Epätäydellisellekin rauhanunionille on tarvetta

Share |

Perjantai 29.1.2016 klo 10.18 - Ville


Helsingin Sanomien Brysselin kirjeenvaihtaja Pekka Mykkänen analysoi osuvasti alkuviikosta EU:n tilannetta artikkelissaan ”Onko kriisistä toiseen tarpova EU kuilun partaalla?” (HS 26.1.) Se, että löytyykö pakolaiskriisiin tänä kevään Euroopassa yhteistä ratkaisua pitkälti määrittää unionin tulevaisuuden suuntaviivat. 

EU:n nykyisiä vaikeuksia arvioitaessa on hyvä kääntää katse maanosamme historiaan, jossa kriisitön vaihe on pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Toisen maailmansodan päättymisestä aina 1990-luvun alkuun elettiin itä- ja länsiblogin välisen vaarallisen ydinase vastakkainasettelun aikaa. Tätä ennen Euroopan historia on pääpirteittäin jatkuvia sotia. Suunnan kääntämiseksi vuonna 1952 perustettiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö, joka tunnetaan EU:n edeltäjänä. Nykyisin on jotenkin totuttu ajattelemaan, että Euroopan ja maailman kehitys tulisi olla helppoa tai ongelmatonta tai koko systeemi joutaa romulavalle. Samaa kritiikkiä kuin EU:hun kohdistuu usein myös YK:hon. Ehkä sitäkään ei ole varaa lakkauttaa, vaikka syytä arvostella maailmanjärjestöä tehottomuudesta varmasti on.

Kylmän sodan päättymisestä seurannut lyhyt myönteisen kehityksen kausi, jota sitäkin varjostivat Balkanin sodat, näyttää luoneen monille illuusion, että rauhallinen kehitys Euroopassa on itsestäänselvyys. Näin ei ole ja tämän vuoksi Suomen kaltaisen pienen maa etu on se, että EU selviää vaikeuksistaan ja hajoamisen sijaan pikemminkin löytää uusia teitä eteenpäin.  Päinvastaisessa tilanteessa Suomi jäisi Euroopan itäiselle laidalle käytännössä yksin. Se, että miten se muuttaisi geopoliittista asemaamme herättää jo historian valossa monia vaikeita kysymyksiä.

Avainsanat: EU,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini