Vaalipäällikön terveiset

Keskiviikko 1.4.2015 klo 11.54 - Teppo Suontakanen

Ei ole enää kuin runsaat kaksi viikkoa siihen ajankohtaan, kun me suomalaiset äänestämme itsellemme uudet kansanedustajat. Tuskin kukaan on voinut välttyä tältä tiedolta, sen verta selkeästi siitä on puhuttu ja sen verta useasta lähteestä sitä on tuputtamiseen asti tarjottu. Olen suureksi yllätyksekseni kuitenkin myös törmännyt yllättävän useasti ajatukseen, että on aivan yksi ja sama, ketä äänestää vai äänestääkö ollenkaan. ”Samat kuviothan ne siellä koko ajan on, mitään muutosta ei tapahdu ja EU:ssa kaikki päätetään.”

En nyt lähde sanomaan, etteikö istuvan eduskunnan kauden loppuvaihe olisi ollut suorastaan sietämättömän naurettava. Kansanedustajat itsekin ovat sitä mananneet ja monet muutkin ihmetelleet, että mikä ihme eduskuntaan on iskenyt. Meihin suomalaisiin on ainakin iskenyt harmaa epävarmuus sekä kaiken syövä epätietoisuus: kuulemme vain huonoja uutisia ja märehdimme niitä epätoivon vimmalla, koska mitään muutakaan ei ole. Tuollaisessa ilmapiirissä on vaikea uskoa huomiseen tai rakentaa mitään uutta. Tuhannet joutuvat elämään joka päivä epävarmuudessa siitä, saavatko palkkaa huomenna; ja samanlainen määrä onnettomia kamppailee sen pelon kanssa, että onko heillä enää pian työpaikkaa ja jos on, niin selviääkö siitä maksettavalla palkalla. Taloudellisten epävarmuustekijöiden lisäksi idän ja lännen vastakkainasettelu on palannut elämäämme ja yhä useampi seuraa kovin tarkoin turvallisuuteen liittyviä uutisia. Me pelkäämme ja olemme epävarmoja.

Miten nämä kaksi asiaa – eduskuntavaalit sekä yleinen epävarmuus ja epätietoisuus – sitoutuvat toisiinsa? Me tarvitsemme nyt eduskuntaamme ihmisiä, jotka ymmärtävät tätä arkielämän häilyvää olotilaa, jotka haluavat olla muutakin kuin tuuliviirejä. ”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä”, lausuttiin klassisessa Carl Barksin Aku Ankka -tarinassa. Kovat ajat kaipaavat sellaisia päättäjiä ja vaikuttajia, jotka ymmärtävät niitä aikoja eivätkä anna periksi. En haikaile kovien tai häikäilemättömien päättäjien perään: haikailen sellaisten ihmisten perään, jotka ymmärtävät mattimeikäläisen tuntemuksia noina kovina aikoina, jotka pistävät itsensä likoon ja saavat aikaiseksi jotain, valavat uskoa tulevaisuuteen. Tällaisia ihmisiä me tarvitsemme ja meillä on nyt mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Juuri siksi on niin tärkeätä äänestää: jokainen ääni merkitsee paljon. Me saamme itse päättää, mihin suuntaan Suomi menee.

Juuri siksi minä kannatan Ville Jalovaaraa. Hän ei ole mikään poliittinen broileri, kuten tavataan sanoa, ja hänellä on aimo annos kokemusta siitä, minkälaista on elää taloudellisesti epävarmassa ja turvattomassa maailmassa. Hän tietää työnteon merkityksen ja miltä se tuntuu, kun ei tiedä, onko huomenna tuloja laisinkaan. Tuo tietoisuus nykyään aivan liian monelle aivan liian tutusta tunteesta on saanut hänet lähtemään politiikkaan mukaan: jos vain antautuu synkkyyden valtaan eikä tee mitään, ei saa muutosta aikaiseksi. Ville ei ole antautunut, vaan työskentelee uutterasti sen paremman huomisen vuoksi, sen puolesta, että kukaan ei jäisi vaille mitään tukea ja turvaa. Hän ymmärtää niin tavallista taloudellista epätietoisuutta kuin laajempaa turvallisuustilannetta, joka on niin monien mielessä tätä nykyä. Helsingin kaupunginvaltuustossa hän on uurastanut tavallisen ihmisen puolesta osana demarien valtuustoryhmää ja minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö hän jatkaisi tätä työtä.