Kaupunkia ei voi rakentaa palvelut unohtaenSunnuntai 12.4.2015 klo 10.00 - Ville Helsingin Sanomat kertoi tänään Helsingin Meri-Rastilaa koskevista kaupungin täydennysrakentamissuunnitelmista. Kaupunginsuunnitteluviraston jopa lähes 5000 uutta asukasta tuovan ehdotuksen pohjalta näyttää, että kaupunki on toteuttamassa luonnoltaan arvokkaan Meri-Rastilan länsirannan rakentamisen ohella myös aikanaan sen säilyttämiseksi tehdyn Our city -vaihtoehtokaavaa mukailevan suunnitelma, jolle myös itse kannatin Helsingin valtuustossa joulukuussa 2013. Vuosaari on jo nyt 37 000 asukkaalla Helsingin suurin kaupunginosa ja esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden tarjonta on selvästi jäänyt asumäärän kasvusta jälkeen. Esimerkiksi terveysaseman käyttäjät saavat tämän päivittäin todeta pitkien jonotusaikojen muodossa. On vaikea ymmärtää, ettei varoja terveysaseman laajentamiseen tahdo löytyä kaupungin budjettiin, vaikka sosiaali- ja terveyslautakunnassakin on myönnetty tarve Albatrossin laajentamiselle. Sama koskee myös yhtälailla koulu- ja päivähoitopaikkojen riittävyyttä ja tasoa. Peruspalveluiden epäsuhta asukasmäärän kasvuun nähden ei koske Helsingissä vain Vuosaarta. Jos kaupunki aikoo suunnitelmien mukaan täydennysrakentaa lähiöihin, peruspalvelujen riittävyyden varmistaminen on sitovasti integroitava suunnitelmiin, jotta palvelujen puutteesta seuraavat alueiden eriarvoistumista lisäävät ongelmat voidaan välttää. |
Avainsanat: Meri-Rastilla, Vuosaari, Helsinki, Helsingin Sanomat, sote |