Helsingin Keskustakirjaston näkymistä

Torstai 6.2.2014 klo 19:19 - Ville

Osallistuin tänään Helsingin poliittisille päättäjille Lasipalatsin Kohtaamispaikalla järjestettyyn Helsingin keskustakirjastohankkeen nykytilannetta esittelevään informaatiotilaisuuteen, jossa pohdittiin hankkeen toteuttamisnäkymiä laajasti eri näkökulmista.

Ajatus siitä, että Töölönlahdelle saataisiin hyvin saavutettava kaikkien kaupunkilaisten käytettävissä oleva olohuone, on ollut mielestäni periaatteessa kannettava. Keskustaan tarvitaan muitakin kuin kaupallisia tiloja. Monissa eurooppalaisissa kaupungeissa keskustakirjastosta on tullut merkittävä turistikohde, jota tullaan katsomaan kauempaakin.

Keskustakirjaston kaltaisten suurten rakennushankkeiden suurimpana haasteena on luonnollisesti - erityisesti näinä taloudellisesti vaikeina aikoina - rahoitus. Kirjaston rakennuskuluiksi on arvioitu nyt noin 96 miljoonaa euroa. Kirjaston olisi määrä valmistua joulukuussa 2018 ja valtio luvannut osallistua tähän itsenäisyyden juhlavuoden hankkeeseen 30 miljoonalla eurolla ja Helsingin kaupungin budjetissa on varaus 50 miljoonaan euroon.  Tällä hetkellä rahoitussuunnitelmissa on siis 16 miljoonan aukko, johon kaupunki edelleen etsii kumppaneita esimerkiksi yritysmaailmaan puolelta.  Olen pitänyt hankkeen kannattamisen ehtona, että kulut eivät jää liiaksi Helsingin kaupungin vastuulle, eikä keskustakirjaston rakentaminen vaaranna - pitkälläkään tähtäimellä - tärkeätä lähiöiden elinvoimaisuutta tukevaa lähikirjastoverkkoamme.

Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa Helsingin kulttuurihankkeita olisi mielestäni syytä tarkastella laajasti kokonaisuutena. Vaikka Kauppatorin laidalle suunnittelun Guggenheim taidemuseon mahdollinen rakentaminen alkaisi vasta pari vuotta Keskustakirjasto valmistumisen jälkeen, jo tässä vaiheessa olisi syytä linjata, että missä kulttuurin suurhankkeissa kaupunki aikoo olla seuraavan kymmenen vuoden aikana mukana.

Oma näkemykseni on ollut, että kaupungin ei tulisi lähteä mitenkään merkittävässä määrin rahoittamaan kannattavuusnäkymiltään hyvin epävarmaa Guggenheim museota.  Jos jostain merkittäviä kulttuurirakennushankkeita tullaan seuraavan kymmenen Helsingissä toteuttamaan, kallistuisin sen puolelle, että tuo hanke olisi jo arkkitehtuurikilpailun läpäissyt Keskustakirjasto. Tämänkin osalta kaupungin lähivuosien talouden kokonaisnäkymiä on vielä tarkoin arvioitava.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, keskustakirjasto, Guggenheim