Puheenvuoro vuoden 2018 arviointikertomuksesta

Share |

Keskiviikko 19.6.2019 klo 16.54 - Ville


Valtuustokausi on puolivälissä ja Helsingissä on nyt kahden vuoden ajan eletty uuden hallintomallin mukaista aikaa. Viime viikon valtuustoseminaarissa kuulimme, että muutos on pääosin sujunut kaavailulla tavalla, mutta henkilöstön jaksamisesta heräsi ainakin SDP:n ryhmässä huoli. Toivomme, että tähän tullaan kiinnittämään seuraavan kahden vuoden aikana erityistä huomiota.

Tilinpäätöksestä käy ilmi, että Helsingin talous on vahvalla pohjalla. Kansainvälisen talouden horisontissa on aiempaan verrattuna enemmän epävarmuustekijöitä, jotka toistaiseksi eivät ole kovin merkittävästi vaikuttaneet Helsinkiin ja Suomeen. 

SDP piti viime valtuustokaudella esillä sitä, että Helsingin on huomioitava palvelujen tarjonnassa väestönkasvu. Kasvavan kaupungin on tarjottava asukkailleen riittävästi koteja, palveluita ja työpaikkoja. Helsinkiläisiä on jo 650 tuhatta. Olemme valtava toimija Suomen mittakaavassa.

Helsingin kaupungilla ja suurella osalla helsinkiläistä menee hyvin, mutta ei kaikilla helsinkiläisillä.  Arviointikertomuksen pohjalta SDP kantaa huoltaa Helsingin alueellisen tasa-arvon toteutumisesta. Tässä kertomuksessa todetaan virkamieskielellä, että perusopetus on alueellisesti tasa-arvoista niin, että toimitaan yhtenäisten ohjeiden mukaisesti.  Toisaalta ilmenee, että nuorten tuen tarve on oireilun vuoksi lisääntynyt erityisesti idän ja koillisen alueella, eivätkä rehtorit pidä perusopetuksen laatua tasa-arvoisena.

Alueelliset erot näkyvät myös kaupungin lukioita koskevassa vertailussa. Lisäresurssien tarve niin perus kuin lukiopetuksenkin alueellisen tasa-arvon lisäämiseksi on ilmeinen. Kaskon lautakunnan jäsenenä tiedän, että varhaiskasvatuksessa meillä on tällä hetkellä vakava henkilöstöpula.

Talouden hoidossa olemme onnistuneet hyvin, mutta voidaan kysyä millä inhimillisellä hinnalla? Helsingin erinomainen taloustilanne mahdollistaa sosialidemokraattien näkemyksen mukaan riittävät satsaukset kaupungin peruspalveluihin. Nyt ei ole kokoomuksen valtuustoryhmän vaatiman veroalen aika, vaan koulutuksen alueelliseen epätasa-arvoon on voimakkaasti puututtava.

Lasten ja nuorten lisäksi haluan kiinnittää huomiota ikäihmisten asemaan. Saavatko he tasaveroisesti palveluita eripuolilla Helsinkiä? Ehdotamme, että ensi vuonna tarkastuslautakunta selvittäisi näiden palveluiden alueellista tasa-arvoa. Saavatko keskustassa ja Vuosaaressa ikäihmiset tasavertaiset kaupungin sote-palvelut? Tuntuma on, että näin ei tällä hetkellä kaikkien lähiöiden osalta tapahdu.

Helsingillä ei ole varaa jättää yhtään kaupunkilaista syrjäytymään yhteiskunnan ulkopuolelle. Helsingillä menee taloudellisesti nyt paremmin kuin pitkään aikaa ja meidän velvollisuus on pitää kaikki kehityksessä mukana. SDP:n valtuustoryhmä suosittaa tilinpäätöksen hyväksymistä. Hyvää kesää ja rentouttavaa taukoa politiikasta kaikille!

 

 

Avainsanat: Helsinki, 2018, arviointi, ryhmäpuheenvuoro


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini