Suomi tarvitsee yhteyttä EurooppaanMaanantai 11.5.2015 klo 9:27 - Ville Tänään maanantaina käynnistyvissä keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen hallitusneuvotteluissa pöydällä ovat myös puolueiden Eurooppa-linjaukset. Samaan aikaan kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä vuodeksi 2017 luvanneet brittikonservatiivit voittivat parlamenttivaalit Britanniassa. Itärajamme takana Vladimir Putinin johtama Venäjä pullistelee sotilasmahdillaan.
Tässä kokonaiskuvassa on hyvä muistaa, että Suomelle integroituminen Euroopan unioniin oli alun perin ja on edelleen myös turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Jos uusi hallitus lähtee linjauksissaan jotenkin ottamaan uutta etäisyyttä Eurooppaan, voimme äkkiä huomata olevamme varsin yksin täällä Pohjolan perukoilla. Toivottavasti jatkuvasti muuttuva Euroopan poliittinen kokonaiskuva on myös Smolnassa hallitusneuvottelijoiden tiedossa. |