Pärjäämme hyvin ilman Humallahden siltaa

Lauantai 16.5.2026 klo 10.26 - Ville


Munkkiniemen ja Meilahden rantaviivaan suunnitellusta Humallahden silta julkaistiin toukokuun alussa uusi luonnos. Suunnitelman ongelmat ovat edelleen samat kuin aiemminkin: hinta ja arvokkaan rantamaiseman turmeleminen.

Silta on osa suunniteltua Munkkiniemen pyöräbaanaa ja se on nähty tarpeelliseksi, ettei pyöräilijöiden tarvitsisi polkea läheistä mäkeä ylös. Itse ajattelen, että megasiltojen sijaan kannattaisi keskittyä tekemään pieniä turvallisuutta lisääviä parannuksia pyörä- ja jalankulkuverkkoon koko kaupungissa.

Itsekin aktiivisena jalankulkijana ja pyöräilijänä voisin heti mainita monia kohteita, jossa investointitarve on huomattavasti perustellumpi. Seitsemän miljoonaa on liikaa siitä, ettei mäkeä tarvitse polkea ylös. Jos mäki tuntuu raskaalta, sen voi taluttaa. Niin ennenkin pyöräillessä tehtiin.

Toivon, että käsitellessään Humallahdelle ehdotettua ylihintaista ja maisemaan sopimatonta siltaa kaupunkiympäristölautakunta tekee vakavan harkinnan sen tarpeellisuudesta. Itse voinen jo tässä vaiheessa todeta, että en tule tätä esitystä kaupunginhallituksen käsittelyssä kannattamaan.

Mielipidekirjoitus Helsingin Uutisissa 15.5.2026 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jalankulku, pyöräily, Helsinki, Meilahti