Kuka hullu haluaa poliitikoksi?

Lauantai 4.4.2015 klo 21:41 - Ville

Viime viikkojen iltalukemisena minulla on ollut kevään teemaan oivallisesti osuva Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn uutuuskirja Kuka hullu haluaa poliitikoksi? Kirjassa tunnetut poliitikot kertovat, miksi ovat lähteneet mukaan. Toisaalta kirjassa on annettu ääni niille, jotka syystä tai toisesta eivät näe poliitikon uraa itselle sopivana yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotona.   Moni politiikassa mukana ollut myös tuo kirjassa esille työn raskaita puolia: jatkuvan julkisuuden valokeilassa olon, kokemuksen, ettei pysty vaikuttamaan riittävästi ja asioiden jäämisen populismin alle. Kirjasta kuulee myös, että kaikesta huolimatta politiikassa vaikuttaminen saattaa olla hyvinkin kiinnostavaa ja on monelle pidempään mukana olleelle suoranainen intohimo.

Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn kirjan lukeminen oman vaalityön keskellä on herättänyt paljon ajatuksia. Itse olen ollut niin sanotusti mukana politiikassa nyt seitsemän vuotta, eli vuoden 2008 kuntavaaleista alkaen, jonka ehdokkuuden myötä jäin aktiiviksi SDP:hen. Tämän myötä politiikka on tullut varsin luonnolliseksi osaksi arkeani erityisesti sen jälkeen, kun minut valittiin vuoden 2013 alusta Helsingin kaupunginvaltuustoon ja  opetuslautakuntaan.

Oman kokemukseni vuosi hieman vierastan kirjan esimerkeistä välittyvää nykyisin tunnistettavaa ”on – off” näkemystä, että politiikassa joka ollaan täysillä mukana tai sitten ei olla lainkaan. Menneinä vuosikymmeninä vastaava politiikan ammatillistuminen oli vierasta. Poliittisia luottamustehtäviä oli luontevaa hoitaa muun elämän ohessa. Jopa Helsingissä asuva opettajataustainen kansanedustaja saattoi vielä sodan jälkeen käy välillä opettamassa tunnin koulussa ja palata sitten eduskuntatalolle täysistuntoon. Tämä ei toki nykyään olisi tarkoituksenmukaista. Silti ehkä jotain hiemaan samaa asennetta suhtautumisessa politikkaan tarvittaisiin, jotta politiikka voitaisiin nähdä jälleen enemmän sinä yhteisten asioiden hoitona mistä siinä kuitenkin puolueiden välisistä näkemyseroista huolimatta on pohjimmiltaan kyse.

Mikä sitten saa ihmisen tänä päivänä lähtemään aktiivisesti mukaan poliittisen puolueen toimintaan? Uskon, että suurin syy on halua vaikuttaa johonkin oman elämän kokemuksen myötä tärkeäksi kokemaan asiaan. Itselläni keskeinen syy lähteä loppukesällä 2008 mukaan oli yleisen innostuksen ohella yliopistotyöelämää varjostava jatkuva epävarmuus työn jatkumisesta. Sen sijaan, että kotona päivittelee Suomen ja maailman ongelmia jo pienikin poliittinen aktiivisuus voi antaa tunteen, että voi olla itse mukana vaikuttamassa siihen, että mihin suuntaan asiat yhteiskunnassamme kehittyvät. Ei siis tarvitse olla hullun rohkea lähteäkseen mukaan politikkaan, vaan kuka tahansa voi liittää poliittisen puolueen toiminnassa mukana olemisen osaksi arkeansa. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan!

#Olohuonetentti tuo politiikan takaisin koteihin

Keskiviikko 18.3.2015 klo 23:33 - Ville

Eduskuntavaaleihin on aikaa enää muutama päivä päälle kuukausi. Matala äänestysaktiivisuus on viime vuosina ollut yksi vaalien huolestuttava kehityskulku. On paljon puhuttu siitä, että miten politikka ja poliitikot saataisiin lähemmäksi ihmisten arkea. Tapahtuuko se toreille jalkautumalla vai sosiaalisen median kautta vai kenties kutsumalla ryhmä kansanedustajaehdokkaita omaan kotiin tentattavaksi politiikasta?

Olen tällä viikolla osallistunut kahteen niin sanottuun olohuonetenttiin, jossa ryhmä eripuolueiden ehdokkaita oli ensin maanantaina vieraana yhdessä tapanilaisessa kodissa ja nyt keskiviikkona Käpylässä. Kuvassa näkyvät Käpylän tentissä tänään kanssani olleet Johanna Sumuvuori vihreistä ja Veronika Honkasalo vasemmistoliitosta. Aiemmin kahdet kuntavaalit, joista jälkimmäisessä minut valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon, läpikäyneenä näen olohuonetentin konseptin uudella tavalla raikkaana tapaa palauttaa poliittinen keskustelu sinne, minne oikeastaan parhaiten kuuluu, eli suomalaisiin koteihin. Olohuonetentin voi järjestää kuka tahansa. Ohjeet löytävät nettisivulta ja uskon, että moni kansanedustajaehdokas tulee mielellään kotiin vieraaksi, jos voin pyydetään.

Olohuonetentissä on jotain entisaikojen poliittisten tupailtojen tunnelmaa, joka vähentää paljon puhuttua politiikan vieraantumista arjesta. Naapuristo ja ystävät kokoontuvat kotiin pohtimaan oman kaupungin tai kunnan ja samalla Suomen tulevaisuuden kysymyksiä. Sekä Tapanilassa että Käpylässä puhuttiin paljon lähipalvelujen merkityksestä. Molemmilla alueilla on vuoden aikana tehty paljon keskustelua herättäneitä kouluverkkotarkasteluja, jotka nousivat keskusteluihin molemmissa paikoissa. Verrattuna perinteisempiin kahviloissa ja kouluilla järjestettyihin vaalipaneeleihin, jotka nekin ovat edelleen tärkeitä, olen huomannut, että olohuonetenttien keskustelut ovat astetta lähempänä arjen kysymyksiä. Olisikohan siis mahdollista, että #olohuonetentti voisi olla jo tututuksi tulleen somen sijaan näiden eduskuntavaalien uusi ihmisiä äänestämään innostava tuulahdus?