Suomella ei ole varaa hukata korkeasti koulutettujen osaamista

Torstai 25.2.2016 klo 9.42 - Ville

Suomessa on viimeajat keskusteltu tohtorityöttömyydestä ja laajemmin koulutuksen merkityksestä. Maan hallituksen massiiviset koulutusleikkaukset ajavat lähivuosina tiedemaailman ahtaalle. Helsingin Sanomat kertoi (HS 21.2 URA) tohtoroiden aktiivisuudesta hakea töitä yliopistomaailman ulkopuolelta. Tätä liikehdintää on tervehdittävä iloilla, vaikka se on merkki myös yliopistojen yhä pahevasta ahdingosta. 

Nykyisten suurten tohtorikoulutusmäärien taustalla on 1980-luvun lopun käsitys, että tutkijoista tulee Suomessa pula, kun yliopistoissa 1960- ja 1970-luvuilla aloittaneet professorit jäävät eläkkeelle. Tohtorikoulutuksen tehostamiseksi 1990-luvun puolivälisissä perustettiin tutkijakoulujärjestelmä. Pula koulutetuista tutkijoista jäi kuitenkin tulematta. Jälkiviisaudella voidaan todeta, että tässä vaiheessa olisi ollut syytä kiinnittää vielä enemmän huomioita tieteen kansainvälistymiseen ja sen pohtimiseen, että miten tohtorikoulutettavat työllistyvät korkeakoulujen ulkopuolelle.

1990-luvun puolen välin jälkeen myös uskottiin siihen, että koulutuksen panostamalla Suomi nousee taantumasta. Investoinneilla tutkimukseen ja koulutukseen oli merkitystä siihen, että Suomi selvisi 1990-luvun lamasta. Kaikilta osin koulutukseen tehtyjä investointeja ei ole kuitenkaan osattu meillä esimerkiksi liike-elämän puolella täysimääräisesti hyödyntää.

Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa hukata koulutukseen monen vuosikymmen aikana tehtyjä suuria investointeja. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan nyt maan johtoa myöten asennemuutosta suhteessa koulutuksen arvostamiseen. Suomen nostamiseksi ylös henkisestä ja taloudellisesta taantumasta ei ole taikatempun kaltaisia konsteja, vaikka niitä jatkuvasti etsitään. Vain pitkäjänteiset investoinnit koulutukseen, tutkimukseen ja sivistykseen rakentavat pääomaa, jolla pääsemme kohti valoisampaa tulevaisuutta.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korkeakoulutus, tohtorikoulutus, työttömyys

Työtön tarvitsee muutakin kuin taloudellista tukea

Perjantai 10.7.2015 klo 11.46 - Ville

Työttömyys saa hetkeksi inhimilliset kasvot, kun pääluottamusmiehet kommentoivat järkyttyneinä ennakoitavissa olevia tuhansien työntekijöiden irtisanomisia.


Suomi on edelleen työkeskeinen yhteiskunta, jossa työelämän ulkopuolelle jäävä tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Työttömyyttä tarkastellaan meillä pitkälti kansantalouden näkökulmasta, vaikka se on ennen kaikkea yksilöiden ja perheiden tragedia.


Työttömyyden henkiseen rasittavuuteen tulisi kiinnittää Suomessa nykyistä enemmän huomiota esimerkiksi tarjoamalla psykologipalveluita ja perustamalla vertaistukiryhmiä. Se, että asiointi on siirretty verkkoon, ei ole tässä suhteessa hyvä asia. Työn menettämisen aiheuttaman henkisen sokin hoitamiseen on löydettäviä uusia keinoja, jotta maamme selviävää nykyisestä vaikeasta taloustilanteesta.

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 10.7.2015.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työllisyys, työttömyys, Salo, Microsoft

Tohtorin työnäkymät pitkäaikaistyöttömän ja huippututkijan välillä

Perjantai 20.2.2015 klo 16.06 - Ville

Tohtorien työllisyys nousi jälleen viime syksynä hetkeksi vilkkaan keskustelun kohteeksi. Debatti on hyväksi, silloin, kun sitä seuraa ongelmiin tarttuminen ja asioiden eteenpäin vieminen. Tehtävää riittää, sillä viime viikolla tulleiden tilastojen mukaan yliopistojemme tohtorituotannossa tehtiin vuonna 2014 uusi ennätys, peräti 1 860 uutta tutkintoa. Mitalin toinen puoli on tohtorityöttömyyden ennätys: 886 työtöntä tohtoria.   

Tilastot eivät anna työllisyydestä koko kuvaa, sillä lukematon määrä tohtoreita samoin kuin tietenkin muutakin pätevää työvoimaa, on lyhytaikaisissa pätkätöissä ilman tietoa, että mistä leipä taas seuraavana keväänä löytyisi. Työttömyys ja työelämän sirpaloituminen ammattiin ja koulutukseen katsomatta on yksi tämän ajan suurimpia haasteita sekä yksilöiden että koko yhteiskunnan kannalta. Perustellusti voidaan kysyä, että mikä määrä talouselämän viisaiden peräänkuuluttamaa parempaa tuottavuutta katoaa tähän jatkuvaan työnetsimisen kierteeseen?  
Itselläni on takana kohta viidentoista vuoden ura akateemisena pätkätyötutkijana Helsingin yliopistolla ja välistä sen ulkopuolelta vauhtia hakien. Näitä pätkiä ja pari työttömyysjaksoakin mahtuu noihin vuosiin niin monta, että olen jo ajat sitten pudonnut laskuista. Se, että historian tutkiminen itsessään on ollut niin mielenkiintoista, on antanut motivaation toistaiseksi jatkaa aina uusien pätkien etsimistä.  
Työelämän sirpaleisuuden kanssa elävä voi nykyisin saada voimaa siitä, ettei ole haasteidensa kanssa yksin. Tieteentekijöiden Liiton puheenjohtajana tämän vuoden alusta aloittanut akatemiatutkija Petri Koikkalainen valotti tämän vuoden ensimmäisessä Acatimii -lehdessä monien tiedemaailmassa mukana olevan arjen realismia 2010-luvun Suomessa. Koikkalainen totesi haastelelussa hyvin, että ”kilpailu on aina kuulunut tieteen tekemiseen, ja akateemisen urapolun rakenne on perinteisesti ollut pyramidin mallinen, mutta nyt ollaan jo lähellä äärirajoja.” Satunnaisten tekijöiden vaikutus tiedemaailmassa menestymiseen alkaa olla niin suuri, että Koikkalaisen mukaan moni pohtii sitä, ovatko tiedeuralle pyrkimisen mahdolliset saavutukset ja jatkuva epävarmuus enää missä järkevässä suhteessa toisiinsa. Koikkalainen osui harvinaisen oikeaan myös arvioidessaan, että ”yliopistotaustainen ihminen voi suunnilleen samoilla meriiteillä olla nykyään yhtä hyvin kansainvälistä uraa tekevä tutkija kuin pitkäaikaistyötön.”  

Tohtorien ja laajemmin korkeakoulututkinnon omaavien työllistymiseen liittyvät erityisongelmat näyttävät olevan nyt aiempaa paremmin yleisessä tietoisuudessa. On selvää, että koulutettujen tohtorien määrät eräillä aloilla ovat yksinkertaisesti liian korkeita ainakin siinä tilanteessa, että heidän osaamispotentiaali ei yliopistomaailman ulkopuolella riittävästi ymmärretä hyödyntää. Yliopistojen ongelma on edelleen se, että niiden rahoitusmalli palkitsee yhä liiaksi määrästä, kun pitäisi kiinnittää huomiota enemmän tutkimuksen laatuun.  Tämän vuoden alusta on astunut voimaan hieman korjattu rahoitusmalli, jonka voi toivoa korjaavaan tilannetta edes joltain osin. Järeämpikin toimia tarvitaan.   Akateemiseen työttömyyteen liittyvät ongelmat ovat jo sitä luokkaa, että seuraavan maan hallituksen ohjelmasta toivottavasti löytyy asiaan ennakkoluuttomasti tarttuvia uusia toimia.   

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: akateeminen työttömyys, tohtori, Helsingin yliopisto, Tieteentekijöiden Liitto

Tohtoreita ei ole varaa pitää kortistossa

Sunnuntai 15.2.2015 klo 14.20 - Ville

Helsingin Sanomat kertoi (12. 2.) yliopistojemme tohtorituotannon yltäneen jälleen uuteen, 1 860 tutkinnon ennätykseen. Mitalin kääntöpuoli on tohtorien työttömyyden uusi ennätys: 886 työtöntä tohtoria. Väiteltyäni keväällä 2007 ensimmäinen paikka, jossa kävin esittelemässä todistustani, oli tuolloin vielä akateemisten alojen työttömiin erikoistunut Kluuvin työvoimatoimisto. Väitöksen jälkeinen työurani on ollut jatkuvaa apurahojen ja lyhyiden pätkätyösuhteiden vuorottelua. Toistaiseksi voimassa oleva työ on minulle ja monelle muulle vastaavassa asemassa olevalle kaukainen unelma.
Jokaisen yhteiskunnan varoin koulutetun pitäminen kortistossa tai ikuisessa pätkätyökierteessä on Suomen osaamispotentiaalin tuhlaamista. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan sekä yleistä asennemuutosta suhteessa koulutuksen arvostamiseen että koulutuspoliittisten tavoitteiden tarkastelua sen osalta, missä määrin eri aloilla on todellista tarvetta korkeakoulututkinnoille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työttömyys, akateeminen työttömyys, Helsingin yliopisto

Vakiduuni on järkeenkäypä unelma myös nykysuomalaiselle

Lauantai 17.1.2015 klo 13.29 - Ville

Käydessäni 1990-luvun laman aikana lukiota Helsingissä opettajat rohkaisivat meitä, että sitten, kun olemme koulumme käyneet, tulevaisuuden Suomessa ei tule olemaan puutetta työpaikoista. Vaikka tuolloin Suomessa oli suurtyöttömyys, uskottiin, että viimeistään siinä vaiheessa, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, työtä riittää kaikille.  Päätelmä oli johdonmukainen ja myös monien asiantuntijoiden mielestä todennäköinen tulevaisuuden näkymä.

Koulut on nyt käyty ja olen ennättänyt lähemmäs neljänkymmen vuoden ikään. Takana on viidentoista vuoden ura akateemisena pätkätyötutkijana Helsingin yliopistolla ja välistä sen ulkopuolelta vauhtia hakien. Erinäisiä pätkiä mahtuu noihin vuosiin niin monta, että olen jo ajat sitten pudonnut laskuista. Se, että historian tutkiminen itsessään on ollut niin kiintoisaa, on antanut motivaation jatkaa. Kesällä 2008 työelämän epävarmuus oli yksi syy lähteä mukaan politikkaan, mikä on tuonut elämääni paljon uusia mielenkiintoisia asioita.

Toistakymmentä vuotta sitten luvattua työvoimapulaa ei ole Suomeen vielä tullut. Työttömyys on yhä kiusanamme. Toisin kuin joskus menneinä aikakausina koulun penkillä istuminen ei tänä päivänä ole tae työpaikasta.  Akateemisten työttömien määrässä liikutaan kymmenissä tuhansissa. Työttömiä tohtoreitakin on jo tuhat. Tähän joukossa käymisestä on itsellänikin kokemusta. On hyvä, että työmarkkinoita ja yhteiskunnan turvaverkkoja kehitetään vastaamaan maailman muutosta. Samalla on merkille pantavaa se, että innokkaimmin pätkittäisyyttä lisääviä työelämän joustoja vaativat useimmiten sellaiset tahot, joilla ei välttämättä ole omakohtaista kokemusta jatkuvasta toimeentulon epävarmuudesta.

