Korkeakouluihin työelämävalmennusta

Sunnuntai 5.10.2014 klo 16.06 - Ville

Helsingin Sanomat kertoi (3. 10.) lähes tuhanteen kohonneesta tohtorien työttömyydestä. Tämän joukon tilanne on tärkeä nostaa esille, sillä monet heistä ovat jääneet työttömäksi apurahakauden jälkeen, eikä heillä ole edes kunnollista työttömyysturvaa.

Toisin kuin menneinä vuosina, pitkä koulutus ei nykyään takaa työtä. Kyse on laajasta ilmiöstä, sillä korkeakoulututkinnon suorittaneita on työttöminä nykyään jo noin 50 000.Koulutuksen merkityksestä ansiona työkokemuksen rinnalla on näiden lukujen valossa syytä keskustella.

Vuosien opiskelun jälkeen työttömäksi jääminen on iso henkinen kolaus, joka vie toimeentulohuolien ohella monet pohtimaan myös uravalintaa. Usein kuulee, että tohtorin ja jopa maisterin paperilla töitä hakeva kohtaa työnhaun yhteydessä ylikoulutukseen liittyviä ennakkoluuloja.

Korkeakoulujen on pohdittava tarvetta tuoda koulutusohjelmiinsa lisää työelämävalmiuksia tukevia osia ja yritysyhteistyön kehittämistä. Maallamme ei ole yksinkertaisesti varaa kouluttaa ihmisiä työttömyysputkeen.

Julkaistu mielipidekirjoituksena Helsingin Sanomissa 5.10.2014.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomat, mielipidekirjoitus, työttömyys