Metropolia ei kannatta jäädyttää kalkkiviivoilla

Maanantai 29.12.2014 klo 16:13 - Kaarin Taipale, Ville Jalovaara

”Koko pääkaupunkiseutu on kuin kottikärryistä kaadettu sieluton epäjärjestys. Ei ole näköpiirissä mitään yhteisesti hyväksyttävää ratkaisua pääkaupunkiseudun yhteisiin, yhä kipeämmäksi muodostuviin ongelmiin.” Näin totesi Helsingin kaupunginjohtaja Teuvo Aura vuonna 1982.

Ratkaisua on etsitty vuosikymmeniä ja samaan aikaan pääkaupunkiseutu on kasvanut yhä laajemmalle alueelle. Viimein on saatu aikaan lakiesitys metropolihallinnosta, jota Helsingin kaupunginhallituksen enemmistö on päättänyt tukea ja jonka maan hallitus on sopinut vievänsä eduskuntaan. Mutta ei. Nyt pääkaupunkiseudun kehittämisen jarrumiesten joukkoon on liittynyt hallituspuolue kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Lasse Männistö.

Männistö vetoaa kansanäänestykseen, joka järjestettäisiin metropolikaupungista. Kyseessä on joulukuun alussa julkistettu kuntajakoselvittäjien ehdotus, että metropolialueen viisi kuntaa yhdistettäisiin uudeksi metropolikaupungiksi. Mukana olisivat Helsinki, Espoo, Kauniainen, Sipoo ja Vantaa. Lisäksi metropolikaupunkiin liitettäisiin Tuusulan eteläisin, Helsinki-Vantaan lentokenttään rajoittuva osa.

Männistö tietää vallan hyvin, mikä olisi lopputulos. Helsinkiläisten vastaus olisi todennäköisesti kyllä, espoolaisten ja kauniaislaisten jyrkkä ei, vantaalaisista ei tiedä. Mutta alueen yhteiselle suunnittelulle ja avoimelle päätöksenteolle saataisiin taas stoppi. Sote-ratkaisun sotkeminen metropoliin on pelkkää hämäystä. Nytkin sairaanhoitopiirillä on omat päätöksentekoelimensä.

Metropolihallinnon torjumiseksi sanotaan, ettei tarvita enempää ’hallintoa’. Tämä perustelu ei pidä, koska metropolihallinto tarkoittaisi kahta päätöksentekotasoa kuten nytkin: kunnat ja metropolin, joka korvaisi maakunnan. Metropolikaupunki taas tarkoittaisi kolmiportaista hallintoa: maakunnan, kaupungin ja 15-20 ’kotikaupunkia’. On vaikea kuvitella, etteivät esitetyt 15-20 ’palvelualuetta’ vaatisi omaa päätöksentekojärjestelmäänsä. Näitä sadantuhannen asukkaan kaupunginosavaltuustoja olisi nykyisen Helsingin alueella ehkä viisi.

Oleellisimpia eroja näiden kahden ratkaisun välillä on, että metropolihallinto käsittäisi 14 kuntaa eli maantieteellisesti laajemman alueen kuin metropolikaupunki. Metropolihallinnolla olisi rajoitetumpi toimivalta kuin metropolikaupungilla, ja kunnat säilyisivät itsenäisempinä. Metropolihallinto korvaisi maakunnan roolin, metropolikaupunki ei. Metropolikaupungilla olisi verotusoikeus, metropolihallinnolla ehkä ei.

Yksi asia on selvä. Pääkaupungin nopeasti kasvavalla vaikutusalueella ei kuntien vapaaehtoinen ja sattumanvarainen yhteistyö enää riitä. Seutu on kansainvälisesti verrattuna joka tapauksessa vain taskukokoinen metropoli. Asumisen, liikkumisen, työnteon, maahanmuuton ja elinkeinopolitiikan kysymyksien ratkaisemiseksi pöydälle on levitettävä omia etujaan vahtivien kuntien rajat ylittävä kartta. On pakko voida tehdä sitovia päätöksiä. Hurskaat toivomukset eivät johda toteutukseen.

Kaarin Taipale, Helsingin kaupunginhallituksen jäsen (sd)

Ville Jalovaara, valtuustoryhmän varapuheenjohtaja (sd)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metropolihallinto, Helsinki, Vantaa, Espoo, kokomus, SDP