Terveiset Porin puoluevaltuustosta

Sunnuntai 17.11.2019 klo 14:39 - Ville

SDP:n puoluevaltuuston sääntömääräinen syyskokous järjestettiin 16-17.11 Porissa. Osallistuin kokoukseen Helsingin edustajana varapaikalta. Kokouksessa käytiin poliittista tilannekeskustelua ja tehtiin päätöksiä sääntömääräisistä asioista. Kaikki SDP:n ministerit olivat lauantaina paikalla ja esittelivät toimialansa keskeisiä kysymyksiä. Lauantai-iltana kokousedustajat oli kutsuttu Porin kaupungin vastaanotolle kaupungintalolle.

Kokouksessa korostettiin tarvetta alkaa valmistua ajoissa keväällä 2021 järjestettäviin kunnallisvaaleihin.  Vaalien kannalta on eriarvoisen tärkeää onnistunut ehdokasasettelu. Puoluevaltuusto päätti yksimielisesti aiemman esityksen pohjalta, että jatkossa voidaan järjestää neuvoantavia jäsenäänestyksiä puheenjohtajasta. Ensi kesäkuun Tampereen puoluekokouksen osalta tämä tarkoittaa, että jos maaliskuun 2020 alkuun mennessä on ilmoittautunut useampi pj-ehdokas, äänestys järjestetään.

Tunnelma kokouksessa oli myönteinen, vaikka myös puoleen kannatuksesta käytiin poliittisen tilanteen yhteydessä keskustelua. Puoluejohdon näkemyksenä välittyi, että kun vasta puoli vuotta toimineen hallituksen toimet alkavat näkyä kansalaisten arjessa, se näkyy positiivisesti myös kannatusluvuissa. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: SDP, puoluevaltuusto, Pori, puoluekokous, jäsenvaali

Tytti Tuppuraisesta tulevaisuuteen katsova puheenjohtaja SDP:lle

Maanantai 23.1.2017 klo 16:29 - Ville

15871549_1384824004895238_2177013932334689669_n.jpgSDP kokoontuu ensi viikon perjantaina Lahteen valitsemaan puolueellemme puheenjohtajaa. Valitsemme henkilön, jonka tehtävä on viedä SDP 2020-luvulle. Helsinkiläisenä puoluekokousedustajana minun valintani SDP:n uudeksi puheenjohtajaksi on kansanedustaja Tytti Tuppurainen.

Elämme maailmassa, Euroopassa ja Suomessa suurten haasteiden keskellä. Minun näkemykseni mukaan SDP tarvitsee johtoon poliittisesti kokeneen, yhteistyökykyisen, Eurooppa orientoituneen, kansainvälisen ja rohkeasti tulevaisuuteen katsovan puheenjohtajan. Hyvistä ehdokkaista paras valinta on Tytti Tuppurainen. Hänen tammikuun alussa julkaisema ohjelma maalaa kuvan rohkeasta, mutta toisaalta jalat maassa olevasta poliittisesta suunnannäyttäjästä, jollaista SDP ja Suomi nyt tässä ajassa tarvitsee.

Olen tuntenut Tytti Tuppuraisen usean vuoden ajan ja hän ollut minulle merkittävä esikuva politiikassa. Kuten Lännen medialle antamassani lausunnossa viime viikolla totesin, erityisesti tässä ajassa haluan olla tukemassa naista politiikan huippupaikalle. Minulle on tasa-arvotyötä olla mukana Tuppuraisen kampanjassa.
 
Suhteessa miesten ja naisten tasa-arvoon maailma on valitettavasti ottanut viime vuosina askelia taaksepäin. Viime päivinä kadut ympäri maailmaa on täyttynyt ihmisistä, jotka pelkäävät tasa-arvon olevan vaarassa Donald Trumpin presidenttikautena. 

Suomessa SDP:n on jälleen näytettävä tasa-arvontyössä suuntaa. SDP:n riveistä nousi vuonna 1926 maamme ensimmäinen naisministeri Miina Sillanpää, joka toimi Väinö Tannerin hallituksen sosiaaliministerinä. Vuonna 2000 SDP:n Tarja Halosesta tuli Suomen ensimmäinen naispresidentti. Tytti Tuppuraisen puheenjohtajakampanja vuonna 2017 on jatkumoa SDP:n pitkälle tasa-arvopoliittiselle linjalle. Uskon, että SDP voi saada Tytti Tuppuraisesta huomiseen rohkeasti katsovan puheenjohtajan ja Suomi loistavan seuraavan pääministerin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: SDP, puheenjohtajavaali, Tuppurainen, tasa-arvo

Tytti Tuppuraisesta kestävää luottamusta rakentava johtaja SDP:lle

Maanantai 2.1.2017 klo 14:06 - Ville

SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppuraisen tiedetään harkitsevan lähtemistä mukaan helmikuun alussa Lahden puoluekokouksessa järjestettävään puheenjohtajavaaliin. Vetoan tänään yhdessä neljäntoista muun SDP:n aktiivin kanssa Tytti Tuppuraiseen, että hän antaisi myönteisen vastauksen ja asettuisi ehdolle  puheenjohtajavaaliin. Yhteisessä avoimessa kirjeessämme todetaan seuraavaa: 

"Tulevaisuutta ei rakenneta iskulauseilla eikä itsetarkoituksellisella vastakkainasettelulla. Sitä rakennetaan parasta tutkimustietoa laajasti hyödyntäen, ihmisten yhteistyöllä ja eri vaihtoehdoista avoimesti keskustellen.

Ihmiskunnan suuret kysymykset, rauha, kestävä kehitys ja ympäristöstä huolehtiminen, vaativat voimien kokoamista kansainvälisesti. Sitä edellyttää myös näiden tavoitteiden toteutumiselle välttämättömän liberaalin demokratian, kansanvallan puolustaminen. Ihmiset Suomessa, Euroopassa ja maailmassa ansaitsevat nykyistä parempaa politiikkaa.

SDP valitsee helmikuun alussa Lahdessa puolueelle puheenjohtajan ja samalla ehdokkaan pääministeriksi. Kokous on tärkeä ei vain puolueen, vaan myös Suomen ja täällä asuvien ihmisten kannalta. On pystyttävä pysäyttämään kehitys, joka lisää eriarvoisuutta ja osattomuutta sekä tukahduttaa tulevaisuudenuskon.

Tarvitsemme puolueen johtoon poliittisesti kokeneen, yhteistyökykyisen, kansainvälisen ja rohkeasti tulevaisuuteen suuntaavan puheenjohtajan, joka kykenee yhdessä muiden kanssa hahmottamaan kestävän linjan puolueelle. Mielestämme kansanedustaja ja Demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen on paras ehdokas SDP:n puheenjohtajaksi. Toivomme, että hän antaa suostumuksensa puheenjohtajakilpaan. Tiedämme, että Tytti Tuppuraisella on kannatusta sosialidemokraattien keskuudessa. Häntä arvostetaan myös puolueen ulkopuolella."

Ulpu Iivari, puoluekokousedustaja, Helsinki 

Elisa Gebhard, puoluekokousedustaja, Helsinki

Rakel Hiltunen, puoluekokousedustaja, kaupunkineuvos, Helsinki

Susanna Huovinen, kansanedustaja, Jyväskylä

Maunu Ihalainen, kanslianeuvos, Vantaa

Liisa Jaakonsaari, Euroopan parlamentin jäsen, Oulu

Ville Jalovaara, puoluekokousedustaja, kaupunginvaltuuston jäsen, Helsinki

Markku Kainulainen, puoluekokousedustaja, Oulun Eläkkeensaajien pj.

Tarja Kantola, puoluekokousedustaja, kansalaisjärjestötoimija, Helsinki

Liisa Emilia Komminaho, Oulun ty:n puheenjohtaja

Ville Kopra, puoluekokousedustaja, Espoo

Tage Lindberg, puheenjohtaja, TUS, Helsinki

Laura Lindeberg, TUS, Helsinki

Eila Nevalainen, puoluekokousedustaja, Helsinki

Maria Nyroos, puoluekokousedustaja, Helsinki

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: SDP, puheenjohtajavaali, Lahti, puoluekokous, Tytti Tuppurainen

SDP tarvitsee puheenjohtajavaalin

Lauantai 19.11.2016 klo 15:51 - VIlle

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi tänään Hyvinkäällä järjestetyssä puoluevaltuuston kokouksessa odotetusti haluavansa jatkaa SDP:n puheenjohtajana.  Rinteen ehdokkaasi ilmoittautuminen toivottavasti rohkaisee muitakin lähtemään mukaan kisaamaan SDP:n johtopaikasta.


Helsinkiläisenä puoluekokousedustajana pidän tärkeänä sitä, että SDP:n kehittämiseen suuntaviivoista voidaan käydä tulevina kuukausina perinpohjainen keskustelu. Esillä on julkisuudessa ollut ennen Rinteen ilmoitusta kansanedustajien Timo Harakka, ja Susanna Huovinen, Antti Lindtman ja Tytti Tuppurainen nimet. Mielellään näkisin vaikka kaikki heidät ja ehkä vielä jonkun muunkin Rinteen ohella tavoittelemassa SDP:n puheenjohtajuutta ja kertomassa visionsa puolueen tulevaisuuden suunnasta.


Elämme maailmassa epävarmuuden aikoja joiden toivoimme olevan jo takanapäin historiassa. Brextin ja Donald Trumpin presidentiksi valinnan jälkeen elämämme maailmassa suuren epävarmuuden keskellä, jossa myös Suomeen kohdistuu uusia haasteita. Suomi on pieni maa maailmanpolitiikan myrskyssä. Suomi tarvitsee vahvaa sosialidemokraattista puoluetta, joka on aiemmin historian vaikeissa vaiheissa osoittanut kykynsä johtaa maatamme vaikeissa tilanteissa. Samaan aikaan, kun SDP nojaa aina vuoteen 1899 ulottuvaan historialliseen jatkumoon, vanhan puolueen on kyettävä uudistumaan, jotta se pystyy paremmin tavoittamaan nuoria tässä ajassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: SDP, puoluekokous

Puheenvuoro Helsingin SDP:n piirikokouksessa 12.11

Lauantai 12.11.2016 klo 11:07

Elämme hyvin poikkeuksellista aikaa. Maailmassa tapahtuu asioita, joita välillä vaikea todeksi uskoa. Suomi on pieni maa maailmanpolitiikan myrskyssä. Suomi tarvitsee tässä vahvaa sosialidemokraattista puoluetta. Samaan aikaan puolueen on uudistuttava, jotta se säilyttää elinvoimansa. Me tässä salissa olevat puolueaktiivit tiedämme toiminnan perinpohjaiselle kehittämiselle. Tämä on viimeinen piirikokous ennen Lahden puoluekokousta.


Ensi keväänä Lahdessa vedetään suuntaviivat sille miten SDP viedään 2020-luvulle. Lahdessa uudistetaan periaateohjelma ja tehdään merkittäviä henkilövalintoja. Näen, että nyt on laajan keskustelun paikka siitä mikä on tämän puoleen paikka Suomen poliittisessa kentässä tulevaisuudessa. 
Tämän linjakeskustelun käymiseksi toivoisin myös, että meillä olisi Lahdessa useita hyviä ehdokkaita käytettävissä kaikkiin puolueen johtotehtäviin. Se on elävän puoleen merkki, jos johtopaikat kiinnostavat monia.  Maailman, Suomen ja SDP:n tilanne on sen vaativa, että tarvitsemme laajaa keskustelua sosialidemokraattisen liikkeen suunnasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: SDP, Helsinki, piirikokous, Lahti, puheenjohtajavaali

Grön också i framtiden

Tiistai 8.11.2016 klo 15:27 - Ville

Björn Månsson, ordförande för SFP:s stadsfullmäktigegrupp i Helsingfors, kritiserar i sin insändare (HBL 3.11) den nya översiktsplanen i Helsingfors. SFP:s linje att motsätta sig husbyggen på båda sidorna av motorvägen till Tavastehus samt på Malms flygplats kunde ha betytt att hela generalplanen avvisas. Så stora förändringar i översiktsplanen hade kunnat innebära att stadsfullmäktige inte haft möjlighet att fatta beslut om planen under denna fullmäktigeperiod. Hur kunde man då börja lösa bostadsbristen i Helsingfors?

Bostadsbristen och de höga levnadskostnaderna påverkar våra liv varje dag! Det är rekorddyrt att bo i vår stad. Det enda sättet att rätta situationen är att bygga tillräckligt av mångsidiga nya bostäder. Vi har i framtiden fortfarande en hel del sköna gröna områden i Helsingfors. Östersundoms planering har varit svår och kommer därmed inte allena att lösa bostadsbristen i Helsingfors.

Generalplanen är det första steget i att anpassa oss till hur staden bör utvecklas fram till 2050. Stadsstyrelsens förslag förhandlades i stadsplaneringsnämnden och var en kompromiss. Den är inte perfekt, men avspeglar ett bästa försök till att kombinera olika intressen. De största bristerna i generalplanen kan korrigeras i stadsplaneringen. Vad gäller Malms flygplats upphör Finnavias verksamhet där snart. Om man verkligen är intresserad av flygfartens framtid i huvudstadsområdet, vore det dags att snarast möjligt sätta alla krafter på att hitta nya områden där privat flygverksamhet kan fortgå. 

Insändare i Hbl 8.11.2016.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingfors, stadsfullmäktige, SDP, SFP, översiktsplan, Bostadsbrist

Jäsenäänestys puolueen puheenjohtajasta

Perjantai 23.9.2016 klo 15:07 - Ville

SDP kokoontuu ensi vuoden helmikuussa Lahteen puoluekokoukseen valitsemaan puolueellemme johtoa seuraavaksi kolmeksi vuodeksi aina vuoteen 2020 asti. Keskustelut tulevan puoluekokouksen teemoista on tärkeä käydä rakentavassa ja hyvässä hengessä.

Kaksikuukautta puoluekokouksen jälkeen on tärkeät kunnallisvaalit, johon SDP:n on mentävä vahvana ja yhtenäisenä: SDP:n tavoite ei voi olla enempää tai vähempää kuin ykkössija. Jos Lahden puoluekokoukseen ilmoittautuu enemmän kuin yksi puheenjohtajaehdokas, SDP voisi järjestää nyt ensimmäistä kertaa  puheenjohtajasta neuvoa-antavan jäsenäänestyksen. Tätä on pohdittu aiemminkin, joten nyt ehkä olisi aika siirtyä jäsendemokratian vahvistamisessa sanoista tekoihin.

Jäsenäänestys olisi tarpeen myös sen vuoksi, että ainakin Helsingissä meillä valitaan jo lokakuussa puoluekokousedustajat äänestyksellä ilman, että todennäköisesti tiedossa on keitä on ehdolla puolueen johtotehtäviin. SDP on liikkeenä sellaisessa vaiheessa, että kaikki keinot kentän aktivoimiseksi on tarpeen, jotta puolueen kurssi saadaan käännettyä vahvasti ylöspäin.

Mielipidekirjoitus Demokaatti -lehdessä 22.9.2016.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: SDP, puoluekokous, Helsinki, Lahti, puheenjohtaja

Ehdolla HOK-Elannon vaaleissa - 29- Helsinki

Lauantai 26.3.2016 klo 23:02 - Ville

HOK-Elanto on maamme laajimmin omistettu, 600 000 jäsenen osuustoiminnallinen yritys. Sen ylin päättävä elin valintaan huhtikuussa pidettävässä vaalissa, jossa ovat äänioikeutettuja kaikki HOK-Elannon asiakasomistajat. 

Olen näissä vaaleissa ehdolla SDP:n Helsingin vaallistalla numerolla 29, koska haluan tarjota sen osaamisen mikä minulle on kertynyt eri luottamustoimissa myös tämän koko maamme kannalta tärkeä osuustoimintayrityksen käyttöön.

Minun ja SDP:n vaalilistan mielestä HOK-Elannon tehtävä on tarjota laadukkaita tuotteita ja palveluita edulliseen hintaan. Bonusten tehtävä on palkita ostoksien keskittämisestä.

S-ryhmän runsas vuosi sitten käynnistämää hintojen laskua on jatkettava kuitenkaan unohtamatta kattavan valikoiman, laadun ja hyvän asiakaspalvelun merkitystä. Henkilöstöpolitiikan on oltava vastuullista ja pitkäjänteistä. Aukioloaikojen vapauduttua henkilöstön kuuleminen työvuorosuunnittelussa on aiempaakin tärkeämpää.

Pääkaupunkiseutu on suomalaisten kulutustottumuksissa edelläkävijä. HOK-Elannon tulee aktiivisesti kehittää verkkokauppaa, valikoimiaan ja liikeideoitaan vastaamaan nopeammin muuttuvia tarpeita.

Perusta jäsenten etujen toteutumiselle on kannattava liiketoiminta. Osuuskunnan tavoite ei ole maksimoida voittoa, vaan edistää toiminnallaan jäsentensä hyvinvointia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: HOK, Elanto, vaalit, 2016, asiakasomistaja, SDP

Onko maallamme malttia sivistyä?

Torstai 14.1.2016 klo 12:46 - Ville

Suomessa on viimekuukausina keskusteltu aktiivisesti koulutuksen merkityksestä kansakunnan tulevaisuudelle. Koulutukseen ja tutkimukseen kohdistettavista leikkauksista on kantanut huolta poliittisten vaikuttajien ohella myös esimerkiksi Elinkeinoelämän Keskusliitto.

Suomi on kyntänyt vuodesta 2008 asti talouden taantumassa. Kohta vuosikymmenen kestäneillä laihoilla vuosilla on ollut monia heijastuksia kansalaisten arkeen. Kerta toisensa jälkeen ideariihiin on kokoonnuttu pohtimaan, että miten maamme selviää nykyisistä vaikeuksista. Vaikka historiallinen tilanne on nyt kokonaan toinen kuin toisen maailmansodan jälkeisenä jälleenrakennusaikana, jotain näkökulmia voi tarjota tutustuminen siihen, mitkä olivat maamme sodanjälkeisen nousun keskeiset avaimet.

Suomen silloinen pääministeri sittemmin pitkäaikainen presidentti Urho Kekkonen kirjoitti vuonna 1952 sittemmin usein siteeratun teoksen Onko maallamme malttia vaurastua? Urho Kekkosen viesti kuului, että elintason kasvattamiseksi Suomen oli teollistuttava voimakkaasti. Teollistuminen taas vaati investointeja, jotka puolestaan edellyttivät pääomia. Kekkosen näkemyksen mukaan kulutuksestakin oli varaa tinkiä, jotta maa ja sen väestö pidemmällä tähtäimellä alkaisi voida paremmin. Erityisesti Pohjois-Suomeen kannatti investoida, jotta sen luonnonvarat voitaisiin ottaa käyttöön. Tämä ei Kekkosen mukaan ollut mahdollista ilman valtion merkittävää mukana oloa.

Urho Kekkonen kirjoitti teoksensa aikana, jolloin sodan päättymisestä oli kulunut seitsemän vuotta. 1950-luvun alussa Suomi uskalsi kuitenkin katsoa jo rohkeammin eteenpäin. Karjainen siirtoväestö oli asutettu uudelleen ja viimeinen sotakorvausjuna ylitti itärajan syksyllä 1952. Kesällä 1952 järjestettyjen Helsingin olympialaisten kautta Suomi nostettiin maailmankartalle.  Monista myönteisistä merkeistä huolimatta sen aikaiset johtavat poliitikot näkivät, että tämä ei riittänyt. Oli tehtävä enemmän.  Suomen ulkopoliittinen asema Neuvostoliiton naapurissa oli epävarma ja sisäpolitiikka monien ristiriitojen täyttämä. Halu rakentaa parempaa huomista kuitenkin yhdisti kansakuntaa ideologisista eroista huolimatta.

Korkeakouluverkon vahvistaminen tavoitteeksi

Teollisuuden kehittämisen ohella sodanjälkeisessä Suomessa uskottiin vahvasti koulutuksen ja sivistyksen voimaan. Koulutukseen oltiin valmiita investoimaan, vaikka lopputuloksesta ei ollut uusia yliopistokampuksia rakennettaessa vielä mitään takeita. Maamme yliopistolaitoksen toiminta oli jatkunut 1950-luvun alkuun asti pitkälti noudattaen vuosisataisia tapoja ja traditioita. Yliopistossa opiskeleminen oli harvojen ja valittujen etuoikeus. Se millaisen perheeseen oli syntynyt, vaikutti usein suoraan siihen, kuinka pitkä matka itse kullakin oli ponnistaa opiskelemaan niihin harvoihin korkeampiin opinahjoihin, joita maassa toisen maailmansodan päättyessä oli.

Sodanjälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien tuloon opiskelija-ikään alettiin maassa varautua 1950-luvun alussa. Korkeakoulutuksen määrän ja alueellisen tarjonnan lisäämistä pidettiin keskeisenä tavoitteena maan sodanjälkeisen jälleenrakentamisen ja talouskasvun kiihdyttämisen kannalta.  Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Suomeen perustettiin vuonna 1952 eduskunnan aloitteesta Korkeakoulukomitea, joka antoi suuntaviivat yliopistojen tulevalle kehitykselle. Ensimmäisessä vaiheessa maahan perustettiin uudet korkeakoulut Ouluun ja Jyväskylään vuonna 1958 ja Tampereelle vuonna 1960. Samaan aikaan Helsingin ja Turun asemaa yliopistokeskuksina vahvistettiin.

Reino Oittisen perintö koulumaailmalle

Korkeakoulukomitean asettamisen aikana vuonna 1952 Suomen opetusministerinä toimi SDP:n suurin sivistyspoliittisiin visionääreihin lukeutuva Reino Oittinen.  Hänen käsialaansa oli pitkälti SDP:n 1960- ja 1970-lukujen kulttuuripoliittiset ohjelmat. Kouluhallituksen pääjohtajana ja useiden sodanjälkeisten hallitusten opetusministerinä toimineen Oittisen suurin saavutus oli koulu-uudistus, jonka tuloksena Suomeen syntyi kaikille yhteinen ja ilmainen yhdeksänvuotinen peruskoulu. Uudistus auttoi elämän lähtökohtien osalta Suomen nuorison tasaveroisemmin yhtenäiselle viivalle.

Sodanjälkeisessä monien ristikkäisten intressien ja voimaryhmien maassa Reino Oittinen osoitti kykynsä itsenäisenä ja suvereenina sivistys- ja kulttuuripoliitikkona. Vaikka Oittinen on jäänyt hiustoriaan nimenomaan suomalaisen peruskoulun kehittäjänä, ministerinä toimiessaan hän hoiti yhtälailla paneutuvasti muitakin ministerinsalkkuunsa kuuluvia sektoreita. Suhteissaan opetusministerin vastuualueisiin kuuluneisiin yliopisto- ja korkeakoulumaailmaan sekä luterilaiseen kirkkoon Oittinen veti asialinjaa, vaikka oma poliittinen tausta ja henkilöhistoria olisivat antaneet myös perusteita suhtautua hyvinkin varauksella edellä mainittuihin instituutioihin.

Suomalaisen korkeakoululaitoksen kehittämistarpeen taustalla vaikutti yhteiskuntapolitiikan ohella vuosi vuodelta kasvavat ikäluokat ja ylioppilasmäärät, jotka ajoivat poliitikot etsimään keinoja opiskelupaikkojen lisäämiseksi. Korkeakoulukomitean työn pohjalta eduskunta hyväksyi vuonna 1966 korkeakoululaitoksen kehittämiseen tähtäävän lain, jonka tavoite oli luoda Suomeen vuoteen 1981 mennessä 60 000 uutta opiskelupaikkaa. Opiskelijamäärien nopean kasvun myötä yliopistojen oli lisättävä myös opettajien määrää. Vaikka professuureja lisättiin, suurinta kasvu oli assistentuureissa, jotka Suomen yliopistoissa lähes nelinkertaistuivat 1960-luvun aikana.  Valtiovallan pyrkimykset ohjata tiiviisti tiedepolitiikkaa osaltaan edesauttoivat eurooppalaisten esikuvien mukaisesti 1960-luvun lopulla nähtyä yliopistomaailman politisoitumista.

Usko sivistykseen itseisarvona

Sodanjälkeisessä Suomessa 1950- ja 1960-luvuilla opetusministerin salkkua kantoivat Suomessa puoluekantaan katsomatta henkilöt, jotka ymmärsivät koulutuksen ja erityisesti korkeakoulutuksen merkityksen kansakunnan tulevaisuudelle. Heistä voidaan mainita SDP:n Reino Oittisen ohella maalaisliiton ja myöhemmin Keskustan Johannes Virolainen ja Kokoomuksen Jussi Saukkonen. Ilman heidän presidentti Urho Kekkosen tuella osoittamaa määrätietoista johtajuutta Suomi ei olisi noussut sodanjälkeisinä vuosikymmenenä sellaisen vahvan koulutusosaamisen asemaan, jollaisena sen edelleen viime vuosien tällä saralla kohdatuista vaikeuksista huolimatta tunnemme.

Suomen koko sodanjälkeisen niin taloudellisen kuin henkisen nousunkin taustalla näyttää olleen pitkälti se, että uskallettiin tehdä riittävän kauaskantoisia suunnitelmia ja investoida tulevaisuuteen silloinkin kuin näiden panostusten kannattavuudesta ei ollut etukäteen tietoa. Keskeistä näyttää myös olleen usko sivistykseen ja koulutukseen itseisarvoina. Uskottiin siihen, että sivistykseen panostaminen muodostuu kansakuntaa kannattelevaksi ja eteenpäin vieväksi voimaksi.

Suomen nostamiseksi ylös nykyisestä henkisestä ja taloudellisesta lamasta ei ole olemassa nopeita taikatempunomaisia konsteja. Investoinnit koulutukseen ja sivistykseen rakentavat edelleen pääomaa, jolla voimme kulkea kohti valoisampaa tulevaisuutta. Voidaan kysyä 1950-luvun keskeisten poliittisten toimijoiden tavoin, että onko maallamme malttia sivistyä ja vaurastua?

Julkaistu Aikamerkki-julkaisussa 14.1.2016.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Korkeakoulupolitikka, koulutusleikkaukset, Urho Kekkonen, Reino Oittinen, SDP, kokoomus, keskusta

Sunnuntaina ratkaistaan Suomen suunta

Torstai 16.4.2015 klo 22:00 - Ville

Eduskuntavaalityö kääntyy loppusuoralle ja sunnuntai-iltana on selvillä se mihin suuntaan Suomessa kuljemme seuraavat neljä vuotta. Vaalien tulokset päätetään äänestämällä, ei mielipidemittauksilla, joille on jo nyt annettu meidän poliittisessa järjestelmissämme kohtuuttoman suuri rooli. Todettava on kuitenkin, että jos tänään ilmestyneen Ylen gallupin tulokset realisoituisivat, Suomeen tulee hyvin mahdollisesti kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten porvarihallitus. Se poliittinen linja olisi todennäköisesti selkeästi enemmän oikealla, kun jos SDP on mukana keskeisenä hallituspuolueena.   Nykyisessä poliittisessa tilanteessa SDP on kokoluokaltaan ainut vastavoimaksi kykenevä puolue.  Sen takia on tärkeätä, että mahdollisimman moni lähtee käyttämään äänioikeuttaan sunnuntaina ja omalta osaltaan tekee valinnan siitä, mihin suuntaan ja minkä puolueiden toimesta Suomi kulkee seuraavat vuodet.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eduskuntavaalit, SDP, kokoomus, keskusta, perussuomalaiset, gallup, YLE

Miksi tuen Villeä eduskuntavaaleissa?

Lauantai 11.4.2015 klo 23:07 - tukitiimiläinen Merja Laukkanen

On vain viikko siihen ajankohtaan, kun me suomalaiset äänestämme itsellemme uudet kansanedustajat. Nyt on myös mahdollisuus nuorentaa eduskuntaa, äänestämällä ensikertalaisia, sivistyneitä ja eri elämän aloilta olevia ehdokkaita. Vaalityötä tehdessäni olen useasti sanonut epäröiville kansalaisille, että äänestäkää jokatapauksessa, silloin on sinunkin antamasi ääni huomioitu. Ja se ääni on luomassa uutta tässä muuttuvassa yhteiskunnassa. Muutos on edessä, emme voi näin jatkaa, työtä ja työntekijöitä on saatava, jotta tuleville sukupolville on muutakin kuin suuret summat meidän velkaa maksettavana.

Nämä vaalit ovat ensisijaisesti Suomen vaalit. Oman maan kohtalo muuttuvassa Euroopassa. Turvallisuus, huolenpito, uudistuva peruskoulu ja säännöllinen työ. Me tarvitsemme nyt eduskuntaamme ihmisiä, jotka ymmärtävät arkielämän epävakautta. Juuri siksi on niin tärkeätä äänestää: jokainen ääni merkitsee paljon. 

Siksi minä kannatan Ville Jalovaaraa. hänellä on aimo annos kokemusta siitä, minkälaista on elää taloudellisesti epävarmassa ja turvattomassa maailmassa. Hän tietää työnteon merkityksen ja miltä se tuntuu, kun ei tiedä, onko huomenna tuloja laisinkaan. Tuo tietoisuus nykyään aivan liian monelle aivan liian tutusta tunteesta on saanut hänet lähtemään politiikkaan mukaan: jos vain antautuu synkkyyden valtaan eikä tee mitään, ei saa muutosta aikaiseksi. Ville ei ole antautunut, vaan työskentelee uutterasti sen paremman huomisen vuoksi, sen puolesta, että kukaan ei jäisi vaille mitään tukea ja turvaa. Hän ymmärtää niin tavallista taloudellista epätietoisuutta kuin laajempaa turvallisuustilannetta, joka on niin monien mielessä tätä nykyä. Helsingin kaupunginvaltuustossa hän on uurastanut tavallisen ihmisen puolesta osana demarien valtuustoryhmää ja minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö hän jatkaisi tätä työtä. 

Elämme vaikeita aikoja. Tarvitsemme vaikeiden aikojen vaikuttajaa työskentelemään meidän puolestamme, ajamaan tavallisen ihmisen asiaa. Haluatko sinä sellaisen vaikuttajan Helsingissä edustamaan itseäsi, ajamaan taloudellista yhdenarvoisuutta ja rakentamaan turvallisempaa Suomea? Muista vaalinumero 138 Helsingin piirissä ennakkoäänestyksessä 8. - 14.4 sekä varsinaisena vaalipäivänä 19.4. Muista Ville Jalovaara ja osallistu turvallisemman, paremman huomisen rakentamiseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eduskuntavaalit, SDP, Helsinki, Ville Jalovaara

Kuka hullu haluaa poliitikoksi?

Lauantai 4.4.2015 klo 21:41 - Ville

r4300_1029.jpgViime viikkojen iltalukemisena minulla on ollut kevään teemaan oivallisesti osuva Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn uutuuskirja Kuka hullu haluaa poliitikoksi? Kirjassa tunnetut poliitikot kertovat, miksi ovat lähteneet mukaan. Toisaalta kirjassa on annettu ääni niille, jotka syystä tai toisesta eivät näe poliitikon uraa itselle sopivana yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotona.   Moni politiikassa mukana ollut myös tuo kirjassa esille työn raskaita puolia: jatkuvan julkisuuden valokeilassa olon, kokemuksen, ettei pysty vaikuttamaan riittävästi ja asioiden jäämisen populismin alle. Kirjasta kuulee myös, että kaikesta huolimatta politiikassa vaikuttaminen saattaa olla hyvinkin kiinnostavaa ja on monelle pidempään mukana olleelle suoranainen intohimo.

Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn kirjan lukeminen oman vaalityön keskellä on herättänyt paljon ajatuksia. Itse olen ollut niin sanotusti mukana politiikassa nyt seitsemän vuotta, eli vuoden 2008 kuntavaaleista alkaen, jonka ehdokkuuden myötä jäin aktiiviksi SDP:hen. Tämän myötä politiikka on tullut varsin luonnolliseksi osaksi arkeani erityisesti sen jälkeen, kun minut valittiin vuoden 2013 alusta Helsingin kaupunginvaltuustoon ja  opetuslautakuntaan.

Oman kokemukseni vuosi hieman vierastan kirjan esimerkeistä välittyvää nykyisin tunnistettavaa ”on – off” näkemystä, että politiikassa joka ollaan täysillä mukana tai sitten ei olla lainkaan. Menneinä vuosikymmeninä vastaava politiikan ammatillistuminen oli vierasta. Poliittisia luottamustehtäviä oli luontevaa hoitaa muun elämän ohessa. Jopa Helsingissä asuva opettajataustainen kansanedustaja saattoi vielä sodan jälkeen käy välillä opettamassa tunnin koulussa ja palata sitten eduskuntatalolle täysistuntoon. Tämä ei toki nykyään olisi tarkoituksenmukaista. Silti ehkä jotain hiemaan samaa asennetta suhtautumisessa politikkaan tarvittaisiin, jotta politiikka voitaisiin nähdä jälleen enemmän sinä yhteisten asioiden hoitona mistä siinä kuitenkin puolueiden välisistä näkemyseroista huolimatta on pohjimmiltaan kyse.

Mikä sitten saa ihmisen tänä päivänä lähtemään aktiivisesti mukaan poliittisen puolueen toimintaan? Uskon, että suurin syy on halua vaikuttaa johonkin oman elämän kokemuksen myötä tärkeäksi kokemaan asiaan. Itselläni keskeinen syy lähteä loppukesällä 2008 mukaan oli yleisen innostuksen ohella yliopistotyöelämää varjostava jatkuva epävarmuus työn jatkumisesta. Sen sijaan, että kotona päivittelee Suomen ja maailman ongelmia jo pienikin poliittinen aktiivisuus voi antaa tunteen, että voi olla itse mukana vaikuttamassa siihen, että mihin suuntaan asiat yhteiskunnassamme kehittyvät. Ei siis tarvitse olla hullun rohkea lähteäkseen mukaan politikkaan, vaan kuka tahansa voi liittää poliittisen puolueen toiminnassa mukana olemisen osaksi arkeansa. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit 2015, Helsingin kaupunginvaltuusto, Kansalaisaktiivisuus, Politikka, SDP

Vaalipäällikön terveiset

Keskiviikko 1.4.2015 klo 11:54 - Teppo Suontakanen

Ei ole enää kuin runsaat kaksi viikkoa siihen ajankohtaan, kun me suomalaiset äänestämme itsellemme uudet kansanedustajat. Tuskin kukaan on voinut välttyä tältä tiedolta, sen verta selkeästi siitä on puhuttu ja sen verta useasta lähteestä sitä on tuputtamiseen asti tarjottu. Olen suureksi yllätyksekseni kuitenkin myös törmännyt yllättävän useasti ajatukseen, että on aivan yksi ja sama, ketä äänestää vai äänestääkö ollenkaan. ”Samat kuviothan ne siellä koko ajan on, mitään muutosta ei tapahdu ja EU:ssa kaikki päätetään.”

 

En nyt lähde sanomaan, etteikö istuvan eduskunnan kauden loppuvaihe olisi ollut suorastaan sietämättömän naurettava. Kansanedustajat itsekin ovat sitä mananneet ja monet muutkin ihmetelleet, että mikä ihme eduskuntaan on iskenyt. Meihin suomalaisiin on ainakin iskenyt harmaa epävarmuus sekä kaiken syövä epätietoisuus: kuulemme vain huonoja uutisia ja märehdimme niitä epätoivon vimmalla, koska mitään muutakaan ei ole. Tuollaisessa ilmapiirissä on vaikea uskoa huomiseen tai rakentaa mitään uutta. Tuhannet joutuvat elämään joka päivä epävarmuudessa siitä, saavatko palkkaa huomenna; ja samanlainen määrä onnettomia kamppailee sen pelon kanssa, että onko heillä enää pian työpaikkaa ja jos on, niin selviääkö siitä maksettavalla palkalla. Taloudellisten epävarmuustekijöiden lisäksi idän ja lännen vastakkainasettelu on palannut elämäämme ja yhä useampi seuraa kovin tarkoin turvallisuuteen liittyviä uutisia. Me pelkäämme ja olemme epävarmoja.

 

Miten nämä kaksi asiaa – eduskuntavaalit sekä yleinen epävarmuus ja epätietoisuus – sitoutuvat toisiinsa? Me tarvitsemme nyt eduskuntaamme ihmisiä, jotka ymmärtävät tätä arkielämän häilyvää olotilaa, jotka haluavat olla muutakin kuin tuuliviirejä. ”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä”, lausuttiin klassisessa Carl Barksin Aku Ankka -tarinassa. Kovat ajat kaipaavat sellaisia päättäjiä ja vaikuttajia, jotka ymmärtävät niitä aikoja eivätkä anna periksi. En haikaile kovien tai häikäilemättömien päättäjien perään: haikailen sellaisten ihmisten perään, jotka ymmärtävät mattimeikäläisen tuntemuksia noina kovina aikoina, jotka pistävät itsensä likoon ja saavat aikaiseksi jotain, valavat uskoa tulevaisuuteen. Tällaisia ihmisiä me tarvitsemme ja meillä on nyt mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Juuri siksi on niin tärkeätä äänestää: jokainen ääni merkitsee paljon. Me saamme itse päättää, mihin suuntaan Suomi menee.

 

Juuri siksi minä kannatan Ville Jalovaaraa. Hän ei ole mikään poliittinen broileri, kuten tavataan sanoa, ja hänellä on aimo annos kokemusta siitä, minkälaista on elää taloudellisesti epävarmassa ja turvattomassa maailmassa. Hän tietää työnteon merkityksen ja miltä se tuntuu, kun ei tiedä, onko huomenna tuloja laisinkaan. Tuo tietoisuus nykyään aivan liian monelle aivan liian tutusta tunteesta on saanut hänet lähtemään politiikkaan mukaan: jos vain antautuu synkkyyden valtaan eikä tee mitään, ei saa muutosta aikaiseksi. Ville ei ole antautunut, vaan työskentelee uutterasti sen paremman huomisen vuoksi, sen puolesta, että kukaan ei jäisi vaille mitään tukea ja turvaa. Hän ymmärtää niin tavallista taloudellista epätietoisuutta kuin laajempaa turvallisuustilannetta, joka on niin monien mielessä tätä nykyä. Helsingin kaupunginvaltuustossa hän on uurastanut tavallisen ihmisen puolesta osana demarien valtuustoryhmää ja minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö hän jatkaisi tätä työtä.

 
Elämme vaikeita aikoja. Tarvitsemme vaikeiden aikojen vaikuttajaa työskentelemään meidän puolestamme, ajamaan tavallisen ihmisen asiaa. Haluatko sinä sellaisen vaikuttajan Helsingissä edustamaan itseäsi, ajamaan taloudellista yhdenarvoisuutta ja rakentamaan turvallisempaa Suomea? Muista vaalinumero 138 Helsingin piirissä ennakkoäänestyksessä 8. - 14.4 sekä varsinaisena vaalipäivänä 19.4. Muista Ville Jalovaara ja osallistu turvallisemman, paremman huomisen rakentamiseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit, Ville Jalovaara, äänioikeus, SDP

Johtajuudesta ja sen puutteesta

Sunnuntai 15.3.2015 klo 22:43 - Ville

Kuntauudistus, metropolihallinto, pisara-rata ja sote-uudistus liittyivät tällä vaalikaudella toteutumatta jääneiden suurhankkeiden joukkoon. Siihen miksi tavoitteita ei saavutettu, on varmasti monia syitä. Niin politiikassa kuin liike-elämässäkin, tavoitteiden saavuttama jättäminen johtaa kuitenkin väistämättä keskustelun johtajuuteen tai pikemminkin sen puutteeseen.

Viime vuosien haaveksi jääneiden uudistusten, saldo on sellainen, että kansalaiset varmasti syystä kantavat huolta jo demokratiamme toimivuudestakin. Suomessa on nyt peräkkäin kahden hallituksen pääministeri vetäytynyt tehtävistään vapaaehtoisesti kesken kauden ilman, että hänen hallituksensa olisi saanut eduskunnalta epäluottamuslauseen tai hän olisi esimerkiksi hävinnyt puolueensa puheenjohtajavaalit.

Matti Vanhasen toinen hallitus muuttui käytännössä toimitusministeriöksi jouluna 2009, kun pääministeri ilmoitti polvileikkaukseen vedoten jättävänsä tehtävät seuraavana kesänä. Keväällä 2009, joka olisi ollut ratkaisevaa aikaa tarttua pahenevaan taloustilanteeseen, maata johti poliittisesta vastuusta luopunut pääministeri. Talouden sijaan politiikassa huomio oli päähallituspuolueen puheenjohtajavaalissa. Vanhasen seuraaja Mari Kiviniemi ei pystynyt enää tekemään moniakaan uusia avauksia, vaan huomio oli lähinnä vaikeutuvassa eurokriisissä ja keskustan kannatuksen hupenemisessa vaalien lähestyessä. Vuoden 2011 vaalien jälkeen hallituspohjan ratkaisi vaalit selkein luvuin voittaneen perussuomalaisen puolueen haluttomuus asettamiensa kynnyskysymysten vuoksi lähteä hallitusvastuuseen.   

Nyt voidaan nähdä, että Alexander Stubbin hallituksen pyrkimys toimia Kataisen hallituksen tekemien päätösten toimeenpanevana ministeriönä pitkälti epäonnistui. Vaalit olisi ollut parempi pitää jo viime syksynä. On helppo yhtyä pääministeri Stubbin omaan lauantaiseen arvioon siitä, että pääministerin olisi hyvä sitoutua tehtäväänsä vaalikaudeksi. Se, että Jyrki Katainen Brysselistä käsin esiintyy julkisuudessa ikään kuin sivullisena tarkkailijana asioihin, jotka häneltä jäivät puolitiehen, ei osoita suurta poliittisen vastuun kantoa. On todennäköistä, että jatkuvat vaihdokset niin pääministerin kuin yksittäisten ministerien paikalloilla, ovat osittain johtaneet siihen, ettei jo kertaalleen sovittuja päätöksiä ole saatu vietyä läpi. Kokemuksen ohella johtajuuteen kuuluu myös jatkuvuus. Tässä on ollut tällä vaalikaudella merkittäviä katkoksia.

Nykymenon dramaattisuutta korostettaessa on tietenkin hyvä muistaa, ettei menneinä vuosikymmeninä Suomessa ei istunut yhtään hallitusta täyttä vaalikautta. Urho Kekkosen Suomessa niin ennenaikaiset vaalit, virkamieshallitukset ja jatkuvat pääministerin vaihdokset olivat arkipäivää. Presidentillä oli enemmän valtaa ja hän myös käytti sitä. Ulkopoliittinen tilanne oli toinen. Neuvostoliito pyrki jatkuvasti sekaantumaan itsenäisen maan politiikkaan. Paluusta yksinvaltaa lähentyneen Kekkosen aikaan ei ole syytä haaveilla, vaan nykyinen valtioneuvostovetoinen hallintojärjestelmämme on saatava toimimaan paremmin. Se, että vaatiiko tämä myös lainsäädännällisiä muutoksia, saattaa olla keskustelun paikka, jos päätöksenteon vaikeudet jatkuvat ensi vaalikaudella. Syyllisten etsinnän ja rakentamattoman jälkiviisastelun sijaan viisaampaa on pohtia miten päästään eteenpäin.

Suomen pääministerin tehtävä on vaativa paikka ja jokaiselle sitä tavoittelevalle varmasti on nyt tarpeen suunnata kysymys, että onko henkilö valmis hoitamaan tehtävää seuraavat neljä vuotta, jos hänen puolueensa saa vaaleissa tähän riittävän kannatuksen? Äänestäjien vastuulle puolestaan jää sen pohtiminen, että kenellä puolueiden puheenjohtajista he uskovat olevan tähän tehtävään sen vaatimia johtajuustaitoja ja kykyä selviytyä työn mukaan tuomista vastuista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtioneuvosto, hallitus, johtajuus, Stubb, Katainen, Vanhanen, kokoomus, keskusta, SDP

Jäähyväiset metropolille?

Perjantai 13.2.2015 klo 12:33 - Ville Jalovaara, SDP:n Helsingin valtuustoryhmän varapuheenjohtaja

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon eilinen ilmoitus, että kokoomus aikoo hallituksessa kaataa metropolihallinnon, ei yllättänyt, mutta oli vakava takaisku pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyön kehittämiselle. Toivottaa on, että kun hallituspuolueiden puheenjohtajat kokoontuvat pääministeri Alexander Stubbin johdolla keskustelemaan asiasta, metropolin tulevaisuutta voitaisiin vielä kertaalleen harkita.

Esitysluonnoksen mukaan metropoli muodostuisi Helsingin seudun 14 kunnasta. Porvoo ja Lohja pääsisivät halutessaan mukaan. Uusi hallinto vastaisi maankäytöstä, asumisesta ja liikenteestä. HSL-kuntayhtymän tehtävät siirtyisivät metropolihallinnolle. Metropolihallinnolle tulisi demokraattisesti valittu metropolivaltuusto ja rahoitus tulisi alueen kunnilta.


Kokoomus on arvostellut metropolihallintoa byrokratiaa lisääväksi ”hallintohimmeliksi”, jolla on liian vähän valtaa päättää asioista ylikunnallisesti pääkaupunkiseudulla. Kritiikki osuu siinä mielessä omaan nilkkaan, että kokoomus on vastustanut vahvaa metropolihallintoa. Vaihtoehdoksi metropolihallinnolle kokoomus on tarjonnut pääkaupunkiseudun keskeiset kunnat yhteen liittävää metropolikaupunkia. Tämä mallia ei ole realistinen, koska muun muassa kokoomusjohtoinen Espoo vastustaa hanketta. Helsingin kokoomuksen takaportiksi tarjoama Espoon valtuuston ja samalla heidän espoolaisten puoluetovereiden kielteisen kuntaliitoskannan ohittava kansanäänestys ei ole realistinen vaihtoehto.   

Me pääkaupunkiseudun poliittiset vaikuttajat olemme istuneet viime vuosina lukemattomia tunteja kokoussaleissa kuuntelemassa erinäisiä hallinto- ja kuntajako selvityksiä. Lopputulos paljosta puheesta näyttää nyt kokoomuksen eilen ottaman kannan mukaan olevan, se, että ei tule uutta pääkaupunkiseudun yhteistyötä parantavaa hallintoa, eikä myöskään kuntaliitoksia. Pääkaupunkiseudun yhteistyön kehittäminen siis pysähtyy ainakin vuoteen 2021, jolloin kuntavaalien yhteydessä olisi seuraava mahdollisuus tehdä merkittävämpi hallintouudistus. Voidaan kysyä, että ovatko kaikki yhteistyön jarruttajat nyt tyytyväisiä, kun mitään ei tapahdu ainakaan kuuteen vuoteen?

SDP on yli kuntarajojen ajanut metropolihallinnon kehittämistä, koska näemme, että se olisi askel eteenpäin kohti parempaa yhteistyötä maankäytössä, asumisessa ja liikenteessä Suomen elinkeinoelämän kannalta keskeisellä alueella. Kunnallispolitiikassa ihmisille on tärkeätä arkea lähellä olevat kysymykset ja hallintomalli on helppo leimata tarpeettomaksi ”himmeliksi” joka voidaan kevyesti heittää monen vuoden valmistelun jälkeen roskakoriin. Se, että kuntien välinen yhteistyö alueellamme ei parane, näkyy kyllä myös ihmisten arjessa ennen kaikkea siinä, että asumisen hintaa ei saada alennettua ja liikenneyhteyksien kehittäminen hidastuu.

Väistämättä tässä alkaa uskoa, että politiikka todellakin on kokoomuksen vaalislogania lainaten ainakin osittain ”rikki”, kun päätöksenteko jumittaa näin merkittävässä asiassa. Näinä päivinä olisi hyvä mahdollisuus purkaa viimeisiä juoksuhautoja pääkaupunkiseudun kuntarajoilta ja on toivottaa, että pääministeri Stubb osoittaa kesällä lupaamaansa johtajuutta ja vie hanketta eteenpäin siten, kun hallituksessa on jo aiemmin yhdessä sovittu. Jos hallintomalli ei ole nyt täydellinen, sitä on mahdollisuus myöhemmin korjata.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alexander Stubbin hallitus, Espoo, Helsink, i Metropolihallinto, SDP

Sata päivää vaaleihin - se on vähän!

Perjantai 9.1.2015 klo 17:24 - Ville

Huhtikuun kolmantena viikonloppuna pidettäviin kevään eduskuntavaaleihin on tänään aikaa tasan sata päivää. Se on itse asiassa vähän. Aika tulee menemään ehdokkaana olevilta ja vaalitöihin lähteviltä nopeammin kuin uskommekaan ja kohta ollaan vaalivalvojaisissa jännittämässä omaa ja puolueen menestystä.  Millainen kevät sitten on edessä? Mistä keskustellaan?

Vuosi sitten olisi voinut jo aavistaa, että Suomen talous- ja työllisyystilanne tulee olemaan yksi näiden vaalien pääteemoja.    Suomen lähitulevaisuuden suurempia haasteita on talouden syvän rakennemuutoksen selvittäminen ja työllisyysasteen merkittävä nostaminen. Hyvinvointivaltio, josta olemme voineet olla ylpeitä, on päivitettävä perinnöksi tuleville sukupolville. Puolueiden toistaiseksi julkaisemista vaaliohjelmista yhtenäistä näkemystä siitä, miten Suomi saadaan nousuun, on hieman vaikea löytää.  Koska yksikään puolue tuskin saa huhtikuussa yli 50 % kannatusta, kyky yhteistyöhön on ratkaisevaa. Toivottavaakin, että media haastaa tässä kuten muissa kysymyksissä rakentavaan keskusteluun.

Tammikuun 2014 alussa tuskin oli vielä aavistettavissa, että Suomen ulkopolitiikka muuten kuin EU:n osalta tulee nousemaan keskeiseksi vaaliteemaksi. Tässä luonnollisesti Suomen nykyiset turvallisuuspoliittiset ratkaisut ja sen arvioiminen, että missä määrin niitä on tarve päivittää, puhuttavat. Itse näkisin, että Nato-suhteen ohella olisi tarpeen käydä myös aktiivista keskustelua siitä, miten Suomen omaa puolustusta voidaan vaikeasta taloudellista tilanteesta huolimatta vahvistaa ja kuinka yhteistyötä Ruotsin kanssa voidaan tiivistää.  Viime päivien uutiset Ranskasta kertovat, että Euroopan ja Venäjän suhteiden ohella tullaan varmasti keskustelemaan Lähi-idän kriisien ja ääriliikkeiden Euroopan vakaudelle aiheuttamasta vaarasta ja niiden toimien mukanaan tuomista yhteiskunnallisista ristiriidoista.Sekä Suomen talouteen että maamme ulkopoliittisen toimintaympäristöön kohdistuu merkittäviä epävarmuutta lisääviä tekijöitä. Nopeaa ja yksikertaisin ratkaisuin tehtävää paluuta vuonna 2008 alkanutta talouskriisiä edeltävään aikaan tuskin on tiedossa.  Historiasta tiedämme kuitenkin, että yhteistyöllä olemme selvinneet vaikeuksista aiemminkin.

On hyvä jatkuvasti muistaa, että Suomi on viiden ja puolen miljoonan asukkaan maa Euroopan laidalla. Meillä ei oikeasti varaa syviin jakolinjoihin ja siksi vaaleissa on tärkeä puhua erimielisyyksien lisäksi myös siitä, mikä meitä kansakuntana yhdistää ja mitkä ovat Suomen myönteisen tulevaisuuden avaimet. Tämän vuoksi uskon, että kansamme haluaa tietää äänestyspäätöksiä tehdessään, että mitkä puolueet ovat aidosti halukkaita lähtemään kantamaan hallitusvastuuta ja ovat kyvykkäitä rakentavaan yhteistyöhön. Tänä vaalikautena nähtyyn vaalivoittajien välittömästä oppositioon siirtymisestä ja laajapohjaisen hallituksen ideologisista ristiriidoista johtuvaan osittaiseenkaan tyhjäkäyntiin, meillä ei ole toista kertaa varaa.

Politiikassa aktiiviselle ihmisille vaalit ovat, jos ei nyt ihan sentään elämän parasta aikaan, niin hyvin mielenkiintoista aikaa kuitenkin. Vaalitunnelmia voi tukiryhmien ja puolueiden kautta lähteä seuraamaan myös ne, joilla ei tämänkaltaisesta toiminnasta ehkä aikaisempaa kokemusta.  Puoluekantaa katsomatta lopuksi hatun nosto kaikille ehdokkaille ja heidän tukijoukoillensa siitä, että ovat valmiit tänä kevään laittamaan itsensä likoon pohtiakseen seuraavat sata päivää yhdessä maamme tulevaisuutta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vaalit, eduskuntavaalit, SDP, kokoomus, keskusta, perussuomalaiset, ulkopolitikka, talouspolitikka

Metropolia ei kannatta jäädyttää kalkkiviivoilla

Maanantai 29.12.2014 klo 16:13 - Kaarin Taipale, Ville Jalovaara

”Koko pääkaupunkiseutu on kuin kottikärryistä kaadettu sieluton epäjärjestys. Ei ole näköpiirissä mitään yhteisesti hyväksyttävää ratkaisua pääkaupunkiseudun yhteisiin, yhä kipeämmäksi muodostuviin ongelmiin.” Näin totesi Helsingin kaupunginjohtaja Teuvo Aura vuonna 1982.

Ratkaisua on etsitty vuosikymmeniä ja samaan aikaan pääkaupunkiseutu on kasvanut yhä laajemmalle alueelle. Viimein on saatu aikaan lakiesitys metropolihallinnosta, jota Helsingin kaupunginhallituksen enemmistö on päättänyt tukea ja jonka maan hallitus on sopinut vievänsä eduskuntaan. Mutta ei. Nyt pääkaupunkiseudun kehittämisen jarrumiesten joukkoon on liittynyt hallituspuolue kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Lasse Männistö.

Männistö vetoaa kansanäänestykseen, joka järjestettäisiin metropolikaupungista. Kyseessä on joulukuun alussa julkistettu kuntajakoselvittäjien ehdotus, että metropolialueen viisi kuntaa yhdistettäisiin uudeksi metropolikaupungiksi. Mukana olisivat Helsinki, Espoo, Kauniainen, Sipoo ja Vantaa. Lisäksi metropolikaupunkiin liitettäisiin Tuusulan eteläisin, Helsinki-Vantaan lentokenttään rajoittuva osa.

Männistö tietää vallan hyvin, mikä olisi lopputulos. Helsinkiläisten vastaus olisi todennäköisesti kyllä, espoolaisten ja kauniaislaisten jyrkkä ei, vantaalaisista ei tiedä. Mutta alueen yhteiselle suunnittelulle ja avoimelle päätöksenteolle saataisiin taas stoppi. Sote-ratkaisun sotkeminen metropoliin on pelkkää hämäystä. Nytkin sairaanhoitopiirillä on omat päätöksentekoelimensä.

Metropolihallinnon torjumiseksi sanotaan, ettei tarvita enempää ’hallintoa’. Tämä perustelu ei pidä, koska metropolihallinto tarkoittaisi kahta päätöksentekotasoa kuten nytkin: kunnat ja metropolin, joka korvaisi maakunnan. Metropolikaupunki taas tarkoittaisi kolmiportaista hallintoa: maakunnan, kaupungin ja 15-20 ’kotikaupunkia’. On vaikea kuvitella, etteivät esitetyt 15-20 ’palvelualuetta’ vaatisi omaa päätöksentekojärjestelmäänsä. Näitä sadantuhannen asukkaan kaupunginosavaltuustoja olisi nykyisen Helsingin alueella ehkä viisi.

Oleellisimpia eroja näiden kahden ratkaisun välillä on, että metropolihallinto käsittäisi 14 kuntaa eli maantieteellisesti laajemman alueen kuin metropolikaupunki. Metropolihallinnolla olisi rajoitetumpi toimivalta kuin metropolikaupungilla, ja kunnat säilyisivät itsenäisempinä. Metropolihallinto korvaisi maakunnan roolin, metropolikaupunki ei. Metropolikaupungilla olisi verotusoikeus, metropolihallinnolla ehkä ei.

Yksi asia on selvä. Pääkaupungin nopeasti kasvavalla vaikutusalueella ei kuntien vapaaehtoinen ja sattumanvarainen yhteistyö enää riitä. Seutu on kansainvälisesti verrattuna joka tapauksessa vain taskukokoinen metropoli. Asumisen, liikkumisen, työnteon, maahanmuuton ja elinkeinopolitiikan kysymyksien ratkaisemiseksi pöydälle on levitettävä omia etujaan vahtivien kuntien rajat ylittävä kartta. On pakko voida tehdä sitovia päätöksiä. Hurskaat toivomukset eivät johda toteutukseen.

Kaarin Taipale, Helsingin kaupunginhallituksen jäsen (sd)

Ville Jalovaara, valtuustoryhmän varapuheenjohtaja (sd)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metropolihallinto, Helsinki, Vantaa, Espoo, kokomus, SDP

Sote-ratkaisu ei parane loputtomalla jahkailulla

Perjantai 31.10.2014 klo 11:08 - Ville

Hallitus ja oppositio sopivat viime maaliskuussa Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden suuruudistuksen päälinjoista. Kokoomuksen puheenjohtaja pääministeri Jyrki Katainen totesi tuolloin, ettei ratkaisu ole ”vesitetty kompromissi vaan todellinen Suomi-uudistus".  Katainen vaikuttaa nykyisin Brysselissä ja täällä kotimaassa ”Suomi-uudistus" uhkaa kaatua kokoomuksen yksityisten lääkärifirmojen intressiä ajaviin irtiottoihin. Nykytilanteessa kenelläkään ei pitäisi olla varaa keikuttaa vaalitaktikoinnilla suurinta terveydenhuollon uudistustamme sitten vuoden 1972 kansanterveyslain.      

Sote-uudistusta lähdettiin maassamme tekemään, koska nykyjärjestelmä ei takaa kansalaisille yhdenvertaisia palveluja. Ongelmia aiheuttaa erityisesti suuret paikalliset erot kiireettömän hoidon saatavuudessa. Kotikaupungissani Helsingissä terveyskeskusten jonot on havaittu myös yksityisten lääkäriasemien mainontaa ideoivissa toimistoissa. Tuon tuosta katukuvaan ilmestyy lääkäritalojen julisteita, jossa hehkutetaan hoitoon pääsyä ilman jonoja mihin tahansa vuorokauden aikaan.

Kampanjoissa hyödynnetty terveyskeskusten vaihteleva ruuhkaisuus on Helsingissä ongelma. Helsinkiläisenä kaupunginvaltuutettuna saan aiheesta eniten kansalaispalautetta. Siinä missä lääkäriajan Laajasalossa saa viikossa, kotikulmillani Vuosaaressa, kiireettömälle vastaanotolle pääsyä joutuu nyt odottamaan joulukuun puoliväliin.  Huomattavat erot johtuvat resurssien epätasaisen jakautumisen ohella siitä, että julkisten terveyspalveluiden kysynnässä on kaupunginosien sosioekonomisesta rakenteesta johtuvia eroja. Käytön volyymit ovat 620 000 asukkaan kaupungissa suuria. Vuonna 2013 Helsingissä oli 470 232 käyntiä terveyskeskuslääkärillä. 

Kansanterveyslaki säädettiin vuonna 1972 varmistamaan, että Suomessa jokainen pääsee varallisuudesta riippumatta asiantuntevaan hoitoon. Nyt alkaa olla viimeinen hetki päivittää järjestelmä nykypäivään. Pääministeri Alexander Stubbin on saatava omat rivinsä järjestykseen ja huolehdittava, että kesällä vahvistettu puolueiden yhteinen tahtotila sote-uudistuksen toteuttamisesta viedään läpi tällä vaalikaudella.  

Kolumni Demokraatti -lehdessä 31.10.2014.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sote, kokoomus, SDP, Stubb, hallitus, oppositio

Palmia - Day After

Torstai 9.10.2014 klo 11:59 - Ville

Helsingin valtuustolla oli eilen parivuotisen valtuusto-urani ehkä intensiivisin viisituntinen kokous. Pöydällä oli kaksi suurta asiaa: Helsingin lausunto sote-laista ja Palmian tulevaisuus.  Palmiasta käyty äänestys päätyi vihreiden ja kokoomuksen äänin 43–41 ratkaisuun, joka oli  sekä Palmian työntekijöiden että sen tuottamien kunnallisten palvelujen osalta hyppy tuntemattomaan todellisuuteen.


Eilisessä äänestyksessä jäi vähemmistöön sekä SDP:n ryhmän palautusehdotus että vasemmistoliiton ryhmän tekemä hylkäysehdotus, joita molempia kannatin. Palmian puolustus, jos sitä voidaan sellaiseksi kutsua, oli SDP:n valtuustoryhmän näkökulmasta kuukausia, oikeastaan vuosia vireillä ollut prosessi. Itse kirjoitin asiasta mm. helmikuun Helsingin Sanomissa.

Se, että tappio eilisessä äänestyksessä tuli kahdella äänellä, tuntuu kieltämättä seuraavana päivänä yhä karvaalta kalkilta. Eniten tässä prosessissa minua jäi ihmetyttämään Helsingin vihreiden ajama politikka, joka johti nyt Palmian toimivan ja taloudellisti vahvan liikelaitoksen pilkkomiseen. Vihreiden ryhmä antoi neljää poikkeusta lukuun ottamatta tälle linjalle oman tukensa. Markkinahenkinen ja kunnallisten palveluiden yksityistämisiä jatkuvasti toivova kokoomus ajoi loogisesti ideologiansa mukaan vielä laajempaa yhtiöittämistä, mutta päätyi tekemään vihreiden kanssa nyt nähdyn kaltaisen sekavan kompromissin. Tämän päätöksen kaikki seuraukset palmialaisten työpaikoille ja helsinkiläisten palveluille tullaan todennäköisesti näkemään vasta viiden vuoden päästä, vaikka moni sen kannattajista eilen kovasti vakuutteli, että yhtään työntekijää ei irtisanota.

Omassa valtuustopuheenvuorossani palautin mieleen sen, että kymmenen vuotta aiemmin vuonna 2004 samassa salissa oli päädytty vihreiden ja kokoomuksen äänin 53–32 yhtiöittämään HKL:n bussiliikenne. Ne lupaukset, joita työntekijöille ja kaupunkilaisille tuolloin annettiin, eivät toteutuneet ja vaikeudet edelleen jatkuvat. Suosittelin puheenvuorossani, että Palmian yhtiöittämisen kannattajien olisi kannattanut tutustua tämän prosessin vaiheisiin, jotta niistä olisi voitu ottaa jotain opiksi.

Vääntö Palmiasta on nyt valtuuston osalta päättynyt. Uusia debatteja on todennäköisesti piankin edessä sillä yhtiöittämisinto ei kokoomusjohtoisesta Helsingissä todennäköisesti lopu tähän. Myönteistä tässä pitkässä Palmia prosessissa oli SDP:n valtuustoryhmän jäsenen näkökulmasta hyvä yhteistyö vasemmistoliiton ryhmän kanssa, josta haluan heitä vielä kiittää. Arvostan myös hyvin korkealle sen tavan, jolla Palmian työntekijät ja heidän ammattiliittonsa toimivat aktiivisesti työpaikkojensa ja helsinkiläisten toimivien peruspalvelujen eteen. Tätä aktiivisuutta varmasti tullaan tarvitsemaan lähikuukausina ja vuosina yhä edelleen, kun se mitä Palmiasta jäi jäljelle kulkee kohti tuntemattomia vesiä ja edessä on aivan uusia haasteita.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palmia, Helsinki, SDP, valtuusto, kokoomus, vihreät, vasemmistoliitto, yhtiöittäminen

Palmian yhtiöittäminen ei ole Helsingin etu

Lauantai 13.9.2014 klo 19:01 - Ville

Helsingin kaupunginvaltuusto tekee puolentoistoviikon päästä yhden tämän valtuustokauden merkittävimmistä linjavedoista päättäessään kaupungin kunnallisen liikelaitoksen Palmian ja sen kolmentuhannen työntekijän kohtalosta. Helsingin kokoomusjohto ajaa peruspalveluja tuottavan liikelaitoksen pilkkomista osiin ja sen henkilöstöruokailu-, kiinteistö-, siivous- ja turvapalvelujen yhtiöittämistä. Yhtiöittäminen ajaisi Palmian ankarasti kilpailuille markkinoille ja vaarantaisi nykyisessä vaikeassa työllisyystilanteessa pienipalkkaisten palmialaisten työpaikat.   

Helsingin kaupunginvaltuusto joutui ennen kesää yhtiöittämään Helsingin Sataman ja Energian, koska EU:n kilpailuneutraliteetti säännösten pohjalta uudistettu kuntalaki tätä edellytti.  Palmian kohdalla tilanne on toinen: laki ei edellytä Palmian kiinteistö-, siivous-, ja turvapalveluiden yhtiöittämistä. Palmian toimintaa kaupungin liikelaitoksena on viimeaikoina tehostettu ja kehitetty. Tällä tiellä on hyvä jatkaa. Toisin kuin Kauppalahden blogisti  Kyösti Jurvelin muutama päivä sitten väheksyen totesi, palmialaiset eivät ”kölli” verorahoilla, vaan tekevät päivittäin tärkeää työtä tämän kaupungin asukkaiden hyvinvoinnin eteen.

Yhtiöittämisen seurauksena henkilöstön työehtosopimuksia heikennettäisiin ja jo nyt pienipalkkaisten työntekijöiden palkat laskisivat tasolle, jolla on vaikea tulla toimeen Helsingin hintatasossa. Helsingin kaupunki ei vastuullisena yhteiskunnallisena toimijana voi lähteä mukaan tällaiseen palkkojen polkemiseen. Helsingin Bussiliikenne Oy:n vaikeudet ovat esimerkki siitä, miten epäonnistunut yhtiöittäminen voi tulla kalliiksi myös veronmaksajille.

Palmian näkökulmasta tilanne on huolestuttava. Kaupunginhallituksen konsernijaostossa 8.9. kokoomuksen ja vihreiden edustajat kannattivat yhtiöittämistä SDP:n, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten vastustaessa. Palmian kohdalla on kyse tämän valtuustokauden yhdestä merkittävimmästä poliittisesta linjavalinnasta. Valtuutetuille asiasta avattu kysely antaa ymmärtää, että moni valtuutettu vielä pohtisi asiaa. Oma kantani on ollut jo pitkään selvä, enkä tule kannattamaan Palmian yhtiöittämistä valtuustossa.  Tästä tilanteessa on vedottava kantaansa pohtiviin valtuutettuihin, että he miettisivät niin päivittäisen palvelutason kuin pienipalkkaisten ihmisten työpaikkojen näkökulmasta, että millaista tulevaisuuden Helsinkiä he haluavat olla rakentamassa.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palmia, Helsingin valtuusto, yhtiöittäminen, kaupunginhallitus, vihreät, kokoomus, SDP

Vanhemmat kirjoitukset »