tulevaisuudesta. Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen työryhmä on ehdottanut talojen toimintojen siirtämistä järjestöjen vastuulle ja talojen tulevaisuutta varjostaa tälle hetkellä ikävä epävarmuus. Helsingin Uutiset käsitteli asiaa viimeksi eilen ilmestyneessä numerossaan.

Yhteistyöllä järjestöjen kanssa on keskeinen rooli asukastalojen toiminnassa, mutta yksin järjestöjen vastuulle toimintoja ei tulisi Pajusen työryhmän ehdottamalla tavalla siirtää. On tärkeätä, että asukastalon toiminnan pyörittämisessä on jatkossakin mukana Helsingin kaupungin sosiaali- terveysviraston koulutettua ammattihenkilökuntaa. Asukastaloilla on merkittävä rooli kaupungin ennaltaehkäisevässä sosiaalityössä ja syrjäytymisen vastustamisessa sekä yhteisöllisyyden vahvistamisessa. Taloudellisesti vaikeina aikoina työttömyyden ja siitä seuraavien ongelmien lisääntyessä asukastalojen kaltaisen toiminnan tarve pikemmekin korostuu.  

Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta antoi tammikuussa virkamiehille tehtäväksi selvittää mahdollisuudet säilyttää asukastalot kaupungin omana toimintana. On tärkeätä, että lautakunnan tahdonilmausta noudatetaan ja epäselvyydet siitä kuka asukastalojen tulevaisuudesta päättää hälvenevät. Asukastalojen tulevaisuuden kaltaisia merkittäviä linjapäätöksiä ei pidä tehdä virkamiestyönä, vaan tarvittaessa valtuuston, joka on kaupungin ylin päättävä elin, näkemystä tulisi kuulla. Helsingin kymmenen asukastaloa tekevät arvokasta työtä kaupunginosien viihtyvyyden lisäämiseksi ja toimintaa on mielestäni jatkettava kaupungin omana työnä myös tulevaisuudessa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini