Minne menet Helsingin talous? pohdintoja eilisestä kaupunginvaltuustosta

Helsingin kaupunginvaltuusto keskusteli eilen usean tunnin ajan ensi vuoden talousarviosta. Kuten Helsingin Sanomat tänä aamuna kuvasi, salissa näytti olevan useita näkyjä siitä miltä Helsingin talousnäkymät lähitulevaisuudessa näyttävät. Eniten yksimielisyyttä tuntui olevan siitä, että Suomen talouteen kohdistuu lähivuosina merkittäviä haasteita ja ratkaistava olisi se, miten Helsingin tulisi näihin suhtautua.

SDP:n ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Osku Pajamäki arvioi, että kaupunki on taloudenpidossaan onnistunut varsin hyvin, mutta edellisen strategiakauden keskeisessä tavoitteessa, eli eriytymiskehityksen pysäyttämisessä varsin huonosti. Tavoite oli terveys- ja hyvinvointierojen kasvun pysäyttäminen, mutta kehitys onkin ollut päinvastaista. Tästä johtuen miinusmerkkisen suuntauksen kääntäminen on tällä kaudella SDP:n päätavoite ja siihen etsimme muilta tukea. SDP:n näkemys on, että kaupungin kilpailukykyä ja tasa-arvoista kehitystä ei voi asettaa vastakkain. Toinen edellyttää toista. Osku Pajamäki arvioi myös, että yleisistä heikoista talousnäkymistä huolimatta kuva Helsingin taloudesta ei ole yksin niin negatiivinen kuin on annettu ymmärtää.

Puheenvuoroja pyydettiin runsaasti ja oma aikani tuli vasta myöhemmin illalla. Kiinnitin päähuomioni siihen, että niin talousarviossa kuin parhaillaan työn alla olevassa kaupungin nelivuotisstrategiassa kaupungin henkilöstömäärä halutaan jäädyttään vuoden 2012 tasolle, vaikka kaupungin väkiluku kasvaa jatkuvasti, nuorten määrä lisääntyy ja väestö ikääntyy. Valitettavana uhkana on tänä vuonna myös työttömyyden lisääntyminen, joka puolestaan todennäköisesti lisäisi julkisten palveluiden käyttöastetta.

Ymmärrän sen, ettei tässä taloustilanteessa merkittäviin henkilöstölisäyksiin ole mahdollisuutta, mutta olisi myös suoraan myönnettävä että palvelujen kysynnän kasvaessa kategorinen jäädyttämispäätös merkitsisi julkisten palveluiden tason romahtamista. Tätä ei muistaakseni mikään ryhmä viime syksyn vaaleissa luvannut, vaan pikemminkin päinvastaista. Siitä miten kaupunginjohto ja tätä linjaa kannattavat poliitikot yhtälön toimivuuden näkevät, ei vielä ainakaan eilisen illan aikana tullut minulle täysin selkeää kuvaa. Toivottavaa on, että näkemykset asian käsittelyn edetessä tarkentuvat ja Helsingin poliittiset ryhmät löytävät enenevässä määrin yhteisen näkemyksen siitä, millaisin valinnoin väestön eriytymiskehitys voidaan katkaista taloudelliset näkökulmat tietenkin myös huomioiden.