Guggenheimin toinen tuleminen

Tiistai 23.6.2015 klo 18.54 - Ville

Guggenheim-säätiö julkaisi tiistaina Helsinkiin kaavaillun museon arkkitehtuurikilpailun voittajan. Arkkitehtuurikilpailun sijaan hankkeen taustatahojen olisi kannattanut käyttää aikansa mieluummin yksityisen rahoituksen etsimiseen. Nyt kokoon saatu 10 miljoonaa euroa on kolmasosa Guggenheim-nimen käyttöoikeuden 20 vuoden varmistavasta 30 miljoonan euron lisenssimaksusta. Itse museon rakentamiseen tarvittavalle vähintään 130 miljoonalle ei ole vielä maksajaa löytynyt.  

Guggenheimin toinen tuleminen Helsinkiin on ollut helsinkiläisen kunnallispoliitikon näkökulmasta hämmentävä kokemus. Helsingin kaupunginhallitushan teki päätöksen lopettaa Guggenheimin ensimmäisen tarjouksen käsittelyn toukokuussa 2012, eikä teema ollut siksi juuri millään tavoin esillä syksyn 2012 kunnallisvaaleissa. Jos olisi tiedetty, että museo palaa agendalle seuraavana keväänä, aihe olisi ollut keskeinen vaaliteema Helsingissä ja jokaiselta ehdokkaalta olisi kysytty siihen kantaa. Tätä taustaa vasten oli yllättävää, kun keväällä 2013 mediassa alkoi liikkua tietoa siitä, että Helsingin kaupungin edustajat käyvät jälleen keskusteluja museosta Guggenheim säätiön kanssa.

Syyskuussa 2013 asiat olivat edenneet siihen pisteeseen, että säätiö jätti Helsingille arvioitavaksi oman näkemyksensä mukaan merkittävästi paremman tarjouksen. Oman näkemykseni mukaan tuo ehdotus ei kuitenkaan ratkaissut sitä perustavaa ongelmaa, että niin museon rakentamiskustannukset kuin toimintamenotkin jäävät käytännössä Helsingin kaupungin vastuulle, eikä ole varmuutta siitä tuleeko museosta kannattava. Tästä huolimatta Helsingin kaupunginhallituksen enemmistö halusi varata tammikuussa 2014 museolle tontin kaupungin paraatipaikalta Etelärannasta tuomatta asiaa edes keskusteltavaksi kaupunginvaltuustoon.

Kaupungin roolin epämääräisyys on ollut alusta asti hankkeen kannalta varsin häiritsevä asia. Kaupunkia ja sen rahoja kuitenkin ilmeisesti tarvitaan, sillä museon lobbaustoiminta on ollut meidän valtuutettujen suuntaan varsin aktiivista. Guggenheim säätiötä edustavan yksityisen lobbaustoimiston taholta on tullut valtuutetuille jatkuvasti sähköpostia ja kutsuja erilaisiin hankkeen esittely- ja keskustelutilaisuuksiin. Henkilökohtaista tapaamistakin on tänä keväänä ehdotettu, jotta saisin lisätietoa hankkeesta. Itse olen näistä kutsuista kieltäytynyt.    

Olen edelleen sitä mieltä, että nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa uusi museohanke voi mielestäni toteutua vain yksityisten sponsorien tuella. Rahoittajia olisi odottanut löytyvän jo enemmän, jos hanke on taloudellisesti niin hyvä, kun mitä sen kannattajat esittävät. Aivan kuten aiemminkin edelleen näyttää siltä, että päävastuu niin rakentamiskuluista, käyttömenoista kuin mahdollisista tappioista on edelleen Helsingin vastuulla.

Oman näkemykseni mukaan Guggenheim museon epämääräiselle hivuttamiselle Helsinkiin on nyt aika laittaa piste ja tuoda koko museohankeen realistisuus ja kaupungin rooli siinä alkusyksystä vihdoin koko kaupunginvaltuuston pohdittavaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, Helsingin kaupunginvaltuusto, Guggenheim

Kuka hullu haluaa poliitikoksi?

Lauantai 4.4.2015 klo 21.41 - Ville

r4300_1029.jpgViime viikkojen iltalukemisena minulla on ollut kevään teemaan oivallisesti osuva Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn uutuuskirja Kuka hullu haluaa poliitikoksi? Kirjassa tunnetut poliitikot kertovat, miksi ovat lähteneet mukaan. Toisaalta kirjassa on annettu ääni niille, jotka syystä tai toisesta eivät näe poliitikon uraa itselle sopivana yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotona.   Moni politiikassa mukana ollut myös tuo kirjassa esille työn raskaita puolia: jatkuvan julkisuuden valokeilassa olon, kokemuksen, ettei pysty vaikuttamaan riittävästi ja asioiden jäämisen populismin alle. Kirjasta kuulee myös, että kaikesta huolimatta politiikassa vaikuttaminen saattaa olla hyvinkin kiinnostavaa ja on monelle pidempään mukana olleelle suoranainen intohimo.

Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn kirjan lukeminen oman vaalityön keskellä on herättänyt paljon ajatuksia. Itse olen ollut niin sanotusti mukana politiikassa nyt seitsemän vuotta, eli vuoden 2008 kuntavaaleista alkaen, jonka ehdokkuuden myötä jäin aktiiviksi SDP:hen. Tämän myötä politiikka on tullut varsin luonnolliseksi osaksi arkeani erityisesti sen jälkeen, kun minut valittiin vuoden 2013 alusta Helsingin kaupunginvaltuustoon ja  opetuslautakuntaan.

Oman kokemukseni vuosi hieman vierastan kirjan esimerkeistä välittyvää nykyisin tunnistettavaa ”on – off” näkemystä, että politiikassa joka ollaan täysillä mukana tai sitten ei olla lainkaan. Menneinä vuosikymmeninä vastaava politiikan ammatillistuminen oli vierasta. Poliittisia luottamustehtäviä oli luontevaa hoitaa muun elämän ohessa. Jopa Helsingissä asuva opettajataustainen kansanedustaja saattoi vielä sodan jälkeen käy välillä opettamassa tunnin koulussa ja palata sitten eduskuntatalolle täysistuntoon. Tämä ei toki nykyään olisi tarkoituksenmukaista. Silti ehkä jotain hiemaan samaa asennetta suhtautumisessa politikkaan tarvittaisiin, jotta politiikka voitaisiin nähdä jälleen enemmän sinä yhteisten asioiden hoitona mistä siinä kuitenkin puolueiden välisistä näkemyseroista huolimatta on pohjimmiltaan kyse.

Mikä sitten saa ihmisen tänä päivänä lähtemään aktiivisesti mukaan poliittisen puolueen toimintaan? Uskon, että suurin syy on halua vaikuttaa johonkin oman elämän kokemuksen myötä tärkeäksi kokemaan asiaan. Itselläni keskeinen syy lähteä loppukesällä 2008 mukaan oli yleisen innostuksen ohella yliopistotyöelämää varjostava jatkuva epävarmuus työn jatkumisesta. Sen sijaan, että kotona päivittelee Suomen ja maailman ongelmia jo pienikin poliittinen aktiivisuus voi antaa tunteen, että voi olla itse mukana vaikuttamassa siihen, että mihin suuntaan asiat yhteiskunnassamme kehittyvät. Ei siis tarvitse olla hullun rohkea lähteäkseen mukaan politikkaan, vaan kuka tahansa voi liittää poliittisen puolueen toiminnassa mukana olemisen osaksi arkeansa. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit 2015, Helsingin kaupunginvaltuusto, Kansalaisaktiivisuus, Politikka, SDP

SDP:n ryhmäpuheenvuoro budjetin lähetekeskustelussa 11.2.15

Keskiviikko 11.2.2015 klo 20.07 - Valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Ville Jalovaara

new_picture_12.bmpKaupungistuminen on yhteiskunnallinen ilmiö, jonka myötä kaupungeissa asuvan väestön osuus kokonaisväestöstä kasvaa. Suomen kaupungistuminen alkoi jo keskiajalla ja tänään illan teemana on, miten Suomen pääkaupunki suhtautuu tähän yhä jatkuvaan kehityskulkuun vuonna 2016.

