Krimin historia on konfliktien täyttämä

Ukrainan ja Krimin tapahtumat tuntuvat olevan kuin kansainvälistä kriisiä kuvaavasta jännityselokuvasta, sillä poikkeuksella, että tämä on täyttä totta. Naapurimaamme Venäjä toimii toisen naapurimaansa suuntaan sen heikkouden hetkellä tavalla, jota on vaikea ymmärtää saatikka hyväksyä.  Krimin selkkauksen taustan hahmottamiseksi on hyvä tutustua lyhyesti niemimaan historiaan.     

Suomen näkökulmasta Krimi on ollut viime päiviin asti tuntematonta maailmankolkkaa, jonka arkipäiväisiin tapahtumiin emme ole juuri kiinnittäneet huomiota. Koulun historian tunneilta Krimi palauttaa mieleen Venäjän ja Turkin, Britannian, Ranskan ja Sardinian muodostaman liittouman välillä vuosina 1853–1856 käydyn sodan, joka ulotti vaikutuksena myös Suomen suuriruhtinaskunnan rannikolle. Englannin ja Ranskan laivastot kävivät osana Venäjän merisaartoa pommittamassa muun muassa Suomenlinnaa.

Krimin historialliset vaihteen sen sijaan ovat muilta osin olleet meillä vähän huomion kohteena. Koska ne selittävät pitkälle sitä, mitä Krimillä parhaillaan tapahtuu, lyhyt kertaus on paikallaan. Venäjän vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen jälkeen Krimi yritti olla hyvin lyhyen aikaa itsenäinen maa.  1910- luvun lopun ja 1920-luvun alun Venäjän verisen sisällissodan aikana niemimaa oli Valkoisten tukialuetta ja heidän tappionsa jälkeen Krimi liitettiin osaksi vuonna 1922 muodostettua Neuvostoliittoa.

Toisen maailmansodan aikana vuosina 1941–1942 Krimillä käytiin kovia taisteluita Neuvostoliiton ja Saksan joukkojen välillä.  Sevastopolin kaupunki tuhoutui lähes täysin saksalaisten piirityksessä. Saksalaiset miehittivät Krimiä kevääseen 1944, jolloin neuvostojoukot valtasivat niemimaan takaisin. Kostona yhteistyöstä saksalaisten kanssa koko Krimin tataarien väestö pakkosiirrettiin Keski-asiaan. Kuolleisuus oli pakkosiirron aikana suurta. Tataarit ovat saaneet palata takaisin Krimille vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Historian käänteistä johtuen Krimin alueen nykyinen väestö on siis vahvasti venäjänkielistä.

Nykypäivän kannalta merkittävä oli Nikita Hruštšovin vuonna 1954 tekemä päätös lahjoittaa Krimi Ukrainan neuvostotasavallalle. Neuvostoliiton hajoamisprosessin yhteydessä vuoden 1991 lopussa Ukrainassa järjestettiin kansanäänestys Venäjästä irtautumisesta. Krimillä irtautumista Venäjästä kannatti vain hieman yli puolet äänestäneistä. Krimi jäi siis osaksi Ukrainaa, mutta sille tarjottiin vahva itsehallinnollinen asema. Sevastopolin laivastotukikohdan asema jäi epäselväksi ja vasta vuonna 1997 Venäjän ja Ukrainan välillä allekirjoitettiin sopimus, jossa tukikohdan vuokraus vahvistettiin.

Viime päivien uutiset Krimiltä kertovat, että Venäjä näyttää käytännössä olevan miehittämässä Krimin niemimaata. Se, että rajautuuko operaatio vain Krimille vai myös esimerkiksi Ukrainan itä-osiin, jossa venäjänkielisen väestön osuus on suuri, ei tiedetä. Ei myöskään sitä, miten Ukraina aikoo reagoida Venäjän toimiin. Vaikka Krimin alueen väestöllä on vahva kytkös Venäjään, Venäjän toimet loukkaavat Ukrainan ja Venäjän välillä tehtyjä sopimuksia ja Ukrainan valtion itsenäisyyttä. Ne antavat myös todella vaarallisen esimerkin siitä, että miten Venäjä voi käyttää naapurimaansa heikkouden hetkeä hyväksi. Se, että liikkeellä on sotilaita ilman kansallisuustunnuksia, tekee tilanteesta entistä sekavamman.

Ukrainan tapahtumia ja Venäjän toimia varmasti seurataan tarkoin kaikissa Venäjän naapurimassa, myös Suomessa, ja ne tullaan ottamaan huomioon ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevassa keskustelussa. Ukrainan ja Krimin tapahtumat ovat esimerkki siitä, kuinka nopeasti ja äkkiarvaamatta Euroopassa voi kehittyä vakava poliittinen ja jopa sotilaallinen konflikti. Puheet siitä, että sellaisten kriisien aika, jossa toista maata voidaan vähintäänkin uhata sotilaallisen voiman käytöllä, olisi Euroopassa ohi, ovat valitettavasti nyt osoittautuneet katteettomiksi.