8.5.1945

Perjantai 8.5.2015 - Ville

Toisen maailmansodan päättymisestä Euroopassa tulee näinä päivinä kuluneeksi tasan 70 vuotta.  Konflikti vaati maanosamme arviolta 50 miljoonaa kuolonuhria ja aikaansai suunnatonta aineellista tuhoa. Nykyistä maailmantilannetta kuvaa se, että entisillä Saksaa vastaan taistelleilla liittoutuneilla on eri näkemys siitä, milloin sota Euroopassa oikeastaan edes päättyi.

Syksyllä 1939 Saksan Puolaan tekemän hyökkäyksen myötä alkaneen sodan viimevaiheet tapahtumat ajoittuvat huhti- toukokuun vaihteeseen 1945. Natsi-Saksan diktaattori Adolf Hitler teki Berliinin bunkkerissaan itsemurhan 30. huhtikuuta 1945.  Testamentissaan hän oli nimittänyt laivaston komentajan Karl Dönitzin seuraajakseen. Dönitzin muodosti Pohjois-Saksaan Flensburgin kaupunkiin hallituksen, jolla ei toivottomassa sotatilanteessa ollut muuta vaihtoehtoa kuin pyrkiä rauhaan. Saksan antautuminen allekirjoitettiin Ranskan Reimsissä 8. toukokuuta. Vaikka Neuvostoliiton edustajat olivat paikalla, neuvostodiktaattori Josef Stalin haluisi järjestää Berlin-Karlshorstin seuraavana päivänä oman antautumisseremonian. Entisessä Itä-Berliinissä sijaitseva antautumisen toisen antautumissopimuksen näyttämö on ollut vuodesta 1967 Saksalais-venäläisenä museona. Kävin joitain vuosia sitten tuossa pääturistivirroista syrjässä sijaisevassa museossa. Museon näyttely oli uudistettu toukokuussa 1995 päivitettynä Saksojen yhdistymisen jälkeiseen aikaan.

Se, että sodan päättymistä Euroopassa 70 vuotta sitten muistetaan nyt maasta riippuen eripäivänä kuvaa niitä vaikeuksia, jotka heijastuivat länsiliittoutuneiden - tärkeimpänä Britannia ja Yhdysvallat- ja Neuvostoliiton yhteistyöhön jo sodan aikana. Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon 1941 kesällä johti ensin ideologiset ääripäät imperiumiaan puolustavan Britannian ja Josef Stalin Neuvostoliiton liittolaisiksi. Japanin Pearl Harboriin tekemän yllätyshyökkäyksen jälkimainingeissa Saksa puolestaan julisti omasta näkökulmastaan epäviisaasti Yhdysvalloille sodan ja toi näin sen valtavat pommituksilta suojassa olevat taloudelliset voimavarat Saksan ja Japanin vastaisen rintamaan käyttöön. Yhteisestä vihollisesta ja lännen mittavasta Neuvostoliitolle antamasta ase-avusta huolimatta yhteistyötä vaivasi jatkuva epäluulo toisen osapuolen pyrkimyksistä. Tätä vasten kylmän sodan puhkeaminen pian yhteisen vihollisen katoamisen jälkeen ei ole jälkeenpäin tarkasteltuna kovin suuri yllätys.

Neljäkymmentä viisi vuotta myöhemmin 1990-luvun alussa kylmän sodan päättymisen myötä toisen maailmansodan seurauksena lähes viideksikymmeneksi vuodeksi kahtiajakautunut Eurooppa sai uuden mahdollisuuden rakentaa luottamusta uudelle pohjalle. Hetken aikaa näytti, että muurit ja vastakkainasettelu voisi oikeasti jäädä historiaan. Nyt kuitenkin tiedetään, että on jälleen palattu itä länsi vastakkain tilanteeseen. Se, että 70-vuoden takaiset liittolaiset eivät voi osallistu edes toistensa juhlallisuuksiin on tästä kouriintuntuva esimerkki.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toinen maailmansota, Saksa, Neuvostoliitto, kylmä sota

Onko anteeksipyynnöille vielä tilaa maailmanpolitiikassa?

