Kuka hullu haluaa poliitikoksi?

Share |

Lauantai 4.4.2015 klo 21.41 - Ville


r4300_1029.jpgViime viikkojen iltalukemisena minulla on ollut kevään teemaan oivallisesti osuva Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn uutuuskirja Kuka hullu haluaa poliitikoksi? Kirjassa tunnetut poliitikot kertovat, miksi ovat lähteneet mukaan. Toisaalta kirjassa on annettu ääni niille, jotka syystä tai toisesta eivät näe poliitikon uraa itselle sopivana yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotona.   Moni politiikassa mukana ollut myös tuo kirjassa esille työn raskaita puolia: jatkuvan julkisuuden valokeilassa olon, kokemuksen, ettei pysty vaikuttamaan riittävästi ja asioiden jäämisen populismin alle. Kirjasta kuulee myös, että kaikesta huolimatta politiikassa vaikuttaminen saattaa olla hyvinkin kiinnostavaa ja on monelle pidempään mukana olleelle suoranainen intohimo.

Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn kirjan lukeminen oman vaalityön keskellä on herättänyt paljon ajatuksia. Itse olen ollut niin sanotusti mukana politiikassa nyt seitsemän vuotta, eli vuoden 2008 kuntavaaleista alkaen, jonka ehdokkuuden myötä jäin aktiiviksi SDP:hen. Tämän myötä politiikka on tullut varsin luonnolliseksi osaksi arkeani erityisesti sen jälkeen, kun minut valittiin vuoden 2013 alusta Helsingin kaupunginvaltuustoon ja  opetuslautakuntaan.

Oman kokemukseni vuosi hieman vierastan kirjan esimerkeistä välittyvää nykyisin tunnistettavaa ”on – off” näkemystä, että politiikassa joka ollaan täysillä mukana tai sitten ei olla lainkaan. Menneinä vuosikymmeninä vastaava politiikan ammatillistuminen oli vierasta. Poliittisia luottamustehtäviä oli luontevaa hoitaa muun elämän ohessa. Jopa Helsingissä asuva opettajataustainen kansanedustaja saattoi vielä sodan jälkeen käy välillä opettamassa tunnin koulussa ja palata sitten eduskuntatalolle täysistuntoon. Tämä ei toki nykyään olisi tarkoituksenmukaista. Silti ehkä jotain hiemaan samaa asennetta suhtautumisessa politikkaan tarvittaisiin, jotta politiikka voitaisiin nähdä jälleen enemmän sinä yhteisten asioiden hoitona mistä siinä kuitenkin puolueiden välisistä näkemyseroista huolimatta on pohjimmiltaan kyse.

Mikä sitten saa ihmisen tänä päivänä lähtemään aktiivisesti mukaan poliittisen puolueen toimintaan? Uskon, että suurin syy on halua vaikuttaa johonkin oman elämän kokemuksen myötä tärkeäksi kokemaan asiaan. Itselläni keskeinen syy lähteä loppukesällä 2008 mukaan oli yleisen innostuksen ohella yliopistotyöelämää varjostava jatkuva epävarmuus työn jatkumisesta. Sen sijaan, että kotona päivittelee Suomen ja maailman ongelmia jo pienikin poliittinen aktiivisuus voi antaa tunteen, että voi olla itse mukana vaikuttamassa siihen, että mihin suuntaan asiat yhteiskunnassamme kehittyvät. Ei siis tarvitse olla hullun rohkea lähteäkseen mukaan politikkaan, vaan kuka tahansa voi liittää poliittisen puolueen toiminnassa mukana olemisen osaksi arkeansa. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan!

Avainsanat: Eduskuntavaalit 2015, Helsingin kaupunginvaltuusto, Kansalaisaktiivisuus, Politikka, SDP


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini