Some on ottanut politiikassa liiaksi kuskin paikan

Tiistai 29.9.2026 klo 9.19 - Ville

Sosiaalinen media on tuonut politiikan lähemmäs äänestäjien arkea. Samalla se on tehnyt keskustelusta vauhdikkaampaa ja kärjekkäämpää. Meidän olisi syytä pysähtyä yhdessä miettimään, miten some on muuttanut tapaa, jolla poliittista keskustelua käydään ja miten sen kautta koko poliittinen järjestelmä nykyisin toimii.

Suomalaista poliittista debattia on aiemmin kuvattu maltilliseksi ja asiapohjaiseksi. Kuva on siloteltu, mutta sen takana on jalo toive: asiat riitelevät, ei ihmiset. Somessa tämä periaate helposti unohtuu. Ihmiset riitelevät. Ei asiat. Syy ei liene se, että suomalaiset olisivat muuttuneet riidanhaluisemmiksi. Somealustoilla menestyy sisältö, joka herättää vahvan tunnereaktion. Kärjistys, piikittely tai tuohtumus kerää paremmin huomiota kuin asiallinen perustelu. Poliitikot ovat oppineet somen logiikan siinä missä muutkin. Kun huomiota saa kärjistämällä, houkutus polarisoida kasvaa. Viimevuosina kierroksia on tullut aina vain lisää. Oman puolueen näkemysten esittelyn sijaan tehdään aina vain enemmän postauksia, joiden ainut sisältö on arvostella pisteliäästi toisen poliitikon tai toisen puolueen tekemisiä.

Toinen someen liittyvä haaste on yhteisen Suomi-kuvan haalistuminen. Somessa jokaisen tietovirta rakentuu eri tavalla. Emme enää kiistele vain päätöksistä, vaan myös siitä mihin ja kenen tietoon ne perustuvat. Koko kansaa ei tietysti tarvitse saada yhteen muottiin. Demokratia tarvitsee erimielisyyttä, mutta ei vastapuolen pilkkaa tai mitätöintiä.

Some on tehnyt politiikan rytmistä hengästyttävän. Kannanotto pitää saada ulos heti ennen kuin faktoja on edes kunnolla tarkistettu. Viime aikoina on nähty tilanteita, jossa poliitikko on joutunut korjaamaan nopeita ensireaktioitaan ajankohtaisiin tapahtumiin. Somen vauhti on tarttunut myös perinteiseen mediaan. Lehdistöllä on jatkuva kilpailu siitä, kuka ensimmäisenä ehtii kertomaan jonkin kiinnostavan uutisen.

Somella on toki ollut myönteistäkin annettavaa siihen, miten politiikkaa Suomessa tehdään. Sen avulla voi nostaa esiin vaiettuja epäkohtia ja koota nopeasti ison joukon ihmisiä jonkun yhteisen asian taakse. Itsekin käytän helsinkiläisenä kaupunginvaltuutettuna aktiivisesti somealustoja sekä keskusteluun kaupunkilaisten kanssa että kaupunginvaltuustossa esillä olleista asioista tiedottamiseen.

Polarisoitunutta ja tulehtunutta keskustelukulttuuria ei korjata vetoomukset asiallisuuden puolesta. Puolueiden ja poliitikkojen on itse päätettävä haluavatko ne rakentaa pitkällä tähtäimellä oikeasti kannatustaan vastustajien leimaamiselle vai mieluummin omien vaihtoehtojen esille tuomiselle. Äänestäjien taas tulisi pohtia millaista tyyliä hoitaa yhteisiä asioita he arvostavat. Harkitsevaa vai sensaatiohakuista.

Politiikan ei pidä olla tunteetonta eikä erimielisyyksiä tarvitse yrittää siivota pois. Vastapuolta pitäisi pystyä kuitenkin kuuntelemaan ilman, että jokainen somepostaus muuttuu toisten ikäväsävyiseksi arvosteluksi. Yksinkertaistaminen ei ole aina hyve. Joskus on parempi myöntää, että asiat ovat monimutkaisia, eikä ratkaisujen löytäminen kaikkiin ongelmiin ole itsellekään helppoa.