Lauantai 13.12.2014 klo 22.25 - Ville

Suurvaltapolitiikassa anteeksipyyntäminen on harvinainen ele. Yksi tunnetuimpia esimerkkejä poliittisesta anteeksipyyntämisestä nähtiin neljäkymmentä neljä vuotta sitten Puolassa. Vieraillessaan joulukuussa 1970 Varsovassa Saksan silloinen liittokansleri Willy Brandt polvistui yllättäen Varsovan gheton muistomerkillä ja näin esitti Saksan hallituksen puolesta puolalaisille anteeksipyynnön heidän toisen maailmansodan aikana kokemien kärsisimysten johdosta.

Liittokanslerin polvistuminen gheton muistomerkille sai aikanaan Saksassa kahtalaisen vastaanoton. Mielipidemittauksissa noin puolet piti sitä perusteltuna ja toinen puolisko liioiteltuna eleenä. Kansainvälisesti ”Warschauer Kniefallse” oli merkittävä askel Saksan ja sen hyökkäyssodasta kärsineiden Itä-Euroopan maiden sovinnon tiellä. Muistellessaan tapahtumaa myöhemmin Brandt totesi, että "Unter der Last der jüngsten Geschichte tat ich, was Menschen tun, wenn die Worte versagen. So gedachte ich Millionen Ermordeter.” ”Historian painon alla, tein mitä ihmiset tekevät, kun sanat loppuvat. Tällä tavoin muistin miljoonia surmattuja ihmisiä.”

Myöntäessään avoimesti toisen maailmansodan aikaiset hirmuteot ja pyytäessään niitä anteeksi Saksa on valinnut toisen tien kuin toinen viime maailmansodan johtava akseli-valta Japani, jonka välejä naapurimaihin edelleen rasittaa sodan aikaiset hirmuteot ja haluttomuus varauksetta myöntää ne ja pahoitella niitä.

Ylipäätänsä maiden välisissä suhteissa valitettavan harva valtiojohtaja on Willy Brandtin tavoin ollut valmis myöntämään ja avoimesti pahoittelemaan maansa aikaisempia vääriä tekoja. Voidaan kuitenkin kysyä, että olisiko sovinnon ja omien menneisyyden virheiden myöntämisen tielle lähteämisellä sittenkin enemmän tilaa myös nykyisessä maailmanpolitikassa sen sijaan, että on aina loppuun asti pyrittävä seisomaan oman linjan takana seurauksista riippumatta?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Varsova, Puola, Saksa, sovitus, toinen maailmansota, holokausti

9.11.1989

Sunnuntai 9.11.2014 - Ville

Berliinin muurin murtumisesta tulee tänään kuluneeksi 25 vuotta. Muistan tuon päivän, koska olin silloin ystävyyskoulumatkalla Tallinnassa ja kuulin tapahtumasta isäntäperheessäni Suomen televisioista. Vaikka aikaa on kulunut, mieleen on jäänyt, että perheessä oli hyvin vaikea uskoa uutista todeksi. Muuri kuitenkin oli avattu ja tapahtumat etenivät nopeasti. Kaksi vuotta myöhemmin Neuvostoliitto oli lakannut olemasta ja Viro jälleen itsenäistynyt.

Berliinin muurista tuli Euroopan toisen maailmansodan jälkeisen jaon symboli. Sodan jälkeen liittoutuneet jakoivat Saksan ja sen pääkaupungin neljään Neuvostoliiton, Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan miehitysvyöhykkeeseen. Neuvostoliitto miehitti kaupungin itäosaa, kolme länsivaltaa länsipuolta.

1940-luvun lopulla entisten Saksaa vastaan yhdessä taistelleiden liittoutuneiden välit olivat niin tulehtuneet, että Neuvostoliitto saartoi Berliinin länsivyöhykkeet kesäkuussa 1948. Tuon niin sanotun Berliinin saarron aikana elintarvikkeet oli tuotava Berliiniin lentokoneilla toukokuuhun 1949 saakka. Tämän jälkeen vuonna 1949 länsimaiden vyöhykkeistä perustettiin Saksan liittotasavalta ja saman vuoden syksyllä Neuvostoliiton vyöhykkeestä Saksan demokraattinen tasavalta (DDR). Berliinin epäselvä tilanne sai vuonna 1958 ja kesällä 1961 aikaan vakavan maailman rauhaa uhannen kriisin suurvaltojen välille. Berliinin vapaa kauttakulku uhkasi DDR:n olemassa oloa, kun miljoonat – erityisesti nuoret ja koulutetut – itäsaksalaiset pakenivat kaupungin kautta länteen. Neuvostoliitto ja DDR päättivät tämän johdosta 13. elokuuta 1961 sulkea sotavoimalla kulun länteen ja vähitellen varsinaisen betonimuurin rakentaminen erinäisine esteineen ja vartiotorneineen alkoi.

Neuvostoliitossa Mihail Gorbatšovin valtaannousun jälkeen 1980-luvun lopulla alkaneet uudistukset johtivat siihen, että kommunistivalta alkoi vähitellen murtua itä-Euroopan maissa. Sitä, että Romaniaa ja eräitä Baltian maissa tapahtuneita aseellisia välikohtauksia lukuun ottomatta rautaesiripun nouseminen sujui verraten rauhallisesti, voidaan pitää jonkinlaisena ihmeenä.   Sittemmin maasta riippuen kehitys on demokratian näkökulmasta ollut enemmän ja vähän myönteistä. Useissa maiden kohdalla demokraattiset perinteet pitkän kommunistivallan ja sitä edeltäneet natsimiehityksen tai oikeistodiktatuurin johdosta puuttuivat kokonaan ja sen osaltaan on tehnyt demokratisoinnin vaikeaksi. Vaikka Saksassakin idän ja länsialueiden välisiä eroja voi yhä havaita, kokonaisuutena voidaan nähdä, että Saksojen yhdistyminen on pääosin onnistunut varsin hyvin. Euroopassa puhaltaa kuitenkin jälleen idän ja lännen välillä kylmät tuulet Ukrainan tapahtumien johdosta. Toivottavaa on, että vastaavanlainen maita ja kansoja jakaneiden muurien aikakausi ei jälleen palaisi maanosamme, vaan tässä suhteesta historiasta olisi opittu jotain. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Berliin, muuri, Saksa, kylmä sota, Viro, Neuvostoliitto, Tallinna

Onko Saksan oppisopimusjärjestelmällä annettavaa Suomelle?

Lauantai 18.1.2014 klo 12.26 - Ville

vesilaitos.jpgKävin kuluneella viikolla Helsingin opetuslautakunnan puitteissa tutustumassa Saksan oppisopimusjärjestelmään vierailemalla Berliinissä niin Saksan liittovaltion kuin Berliinin osavaltion ministeriöissä, kauppakamarissa, Suomen paikallisessa suurlähetystössä ja työpaikoilla. Vaikka Saksassa oppisopimusjärjestelmän suosio on nykyään hienoisessa laskussa, yhä yli puolet maan nuorista hankkii itselleen ammattikoulutuksen oppisopimuksen kautta.
Oppisopimusjärjestelmää pidetään yhtenä syynä Saksan verraten alhaiseen kahdeksan prosentin nuorisotyöttömyyteen.  Suomessa luku on kymmenen prosenttia korkeampi, Kreikassa kuusikertainen, EU:n keskiarvon ollessa 23 prosenttia. Työttömyyttä ja erityisesti nuorten työttömyyttä pidetään inhimillisen kärsimyksen ohella perustellusti vakavan uhkana koko Euroopan kehitykselle ja sen voittamiseksi myös meillä Suomessa uudet innovaatiot ovat tarpeen.

Saksan oppisopimusjärjestelmän taustaa

Saksan oppisopimusjärjestelmän juuret ulottuvat satojen vuosien taakse aina keskiaikaiseen kisällijärjestelmään.  Kauppakamarin, jonka rooli Saksassa on toinen kuin meillä, mukaan ensimmäinen tieto ammatillisesta koulutuksesta annetusta todistuksesta on vuodelta 1181.
Saksassa oppisopimuskoulutus kestää ammatista riippuen kahdesta kolmeen ja puoleen vuotta. Viikossa työpaikalla ollaan kohteesta riippuen kolmesta neljään päivään ja lisäksi yhdestä kahteen päivää vietetään oppilaitoksessa saamassa teoreettista koulutusta. Esimerkkinä oppisopimusjärjestelmää hyödyntävästä suuryrityksistä kävimme tutustumassa Siemensiin, jolla on Berliinissä oma koulutuskeskuksensa, jossa niin työskentely kuin opetuskin tapahtuu saman katon alla.
Oppisopimuksesta maksettava palkka, joka vaihtelee jonkin verran ammateittain ja suurenee koulutuksen edetessä, on herättänyt myös meillä Suomessa ajoittain kriittistä keskustelua. Berliinin vesilaitokselle tekemällämme työpaikkavierailulla tapaamme opiskelijat kertoivat, että vesilaitoksella palkalla ja työhön liittyvillä etuuksilla tulee kohtuullisesti toimeen. Berliinin vesilaitos on tosin suuri toimija ja on tietenkin esimerkkejä siitä, että koulutuksessa olevilla on toimeentulovaikeuksia.  Saksassa yhteiskunnan taloudellinen tuki opiskelulle on muutenkin huomattavasti vähäisempää kuin meillä Suomessa. Monen opiskelumahdollisuudet esimerkiksi yliopistossa ovat kiinni siitä, onko vanhemmilla varaa tukea lapsiaan taloudellisesti. Vanhempien taloudelliseen tukeen perustava opiskelu osaltaan ylläpitää Saksassa yhä eräänlaista luokkayhteiskuntaa, jossa matalan tulontason perheistä ei ole välttämättä kovin helppoa valita omaa kiinnostusta vastaavaa koulutuspolkua.  
Yleisesti ottaen tiettyjen matalapalkka-alojen suoranaiseen köyhyyteen johtanut alhainen tulotaso on ollut Saksassa viime vuosina korkean työllisyysasteen kääntöpuoli.  Tämän korjaamiseksi juuri toimintansa aloittanut kristillisdemokraattien ja sosialidemokraattien koalitiohallitus on päättänyt ottaa ensi vuoden alusta asteittain käyttöön kahdeksan ja puolen euron vähimmäistuntipalkan. Eräät kuulemani saksalaiset oppisopimusasiantuntijat otaksuivat, että tämä saattaa laskea tietyillä aloilla oppisopimiskoulutuksen suosiota.

Käytännönläheistä oppimista  

Saksalaisen oppisopimiskoulutuksen vahvuuksia on sen käytännön läheisyys, koska pääosa oppimisesta tapahtuu normaalissa työympäristössä. Koulutuksen aloittavalle on myös useimmiten tiedossa varma ensimmäinen työpaikka valmistumisen jälkeen, jos koulutuksen suorittanut haluaa jäädä samaan yritykseen. Saksan oppisopimusjärjestelmässä huomioarvoista on se, että yritykset kantavat lähes kaikki koulutuksesta tulevat palkka ym. kulut. Hyväksyttäjä ammattinimikkeitä on tällä hetkellä lähes kolme- ja puolisataa myyjästä moottoripyörämekaanikkoon ja kaikkea siltä väliltä. Koulutuksen läpikäynyt päättökokeet suorittanut saa ammattipätevyydestään todistuksen mikä kelpaa kaikkialla Saksassa ja on usein validi todiste ammattiosaamisesta myös monissa ulkomaissa.

Koulukeskeyttäminen ongelma myös Saksassa

Siirtymävaihe tutkinnosta ensimmäiseen työpaikan tuntuu olevan meillä Suomessa monilla aloilla useille nuorille varsin vaikea ja saattaa johtaa heti valmistumisen jälkeen työttömäksi jäämiseen. Saksassa noin 60 prosenttia oppisopimiskoulutuksen suorittaneista jää ainakin joksikin aikaan siihen työpaikkaan, jossa suoritti ammattitutkinnon.  Oppisopimuskoulutukseen hyväksytyistä koulutuksen keskeyttää noin 20 prosenttia. Suurin osa heistä vaihtaa alaa todettuaan, ettei se kiinnostanutkaan riittävästi.  Niin sanotusti tyhjään päälle ilman jatkosuunnitelmia keskeyttävistä jää arvioiden mukaan arviolta vain muutamia prosentteja. Vastaavat luvut esimerkiksi yliopistoissa ovat huomattavasti korkeampia.  Vaikka akateemisen koulutuksen suosio on Saksassa jatkuvassa kasvussa, maassa on kiinnitetty huomiota korkeakouluista valmistuneiden työllistymisvaikeuksiin.
Saksassa kannetaan Suomen lailla erityistä huolta peruskoulun kesken jättäneistä nuorista, jotka eivät ole sen enempään opiskelemassa kuin työelämässäkään. Heidän tavoittamisensa koetaan myös Saksassa erityiseksi haasteeksi, sillä useimmissa tapauksissa tukiohjelmien pariin pääseminen edellyttää sitä, että nuori vähintäänkin rekisteröityisi työvoimatoimistoon, mitä monet syrjäytymisvaarassa olevat eivät tee.

Onko Saksan mallista tuotavissa ajatuksia suomalaisen oppisopimuksen kehittämiseen?

Suomen ja Saksan koulutusjärjestelmät eroavat hyvin merkittävästi toisistaan. Jo parin päivän opintomatkan perusteella voi sanoa, että meidän järjestelmässämme on myös monia selkeitä vahvuuksia Saksaan nähden. Vertailua ja kokonaisuuden hahmottavasti vaikeuttaa se, että Saksan koulujärjestelmässä on monimutkainen ja koululainsäädännöissä on merkittäviä osavaltiokohtaisia eroja, joita liittovaltio todennäköisesti mielellään yhtenäistäisi, jos siihen olisi mahdollisuus.
Saksassa heikot Pisa-tutkimustulokset aiheuttivat huolta vuosia sitten, kun meillä vielä iloittiin hyvistä arvioista ja nähtiin ne yhdeksänvuotisen peruskoulumme ansioksi. Sittemmin Suomi ei ole enää pärjännyt tutkimuksissa aivan yhtä hyvin, mutta Berliinissä ilmeni, että jos suomalaisia kiinnostaa se, että miten oppisopimusjärjestelmä on edesauttanut matalaa nuorisotyöttömyysasetta, saksalaiset halusivat kuulla mitkä tekijät ovat suomalaisen peruskoulun menestyksen takana.
Saksan oppisopimusmallia ei voi eikä mielestäni kannata yrittää lainata suoraan Suomeen. Vastassa ovat heti jo talouksiemme rakenteelliset erot. On myös muistettava, että vielä muutamia vuosia sitten myös Saksassa nuorisotyöttömyys oli nykyistä huomattavasti korkeampi ja nykyisiä alhaisia lukuja selittää yhtälailla maan talouden yleinen menestys verrattuna useisiin muihin Euroopan maihin.  Kun Saksan taloudessa on aiemmin mennyt huonommin, monet työnantajat ovat olleet varovaisempia tarjoamaan oppisopimuspaikkoja ja nuorisotyöttömyys on ollut huomattavasti korkeampaa. On huomattava myös, että nuorille on Saksassa nyt töitä myös suurten ikäluokkien eläköitymisen vuoksi. Se, että meillä tilanne ei kaikilta osin ole sama, herättää tietenkin kysymyksiä, että mitä voisimme tehdä toisin.
Suomessa oppisopimus on erityisesti nuorten parissa varsin vähän käytetty ja toteutukseltaan monimutkaiseksi niin siitä kiinnostuvalle yritykselle kuin nuorellekin sanottu ammattikoulutuksen muoto.  Oppisopimuksen kehittämistä nykyistä toimivammaksi vaihtoehdoksi meidän koulutusjärjestelmäämme kannattaisi kyllä aktiivisemmin pohtia ilman, että suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuuksista luovutaan tai vaikeutetaan nuorten toimeentuloa. Toimivan oppisopimusjärjestelmän kehittäminen edellyttäisi perusteellista innovaatiotyötä, johon tulisi muukaan niin työmarkkinajärjestöt, yritykset kuin valtiovaltakin. Ammattioppilaitosten ja yritysten yhteistyötä olisi jo nyt entisestään lisättävä, jotta nuorisotyöttömyysongelma saadaan kerta kaikkiaan voitettua.   

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saksa, oppisopimus, nuorisotyöttämyys, Pisa