Pystymme parempaan poliittiseen puhekulttuuriin

Keskiviikko 16.9.2026 klo 16.09 - Ville

Suomalainen poliittinen keskustelukulttuuri on kärjistynyt tavalla, jota ei voi ohittaa todeten, että sellainen se nyt on. En näe nyt tarvetta nostaa esille jotain tiettyjä puheenvuoroja. Enemmän toivon keskustelua siitä, että onko tämä todella se asiantila, jossa haluamme olla.

Tilastollista tutkimusta aiheesta ei ole, mutta oma tuntumani on, että monet kansalaiset ja äänestäjät kokevat, että tapa, jolla poliittista keskustelua Suomessa käydään ei ole ollut enää viime vuosina rakentava.

Keskustelun kärjistyminen kytkeytyy meillä ja maailmalla hyvin vahvasti sosiaaliseen mediaan. Siellä esitetään usein kärjekkäin mahdollinen tulkinta vastapuolen näkemyksestä ja irrotetaan yksi lause asiayhteydestään. Sivalletaan lujaa ja armottomasti ilman, että kritiikin kohteella on mahdollisuutta kertoa omaa näkemystään ja puolustautua.

Some ei ole vain keskustelun näyttämö vaan sen muokkaaja. Sen algoritmit nostavat näkyviin nopeimman reaktion, kärjistetyimmän väitteen ja suurimman närkästyksen. Somepostauksen tarkoituksena on usein vahvistaa oman seuraajakunnan suosiota ja vetää siihen uusia samanmielisiä. Toisaalta tarkoitus voi olla sanoa jotain niin nasevaa, että erimieltä olevat provosoituvat kommentoimaan ja vielä perinteisen median uutiskynnyskin ylittyy.

Huoleni tarkoitus ei ole rajoittaa keskustelua. Julistusten sijaa me tarvitsisimme enemmän keskustelua. Keskustelu on hyvä asia, jos se lisää siihen osallistuvien ja sitä seuraavien ymmärrystä käsiteltävänä olevasta aiheesta.  Rakentava puhekulttuuri ei tarkoita konfliktien väistelyä. Päinvastoin: vaikeista asioista pitää voida puhua avoimesti ja olla valmis myös dialogiin eri tavalla ajattelevien kanssa.

Demokratia tarvitsee erimielisyyksiä ja vaihtoehtoja. Ilman niitä vaaleista tulisi seremonia ja päätöksenteosta hallinnollinen rutiini. Mutta viime vuosina suomalaisessa poliittisessa puheessa on voimistunut piirre, jossa vastapuolen ajatuksia ei niinkään haasteta, vaan niihin suhtaudutaan suorastaan ivallisesti. Tilanne on jatkunut sen verran pitkään, että koko poliittinen keskustelumme muistuttaa jatkuvaa vaalikampanjaa.

Tauti on edennyt sen verran pitkälle, että helppoa lääkettä tilanteen korjaamiseen ei ole olemassa. Jotain asialle on kuitenkin tehtävä. Meidän kaikkien tähden. Nykyisen ohipuhumisen jatkamisella ei rakenneta maallemme hyvää tulevaisuutta. Vastuu paremmasta puheesta kuuluu kaikille politiikassa mukana oleville kansanedustajista puolueiden rivijäseniin ja aivan jokaiseen keskusteluun osallistuvaan.

Parempi puhekulttuuri alkaa pyrkimyksestä kuunnella mitä vastapuoli sanoo ennen kuin esittää omat argumentit. Se vaati myös, että keskustelua ollaan valmiita käymään muuallakin kuin omilla somealustoilla. Suomi on väestöltään niin pieni maa, jolla ei varaa käyttää vaikean maailmantilanteen keskellä nykyistä määrää energiaa riitelyyn.

Pystymme parempaan, jos päätämme, ettei yhteiskunnallisen keskustelun tarkoitus ole lytätä vastapuolta ja korostaa omaa paremmuutta, vaan koittaa tehdä Suomesta mahdollisimman hyvä maa asua ja elää myös jatkossa.

AfD:n voitto ei ole tavallinen protesti - Saksan historian pitää herättää Eurooppaa

Maanantai 7.9.2026 klo 12.37 - Ville

AfD:n vaalimenestys Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaltiovaaleissa on isompi asia kuin paikallisvaalit jossain muualla Euroopassa. Kyse ei ole vain tyytymättömien kansalaisten protestista tai maahanmuuttokeskustelusta. Kyse on puolueesta, jonka riveissä on toistuvasti nähty demokratian, vähemmistöjen oikeuksien ja Saksan historian ikävimpien  tapahtumien vähättelyä. Siksi AfD:n nousu ansaitsee vakavamman tarkastelun kuin mitä tavanomaiset vaalitulokset yleensä edellyttävät.

Historia ei koskaan toista itseään sellaisenaan. Silti Saksan tapauksessa historiaa ei voi sivuuttaa. Demokratian romahdus 1930-luvulla ei tapahtunut yhdessä yössä. Se alkoi luottamuksen rapautumisesta, taloudellisesta epävarmuudesta, yhteiskunnan polarisaatiosta ja siitä, että yhä useammat ihmiset alkoivat pitää demokratian normeja toissijaisina omien huoliensa rinnalla.

AfD ei ole kansallissosialistinen puolue, eikä nykyinen Saksa ole Weimarin tasavalta. Tästä huolimatta puolueen menestyksessä on elementtejä, joiden pitäisi huolestuttaa demokratian tulevaisuudesta huolta kantavia. Erityisen arveluttavaa on pyrkimys jakaa kansalaisia "aitoihin" ja "ei-aitoihin" saksalaisiin sekä näkemys, jonka mukaan riippumattomat instituutiot, media tai tuomioistuimet muodostavat kansan tahdon vastaisen esteen.

Juuri tällainen ajattelu on liberaalien demokratioiden suurin uhka. Demokratia ei tarkoita vain enemmistön valtaa. Se tarkoittaa myös vähemmistöjen suojaa, vallan rajoittamista ja oikeusvaltion kunnioittamista. Kun nämä periaatteet asetetaan kyseenalaisiksi, kyse ei ole enää normaalista poliittisesta erimielisyydestä.

AfD:n kannatusta ei kuitenkaan voida torjua pelkällä moraalisella paheksunnalla. Liian usein puolueen äänestäjät on leimattu tietämättömiksi tai epädemokraattisiksi. Monet äänestäjät ovat aidosti huolissaan maahanmuutosta, turvallisuudesta, energiapolitiikasta ja elinkustannuksista. Yhteiskunnallisia ongelmia ei voida ratkaista julistamalla ne epäkelvoiksi puheenaiheiksi.

Mutta yhtä suuri virhe olisi normalisoida AfD:tä ikään kuin kyseessä olisi mikä tahansa konservatiivinen puolue. Demokratian puolustaminen edellyttää kykyä tehdä ero perusteltujen yhteiskunnallisten huolten ja niitä hyödyntävän populistisen politiikan välillä.

Mitä Saksan ja Euroopan pitäisi tehdä nyt?

Ensinnäkin demokraattisten puolueiden on tarjottava uskottavia ratkaisuja niihin ongelmiin, joista AfD ammentaa kannatuksensa. Toiseksi oikeusvaltiota ja riippumattomia instituutioita on puolustettava lujasti. Kolmanneksi kansalaisten historiallista ymmärrystä on vahvistettava. Menneisyyden kauhuja ei pidä käyttää poliittisena lyömäaseena, mutta niitä ei myöskään saa unohtaa. Maltillisten poliittisten voimien on kyettävä tekemään nykyistä paljon paremmin yhteistyötä ja ylittämään blogirajoja.

AfD:n voitto ei vielä merkitse Saksan demokratian kriisiä. Se on kuitenkin varoitusmerkki. Historian opetus ei ole, että jokainen populistinen liike johtaa katastrofiin. Opetus on, että demokratiaa ei pidä koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Saksan historia velvoittaa eurooppalaisia ottamaan tällaiset merkit vakavasti ennen kuin demokratian perusta alkaa murentua.

Oman asiakasraadin lakkauttaminen on virhe

Keskiviikko 29.10.2025 klo 15.41 - Ville

Vuosaari-lehden viime viikon numerossa (35/2025) oli Timo Raittisen kirjoitus Vuosaaren terveysaseman oman asiakasraadin lopettamisesta. Oli harmillista lukea, että Vuosaaren raati on vastoin siinä mukana olleiden näkemystä lopetettu ja yhdistetty Myllypuron vastaavaan toimintaan. Alueemme ovat profiililtaan erilaisia. Myös terveyskeskusten toiminnassa on erilaisia haasteita.

Kirjoituksesta tuli myös vaikutelma, ettei raadin työskentelyyn ole kaupungin puolelta panostettu riittävästi. Kuten kaikki tiedämme, Vuosaaren sote-palveluissa riittää yhä paljon kehitettävää.

Raittisen kirjoituksen luettuani olen ollut asiasta yhteydessä sote-toimialan johtoon ja kehottanut heitä harkitsemaan vakavasti päätöstä uudelleen. Olen samaa mieltä Raittisen kanssa myös siitä, että raadin toiminta tulee olla alisteinen sote-toimialalle eikä kyseisen terveysaseman johdolle. Terveysasemien asukasraadit ovat sellaista toimintaa, mitä tarvitsemme Helsingissä enemmän.

Mielipidekirjoitus Vuosaari-lehdessä 29.10.2025 

#Olohuonetentti tuo politiikan takaisin koteihin

Keskiviikko 18.3.2015 klo 23.33 - Ville

Eduskuntavaaleihin on aikaa enää muutama päivä päälle kuukausi. Matala äänestysaktiivisuus on viime vuosina ollut yksi vaalien huolestuttava kehityskulku. On paljon puhuttu siitä, että miten politikka ja poliitikot saataisiin lähemmäksi ihmisten arkea. Tapahtuuko se toreille jalkautumalla vai sosiaalisen median kautta vai kenties kutsumalla ryhmä kansanedustajaehdokkaita omaan kotiin tentattavaksi politiikasta?

Olen tällä viikolla osallistunut kahteen niin sanottuun olohuonetenttiin, jossa ryhmä eripuolueiden ehdokkaita oli ensin maanantaina vieraana yhdessä tapanilaisessa kodissa ja nyt keskiviikkona Käpylässä. Kuvassa näkyvät Käpylän tentissä tänään kanssani olleet Johanna Sumuvuori vihreistä ja Veronika Honkasalo vasemmistoliitosta. Aiemmin kahdet kuntavaalit, joista jälkimmäisessä minut valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon, läpikäyneenä näen olohuonetentin konseptin uudella tavalla raikkaana tapaa palauttaa poliittinen keskustelu sinne, minne oikeastaan parhaiten kuuluu, eli suomalaisiin koteihin. Olohuonetentin voi järjestää kuka tahansa. Ohjeet löytävät nettisivulta ja uskon, että moni kansanedustajaehdokas tulee mielellään kotiin vieraaksi, jos voin pyydetään.

Olohuonetentissä on jotain entisaikojen poliittisten tupailtojen tunnelmaa, joka vähentää paljon puhuttua politiikan vieraantumista arjesta. Naapuristo ja ystävät kokoontuvat kotiin pohtimaan oman kaupungin tai kunnan ja samalla Suomen tulevaisuuden kysymyksiä. Sekä Tapanilassa että Käpylässä puhuttiin paljon lähipalvelujen merkityksestä. Molemmilla alueilla on vuoden aikana tehty paljon keskustelua herättäneitä kouluverkkotarkasteluja, jotka nousivat keskusteluihin molemmissa paikoissa. Verrattuna perinteisempiin kahviloissa ja kouluilla järjestettyihin vaalipaneeleihin, jotka nekin ovat edelleen tärkeitä, olen huomannut, että olohuonetenttien keskustelut ovat astetta lähempänä arjen kysymyksiä. Olisikohan siis mahdollista, että #olohuonetentti voisi olla jo tututuksi tulleen somen sijaan näiden eduskuntavaalien uusi ihmisiä äänestämään innostava tuulahdus?

Hong Kongin kaduilla on kyse Kiinan suunnasta

Keskiviikko 1.10.2014 klo 20.55 - Ville

Viimepäivinä Hong Kongin katujen tapahtumat ovat nousseet otsikkoihimme. Kymmeniä tuhansia ihmisiä osoittaa eripuolilla Kiinan erityishallintoaluetta mieltään vaatien lisää demokratiaa. Vuosi sitten syksyllä vieraillessani Hong Kongissa tulevasta ei ollut vielä merkkiään. Vaikka Hong Kong on kuulunut vuodesta 1997 Kiinaan, kahden ”maan” ero on niin kulttuurissa kuin yhteiskunnan rakenteessakin on suuri. Brittivallasta luovuttuaan Hong Kongin kansalaisyhteiskunta on pyrkinyt kehittymään, ei niinkään kiinalaiseen tai pelkkää Britti-perinteitä ylläpitävään, vaan omaan suuntaansa kohti demokratiaa, alleviivaten sanavapautta ja erillisyyttä manner-Kiinasta.

Hong Kong päätyi 1800-luvun oopiumsotien johdosta vuonna 1897 epäoikeudenmukaisesti sadaksi vuodeksi vuokralle Iso-Britannialle. Vuonna 1984 pitkien neuvottelujen jälkeen Kiina ja Britannia sopivat alueen suvereniteetin siirtämistä vuonna 1997. Tässä yhteydessä tehdyllä, ”yksi maa, kaksi järjestelmää” sopimuksella taattiin erityisalueen taloudellinen ja osittainen poliittinen autonomia 50 vuodeksi emämaahan nähden. Hong Kongissa toisin kuin manner-Kiinassa on edelleen brittiläiseen perinteeseen perustuva oikeusjärjestelmä, poliisivoimat ja merkittävä lehdistövapaus.

On huomattava, että nykyisissä protesteissa Hong Kongin asukkaat vaativat enemmän demokratiaa kuin mitä heillä oli brittiläisen siirtomaavallan aikana. Vaikka brittiläisen Hong Kongin viimeisenä kuvernöörinä toiminut poliitikko Chris Paten, pyrki vuosina 1992–1997 kansanvaltaistamaan Hong Kongin hallintoa, kuvernööriä ei valittu vaaleilla, vaan hänet valitsi brittihallitus Lontoossa ja nimitti kuningatar Elisabeth.  Se, että erityishallintoalueen johtaja valittaisiin demokraattisesti 2017, olisi näin ollen uusi askel alueen historiassa, jota Kiinan luonnollisesti varoo ottamasta peläten demokratia kuilun kasvua alueiden väillä.

Brittivallan viimeiset vuosikymmenet muistetaan Hong Kongissa hyvänä aikana jatkuvan talouskasvun ja myös demokratian vähäisenkin lisääntymisen johdosta. Se, että vielä 1950- ja 1960-lukuvuilla siirtomaassa usein mellakointiin, esimerkiksi vuoden 1967 mellakoissa kuoli viitisen kymmentä ihmistä, ja elinolot esimerkiksi nykyisen Kowlonin puiston paikalla sijaitsevalla kerrostalo alueella olivat ankeat, usein unohtuu.

Hong Kongin katujen tapahtumat ovat Pekingin näkökulmasta levottomuutta herättävä ilmiö, jossa suurin huoli on demokratialiikehdinnän leviäminen erityishallintoalueen ulkopuolelle. Nettisensuurista ja rajamuodollisuuksista huolimatta Hong Kongin tapahtumista tiedetään jo laajalti Kiinassa. Suuri kysymys on nyt se, että mitä Kiinan johto, joka viime kädessä päättää Hong Kongin kohtalosta, nyt tekee.

Kovien voimatoimien käyttämien mielenosoittajia vastaan aiheuttaisi diplomaattisen ongelmien, Brittien kanssa 1984 tehty sopimus on yhä voimassa, ohella pahan kolauksen Hong Kongin maineelle vakaana ja turvallisena talousalueena.   Toisaalta periksi antaminen mielenosoittajille tulkittaisiin Pekingin heikkouden osoitukseksi. Se, mitä Hong Kongin kaduilla nyt tapahtuu, onkin ehkä suurin haaste Kiinan johdolle sitten 1990-luvun alun Tian'anmen-aukion tapahtumien.

Mahdollisuutta vaikuttaa Euroopan tulevaisuuteen ei kannata jättää käyttämättä

Perjantai 23.5.2014 klo 0.08 - Ville

Viisi vuotta sitten EU vaaleissa moni suomalainen äänioikeutettu jäi kotiin ja äänestysaktiivisuus oli vain nelisenkymmentä prosenttia. Ensi sunnuntaina vaaleissa suomalaisilla äänestäjillä on yhdessä EU:n 28 jäsenmaan 400 miljoonaan äänioikeutetun kanssa mahdollisuus vaikuttaa Euroopan suuntaan tulevina vuosina. Tämä on mahdollisuus, jota ei kenenkään, jota maanosamme tulevaisuus kiinnostaa, kannattaisi jättää käyttämättä.  

Meillä Suomessa EU-vaalit näyttäytyvät mediassa kotimaisten puolueiden välisenä kannatuskisana matkalla kohti tulevia eduskuntavaaleja. EU-vaalit eivät ole kuitenkaan kuin korkeintaan toissijaisesti kisa puolueittemme keskinäisestä kannatuksesta vaan ennen kaikkia äänestys tulevan europarlamentin poliittisten ryhmien voimasuhteista. Mielipidemittaukset ovat ennakoineet, että parlamentin suurimmasta ryhmästä on muodostumassa erittäin tiukka kilpailu sosialidemokraattien S&D-ryhmän ja nykyisin suurimpana ryhmittymänä olevan keskustaoikeistolaisen EPP:n välille. Tässä kisassa jo muutamalla meppi-paikalla voi olla ratkaiseva merkitys siinä, kumpi ryhmä on suurin.

Suomalaisten puolueiden eurovaalitavoitteiden tutustumisen sijaan kannattaisi mieluummin suunnata huomio siihen, että tutustuu siihen mitä asioita parlamentin eri ryhmät ovat tämän vaalikauden ajaneet ja millä tavoitteilla ne näihin vaaleihin menevät. Hyvää suomalaista meppi-ehdokasta tärkeämpää on, pohtia minkä ryhmän tavoitteet ja arvot vastaavat eniten omaa näkemystäni Euroopan tulevaisuudesta.  Viime vuodet yliote eurooppalaisessa politiikassa on ollut porvaripuolueilla ja talousliberaaleilla. Äänestäjillä on nyt mahdollisuus halutessa muuttaa suuntaa.

Oma valintani näissä vaaleissa on S&D ryhmä, sillä näen, että ennen muuta sen ajaman politiikan kautta muun muassa eurooppalaisia työmarkkinoita on mahdollisuus kehittää oikeudenmukaisempaan suuntaan.  Euroopassa on viimeiset yli 10 vuotta jatkuvasti heikennetty työelämän pelisääntöjä ja sen seuraukset näkyvät kautta koko mantereemme.

Ensi sunnuntaina valitaan myös kasvot EU-komission tulevalle johtajalle. Me suomalaiset äänestäjät pääsemme omalta osaltamme vaikuttamaan tulevan parlamentin voimasuhteiden kautta myös siihen, että kenestä tulee uuden komission puheenjohtaja. Näin olleen puoluevalintaa miettiessä kannattaa pohtia myös, että näkeekö tälla paikalla mieluummin keskustaoikeistolaisen EPP:n Jean-Claude Junckerin vai esimerkiksi sosialidemokraattien Martin Schulzin.  

Demokratia ei ole nykymaailmassa itsestäänselvyys, kuten tänä keväänä esimerkiksi Ukrainasta tai juuri tänään Thaimaan sotilasvallankaappauksesta kertovat uutiset kertovat. Ensi viikonloppuna suomalaisilla äänestäjillä onkin mahdollisuus osallistua maailman suurimpiin monikansallisiin vapaisiin vaaleihin. Tätä oikeutta ei kannata jättää käyttämättä, vaan lähteä vaikuttamaan siihen, että minkä  poliittisen ideologian johdolla kuljemme eteenpäin Eurooppaa yhä ravistelevasta vuonna 2008 alkaneesta yliliberaalista talouspolitiikasta seuranneesta ja nyt suurtyöttömyyden aiheuttaneesta talouskriisistä.