Valtuustoaloite 26.10.22: Kunnollinen meluaita Herttoniemeen

Perjantai 28.10.2022 klo 11.07 - Ville

Jätin 26.10. valtuuston kokouksessa yhdessä SDP:n Johanna Laisaaren kanssa laaditun aloitteen, jossa ehdotetaan kunnollista meluaitaa Herttoniemeen itäväylän varrelle. Aloitteessa, jonka allekirjoitti 14 valtuutettua eri ryhmistä todetaan seuraavaa:  

Herttoniemeen tarvitaan kunnollinen meluaita Herttoniemen ja Siilitien metroasemien väliin. Tällä hetkellä vallitseva tilanne uhkaa asukkaiden asumisviihtyvyyttä, hyvinvointia ja pahimmillaan jo terveyttä.

Ensimmäisen kerran valmis hankesuunnitelma kaatui rahoituksen puutteeseen noin 15 vuotta sitten. Sen jälkeen on pystytetty nykyinen peltinen aita Itäväylän ja metroradan väliin, joka on entisestään lisännyt metron ääntä asuinalueelle.

Asukkaille on useamman kerran luvattu, että alueelle rakennetaan uusi toimiva melueste, joka estää niin Itäväylän sekä metroradan äänet. Koska nykyistä meluaitaa ei voida korottaa, on radan ja metsikön väliin suunniteltu kokonaan uusi melueste.

Nyt Herttoniemessä rakenteilla oleva pyöräilybaana ja uusi toimiva melumuuri esiteltiin asukkaille yhtenä pakettina ja ratkaisuna pitkään jatkuneeseen ongelmaan. Mutta saadun ilmoituksen mukaan meluaitaa ei kuitenkaan tässä yhteydessä ollakaan rakentamassa.

Tilanne on asukkaiden osalta muuttunut entistä haastavammaksi, sillä nähtävästi uusi pilkottu malli johtaa vastuunkannon osalta hankaliin tilanteisiin joukkoliikenteen ja kaupunkiympäristön toimivallan kohdalla.

Me allekirjoittaneet valtuutetut pyydämme, että kaupunkiympäristö etsii rahoituksen meluaidalle ja vastuu jaetaan kaupunkiliikenteen välillä.

#helvaltuusto #Herttoniemi #Siilite #meluntorjunta #Helsinki

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Herttoniemi, Siilite, meluntorjunta, Helsinki