Pystymme parempaan poliittiseen puhekulttuuriin

Keskiviikko 16.9.2026 klo 16.09 - Ville

Suomalainen poliittinen keskustelukulttuuri on kärjistynyt tavalla, jota ei voi ohittaa todeten, että sellainen se nyt on. En näe nyt tarvetta nostaa esille jotain tiettyjä puheenvuoroja. Enemmän toivon keskustelua siitä, että onko tämä todella se asiantila, jossa haluamme olla.

Tilastollista tutkimusta aiheesta ei ole, mutta oma tuntumani on, että monet kansalaiset ja äänestäjät kokevat, että tapa, jolla poliittista keskustelua Suomessa käydään ei ole ollut enää viime vuosina rakentava.

Keskustelun kärjistyminen kytkeytyy meillä ja maailmalla hyvin vahvasti sosiaaliseen mediaan. Siellä esitetään usein kärjekkäin mahdollinen tulkinta vastapuolen näkemyksestä ja irrotetaan yksi lause asiayhteydestään. Sivalletaan lujaa ja armottomasti ilman, että kritiikin kohteella on mahdollisuutta kertoa omaa näkemystään ja puolustautua.

Some ei ole vain keskustelun näyttämö vaan sen muokkaaja. Sen algoritmit nostavat näkyviin nopeimman reaktion, kärjistetyimmän väitteen ja suurimman närkästyksen. Somepostauksen tarkoituksena on usein vahvistaa oman seuraajakunnan suosiota ja vetää siihen uusia samanmielisiä. Toisaalta tarkoitus voi olla sanoa jotain niin nasevaa, että erimieltä olevat provosoituvat kommentoimaan ja vielä perinteisen median uutiskynnyskin ylittyy.

Huoleni tarkoitus ei ole rajoittaa keskustelua. Julistusten sijaa me tarvitsisimme enemmän keskustelua. Keskustelu on hyvä asia, jos se lisää siihen osallistuvien ja sitä seuraavien ymmärrystä käsiteltävänä olevasta aiheesta.  Rakentava puhekulttuuri ei tarkoita konfliktien väistelyä. Päinvastoin: vaikeista asioista pitää voida puhua avoimesti ja olla valmis myös dialogiin eri tavalla ajattelevien kanssa.

Demokratia tarvitsee erimielisyyksiä ja vaihtoehtoja. Ilman niitä vaaleista tulisi seremonia ja päätöksenteosta hallinnollinen rutiini. Mutta viime vuosina suomalaisessa poliittisessa puheessa on voimistunut piirre, jossa vastapuolen ajatuksia ei niinkään haasteta, vaan niihin suhtaudutaan suorastaan ivallisesti. Tilanne on jatkunut sen verran pitkään, että koko poliittinen keskustelumme muistuttaa jatkuvaa vaalikampanjaa.

Tauti on edennyt sen verran pitkälle, että helppoa lääkettä tilanteen korjaamiseen ei ole olemassa. Jotain asialle on kuitenkin tehtävä. Meidän kaikkien tähden. Nykyisen ohipuhumisen jatkamisella ei rakenneta maallemme hyvää tulevaisuutta. Vastuu paremmasta puheesta kuuluu kaikille politiikassa mukana oleville kansanedustajista puolueiden rivijäseniin ja aivan jokaiseen keskusteluun osallistuvaan.

Parempi puhekulttuuri alkaa pyrkimyksestä kuunnella mitä vastapuoli sanoo ennen kuin esittää omat argumentit. Se vaati myös, että keskustelua ollaan valmiita käymään muuallakin kuin omilla somealustoilla. Suomi on väestöltään niin pieni maa, jolla ei varaa käyttää vaikean maailmantilanteen keskellä nykyistä määrää energiaa riitelyyn.

Pystymme parempaan, jos päätämme, ettei yhteiskunnallisen keskustelun tarkoitus ole lytätä vastapuolta ja korostaa omaa paremmuutta, vaan koittaa tehdä Suomesta mahdollisimman hyvä maa asua ja elää myös jatkossa.