Helsingin väkiluku on vuodesta 1875 lisääntynyt 600 000 tuhannella. Arvioiden mukaan meitä on vuonna 2050 860 000. Helsingin kasvu on yhä jatkuvaa kilpajuoksua sen kanssa, että saadaanko tänne työn perässä muuttaville uusille asukkaille riittävästi kohtuuhintaisia asuntoja, työpaikkoja ja terveydenhuoltoa.

  
Tuossa takanani olevassa kuvassa on kaksi maisemaa 1800-luvun lopun Helsingistä. Samaan aikaa, kun Helsingin ydinkeskustassa herrasväki käyskenteli, Punavuoressa elettiin niukkuudessa. Sosiaalinen segrekaatio oli voimakasta ja kuolleisuudessa merkittäviä kaupunginosakohtaisia eroja. Näistä ongelmista emme ole kokonaan päässet yli.   

Jottei SDP:tä arvosteltaisi menneeseen jämähtämisestä, ei jäädä 1800-luvulle, vaikka edelleen kamppailemme täällä hyvin pitkälti samojen työhön, asumiseen ja terveydenhoitoon liittyvien ongelmien kanssa kuin yli sata vuotta sitten.

Esityslistan liitteenä olevissa aineistoissa maalataan Helsingistä kuva uppoavana Titanicina. Kuten olemme aiemmin todenneet, Helsingin talouden kuva ei kaikilta osin vastaa Suomen varisin synkeää kuvaa. Kaupunkia ei nosteta kukoistukseen toivottomuuteen vajoamalla. Tarvitaan luottamusta ja uusia työpaikkoja. Tässä hengessä SDP:n valtuustoryhmä tulee jättämään tänään merkittävän ryhmäaloitteen kaupungin työllisyyspolitiikan kehittämisestä. Pilvi Torsti kertoo kohta omassa puheenvuorossaan tästä tarkemmin.

Hyvinvointivaltio natisee Helsingissä liitoksissaan. Jonot kiireettömään lääkärinhoitoon on lähes kaksi kuukautta. Vapaaehtoistyötä tekevät järjestöt joutuvat paikkaamaan kaupungin palveluverkon aukkoja. Ne tekevät hienoa työtä, mutta julkisen vallan vastuita peruspalveluista, niille ei voida sälyttää. Yksinäisyyden helpottamisessa on jo riittävästi.  

Nyt vaalikeväänä kaikki puolueet puhuvat yhteen ääneen koulujen puolesta. Helsingissä tässä on nyt aika siirtyä tekoihin. Yhden prosentin tuottavuustavoite saa aikaan ikävää jälkeä aikaiseksi kaupungin kouluissa muun muassa suurentamalla ryhmäkokoja.  Eriarvoistuminen kaupungin ja yksityisten koulujen välillä myös lisääntyy. Väestömäärän kasvaessa koulujen lakkauttamisilla tai rehtorien työtaakkaa lisäävällä hallinnollisten yhdistämisten aallolla ei tukita opetusbudjetin aukkoja.

SDP näkee, että kouluverkon kehittämisessä on huomioitava kaupungin kokonaisetu. On pohdittava, että syntyykö oikeasti säästöä, jos jokin tila jää opetusvirastolta tyhjäksi, mutta laskun maksaa tilakeskus? Oikeudenmukaisuus, perheiden "arjen sujuvuus" ja pedagogiikka on meidän mielestämme otettava huomioon kouluverkon kehittämisessä.

Hyvinkäällä tietokeskus lupasi meille lisäselvityksiä terveys- ja hyvinvointierojen muutoksista. Jo nyt tiedämme esimerkiksi katsomalla opusta ”Sairastavuusindeksi Helsingissä peruspiireittäin”, että niillä alueilla, jossa työttömyysaste on korkea, myös sairastetaan enemmän. Kaupunginosien välinen segrekaatio on aika pysäyttää.

SDP näkee, että on nyt on toiminnan aika. Tarvitsemme lisää kohtuuhintaista asumista, työpaikkoja ja esimerkiksi mahdollisuuksia panostaa sote:ssa perheiden ennaltaehkäiseviin palveluihin sen sijaan, että nyt joudutaan keskittymään lähinnä vaurioiden korjaamiseen.

SDP näkee, että valtuustokauden puolivälitarkastelu on aito mahdollisuus tehdä korjaava liike terveys- ja hyvinvointierojen kasvuun. Talouskurissa me olimme onnistuneet, kuten Hyvinkäällä kuulimme, varsin hyvin.

Tuottavuustavoitetta sekä kaupungin investointikattoa on kriittisesti tarkasteltava ja huomioitava Helsingin todellinen väestökasvu ja väestönkasvun rakenne. Kasvava kaupunki tarvitsee kouluja ja terveyspalveluita. Jos korjaavia liikkeitä ei tehdä, kaupungin kehitys voi kääntyä negatiiviseksi. Emme rakenna tätä kaupunkia itseämme vaan tulevia sukupolvia varten.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, Helsingin kaupunginvaltuusto, budjetti

Puheenvuoro kevään viimeisessä kaupunginvaltuuston kokokouksessa 18.6.14

Keskiviikko 18.6.2014 - Ville

Kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaaran puheenvuoro Vuoden 2013 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittelyn yhteydessä Helsingin valtuuston kokouksessa 18.6.14.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuuston jäsenet,

Alkuun on paikallaan esittää kiitokset lautakunnalle heidän tärkeästä ja huolellisesta työstään. Asioihin paneutuminen näkyy tässä raportissa. Yleisvaikutelma kokonaisuudesta on se, että Helsingin talous on toistaiseksi vaikeista ajoista kohtuullisessa kunnossa, mutta terveys ja hyvinvoinnin erojen kaupunginosien väliseen kasvuun on yhä syytä kiinnittää erityistä huomiota.

Tarkastuskertomuksessa on tartuttu moniin tärkeisiin asioihin, joita tässä ei voi nyt kaikkia erikseen luetella. Yksi asia, jonka haluan kuitenkin nostaa esille, on nämä omaishoitajien lakisääteiset vapaapäivät. On todella vaikea ymmärtää niiden järjestämiseen liittyviä ongelmia, kun tietää kuinka arvokasta työtä omaishoitajat tekevät. Määrärahat eivät ole ilmeisesti loppuneet, mutta koska perheillä ei ole oikeutta valita vapaan aikaista hoitomuotoa, kysyntä ja tarjonta eivät aina kohdanneet.  Tämä on epäkohta, joka on vaan korjattava, koska inhimillisten näkökulmien ohella, kyse on myös lain velvoitteesta.  

Toinen asia, minkä haluaisin nostaa lautakunnan kertomuksesta esiin, liittyy valtuustoaloitteiden ja toivomusponsien ohittamiseen kaupungin hallinnossa.  Tästä asenteesta, että niitä noudetaan valikoivasti, on ollut merkkejä aiemmin, mutta nyt tämä toimintakulttuuri on tänne tarkastuskertomukseen selvästi dokumentoitu.  Pyytäisin muistuttamaan siitä, että tämä valtuusto on todellakin Helsingin ydin päättävä elin, jolla viimekädessä sekä valta että vastuu kaupungin asioista. Sen enemmistön kannatuksen saaneita päätöksiä ei vaan voi ikään kuin unohtaa lopullisesti johonkin pöytälaatikkoon.

Toivon, että tarkastuslautakunta voi vuoden päästä todeta, että niin tämä aloite-asia kuin tuo omaishoitajienkin tilanne on merkittävästi parantanut.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin kaupunginvaltuusto,