Suomi ei paini työelämän haasteiden kanssa yksin. Opintomatkat ovat usein avartavia, mutta aivan kaikkea näkemäänsä ei kannata tänne suoraan kopioida, jottei kulunutta sanontaa lainaten päätyisi niin sanotusti ojasta allikkoon.  Esimerkiksi Yhdysvalloissa, jonka taloudesta meillä eurooppalaisilla on myös opittavaa, noin 20 miljoonaa työntekijää tekee pätkätöitä niin pienellä palkalla, että heillä on vakavia vaikeuksia tulla toimeen. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa suuri osa työvoimasta joutuu turvautumaan valtion ja hyväntekeväisyysjärjestöjen avustuksiin. Myös Britanniassa työssäkäyvien köyhien määrä on konservatiivihallituksen aikana noussut ennätyslukemiin. Nollasopimusten varassa kitkuttaa puolitoistamiljoonaa brittiä.  Matalista työttömyysluvuista tunnetussa Saksassa demarit ovat pyrkineet hallituksessa tarttumaan siihen, että yhä useampi tulisi työllään myös toimeen.

Huolimatta siitä, että monet ovat jo nostamassa käsiään pystyyn työelämän sirpaleisuuden edessä, unelma vakituisesta työpaikasta elää yhä vahvana, vaikka toki on niitäkin joiden elämäntilanteeseen pätkittäisyys sopii.  Vakituista työtä tavoitellaan, koska se tuo elämään tulleessaan suunnitelmallisuutta ja vakautta, jota myös nykysuomalainen osaa arvostaa. Entisaikojen vuosikymmenten pituiset työurat samassa työpaikassa ovat nykyään harvinaisia. Kuitenkin tiedämme, että vuosien kokemuksella ihminen kehittyy työssään ja hänen osaamisestaan voi tulla yritykselle korvaamaton resurssi. Energiaa menee työhön, eikä sen pohtimiseen, että mistä löytyy seuraava pätkä, kun nykyinen on ohi.  Maailma muuttuu ja työelämä sen mukana. Vakiduuni ja sen vakituinen tekijä on yhä kuitenkin suuri voimavara niin työntekijälle kuin työnantajalle. 

Kolumni Demokraatti -lehdessä 16.1.2015.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Akateeminen työttömyys, Pätkätyö, Taantuma, Työllisyyspolitiikka, Työmarkkinat

Apurahansaajien työttömyysturvan ongelmat on aika ratkaista

Torstai 6.11.2014 klo 13.52 - Ville

Tohtorien ja muiden korkeasti koulutettujen työttömyys on Tieteentekijöiden liiton aloitteellisuudesta noussut tänä syksynä julkiseen keskusteluun. Tämä on myönteinen asia, jos se johtaa konkreettisiin toimiin tilanteen korjaamiseksi. Työttömiä tohtoreita on jo lähes tuhat.

Itselläni on aiheesta myös omakohtaista kokemusta. Väittelin tohtoriksi Kekkosen ja kirkon suhteista keväällä 2007 ja olen ollut tämän jälkeen kaksi muutaman kuukauden jaksoa työttömänä. Viimeinen ”läheltä piti” kohtaaminen työttömyyden kanssa sattui tänä syksynä: olin juuri tyhjentänyt huoneeni yliopistolla, kun sain ensimmäisenä työttömyyspäivänä tiedon jatkorahoituksesta. Olen myös kokenut sen, että tutkijakoulutuksella ei ole kovin yksinkertaista hakea töitä yliopistomaailman ulkopuolelta, koska monet työnantajat pitävät tohtoreita ylikoulutettuna. Tämä on asia johon ennakkoluuloja vähentävän julkisen keskustelun ohella voidaan vaikuttaa esimerkiksi lisäämällä työelämävalmiuksia tukevia osia yliopistojen tohtoriohjelmiin.

Suuri osa sekä väitöskirja- että post doc -tutkimuksesta tehdään apurahoilla. Vuoden 2009 alusta voimaan astunut lakisääteinen eläketurva oli merkittävä parannus tämän ryhmän asemaan. Samassa yhteydessä pohdittiin myös apurahansaajien työttömyysturvaa, mutta sen ongelmat jäivät ratkaisematta.

Apurahaa ei katsota työksi, eikä se kerrytä ansiosidonnaisen päivärahan ehtona olevaa työhistoriaa. Jos työhistoriaa ei aikaisemmiltakaan vuosilta löydy, apurahatutkija tippuu työttömäksi jäätyään suoraan Kelan työmarkkinatuelle. Ongelmaan ei ole yksinkertaista ratkaisua, sillä apurahaa ei useimmissa tapauksissa lueta verotettavaksi tuloksi, eikä siitä makseta työttömyysvakuutusmaksua.

Yksi mahdollinen ratkaisu ongelmaan olisi, että apurahan saajille olisi tarjoilla vapaaehtoinen työttömyysvakuutus esimerkiksi ammatinharjoittajien tai yrittäjien työttömyyskassan kautta. Korkeakoulutettujen työttömyyteen liittyvien perusongelmien ratkaisemisessa on aika edetä sanoista tekoihin ja on tärkeätä, että työttömyysturvan aukot nyt selvitetään ja ratkaistaan.

Mielipidekirjoitus Acatiimi -lehdessä 8/14.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: apuraha, työttömyys, tohtori, akateeminen, Acatiimi

Korkeakouluihin työelämävalmennusta

Sunnuntai 5.10.2014 klo 16.06 - Ville

Helsingin Sanomat kertoi (3. 10.) lähes tuhanteen kohonneesta tohtorien työttömyydestä. Tämän joukon tilanne on tärkeä nostaa esille, sillä monet heistä ovat jääneet työttömäksi apurahakauden jälkeen, eikä heillä ole edes kunnollista työttömyysturvaa.

Toisin kuin menneinä vuosina, pitkä koulutus ei nykyään takaa työtä. Kyse on laajasta ilmiöstä, sillä korkeakoulututkinnon suorittaneita on työttöminä nykyään jo noin 50 000.Koulutuksen merkityksestä ansiona työkokemuksen rinnalla on näiden lukujen valossa syytä keskustella.

Vuosien opiskelun jälkeen työttömäksi jääminen on iso henkinen kolaus, joka vie toimeentulohuolien ohella monet pohtimaan myös uravalintaa. Usein kuulee, että tohtorin ja jopa maisterin paperilla töitä hakeva kohtaa työnhaun yhteydessä ylikoulutukseen liittyviä ennakkoluuloja.

Korkeakoulujen on pohdittava tarvetta tuoda koulutusohjelmiinsa lisää työelämävalmiuksia tukevia osia ja yritysyhteistyön kehittämistä. Maallamme ei ole yksinkertaisesti varaa kouluttaa ihmisiä työttömyysputkeen.

Julkaistu mielipidekirjoituksena Helsingin Sanomissa 5.10.2014.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomat, mielipidekirjoitus, työttömyys

Akateemisen työttömyyden voittamiseksi tarvitaan uusia keinoja

Lauantai 4.10.2014 klo 13.49 - Ville

Työ- ja elinkeinoministeriön viimeisimmän tilaston mukaan Suomessa on noin 320 000 työtöntä työnhakijaa, lähes 30 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömyys on ammattiin ja koulutukseen katsomatta vaikea asia kenelle tahansa työpaikan puutteesta kärsivälle. Toisin kuin menneinä vuosina, pitkäkään koulutus, ei edes tohtorin tutkinto, nykyään takaa työtä. Kyse on laajasta erityistoimia vaativasta ilmiöstä, sillä korkeakoulututkinnon omaavien työttömyys on tällä hetkellä 50 000 luokkaa. 

Tieteentekijöiden liitto nosti tällä viikolla esille huolen lähes tuhanteen kohonneen tohtorityöttömyydestä. Tästä asiasta itselläkin on omakohtaista kokemusta kahden muutaman kuukauden työttömyysjakson ajan.   Tutkijakoulutettujen tilanne on tärkeä nostaa esille, sillä monet heistä ovat jääneet työttömäksi apurahalta, eikä heillä ole kunnollista työttömyysturvaa. Apuraha ei kerrytä ansiosidonnaisen päivärahan saamisen ehdoksi luettavaa työssäoloehtoa. Jos apurahakautta edeltävältä ajalta ei ole riittävän lähellä palkkatyöjaksoa, niin työtön tutkija siirtyy suoraan työmarkkinatuelle. Tämä on ongelma, joka tulisi pyrkiä korjaamaan esimerkiksi vapaaehtoisen työttömyysvakuutusmaksun kautta.
Työttömäksi jääminen on aina iso henkinen taakka, joka vie toimeentulohuolien ohella monet pohtimaan myös uravalintaa. Uuden työn haussa koulutus voi kääntyä myös dismeriitiksi. Usein kuulee, että tohtorin ja jopa maisterin paperilla töitä hakeva kohtaa työnhaun yhteydessä ylikoulutukseen liittyviä ennakkoluuloja. Se, että henkilö on itse hakenut kyseiseen työpaikkaan ja on valmis tehtävään innolla tarttumaan, ei aina riitä. 
Koulutuksen merkityksestä on tätä taustaa vasten syytä käydä julkista keskustelua ja samalla pohtia, miten oppilaitokset voisivat paremmin valmentaa valmistuvia työelämän haasteisiin. Korkeakoulujen lienee tarve lisätä koulutusohjelmiinsa harjoittelujaksoja ja työelämävalmiuksia tukevia osia.  Niiden tulisi myös edelleen kehittää rekrytointipalveluja ja yritysyhteistyötä. Työttömyys, ja sen sisällä akateeminen työttömyys omine erityispiirteinen, vaatii koko yhteiskunnan erityistoimia, jotta tilanne ei entisestään pahene, vaan pikemminkin korjaantuu.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työttömyys, akateeminen, tohtorintutkinto, työllisyys, Tieteentekijöiden liitto

Työttömyys on ennen kaikkea henkilökohtainen tragedia

Tiistai 19.8.2014 klo 12.26 - Ville

Nimimerkki Syrjäytynyt kertoi (HS Mielipide 18. 8.) vaikeuksistaan löytää Suomessa töitä korkeakoulutuksestaan huolimatta.

Kirjoittaja ei ole ongelmansa kanssa yksin, vaikka siltä saattaa tuntua. Kesäkuun lopussa työvoimatoimistoihin oli kirjautuneena yli 47 000 työtöntä korkeakoulututkinnon suorittanutta. Vuodessa määrä oli kasvanut yli kuudellatuhannella.

Jos mielipidekirjoittajan tavoin lähettää 500 työhakemusta saamatta useampaan edes vastausta, ihminen ei ole mielestäni silloin vapaaehtoisesti syrjäytynyt. Hän on tehnyt parhaansa ja jäänyt siitä huolimatta vaille työtä. On ymmärrettävää, että meidän työkeskeisessä yhteiskunnassamme yksilö tuntee tällöin itsensä ulkopuoliseksi ja voi masentua.

Työttömyyttä tarkastellaan meillä usein ensisijaisesti sen kansantaloudelle aiheuttaman kuorman kautta, vaikka se on ensi sijassa yksilöiden ja perheiden tragedia.

Työttömyyden henkiseen kuormaan tulisi kiinnittää yhteiskunnassamme paljon enemmän huomiota esimerkiksi työvoimapalveluissa, jotta niin yksilöt kuin koko maamme selviävät nykyisestä vaikeasta taloustilanteesta.

Julkaistu mielipidekirjoituksena Helsingin Sanomissa 19.8.2014.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työttömyys, työllistäyminen, korkeakoulutus,

Työttömyyden vähentäminen on uuden hallituksen tärkein tehtävä

Sunnuntai 22.6.2014 klo 15.00 - Ville

SDP:n puoluevaltuustossa kokoonnumme huomenna päättämään tämän viikon minihallitusneuvottelujen tuloksen hyväksymisestä ja osallistumisesta uuteen hallitukseen. SDP:n tavoitteena neuvotteluihin lähdettäessä oli nostaa esille erityisesti työllisyyttä vahvistavia toimia ja on ilmeisestä, että näitä on saatu hyvin mukaan uuden hallituksen ohjelmaan. Kun hallituksen jatkosta on neuvoteltu viiden eripuolueen edustajien kanssa, mikään ryhmä ei voi tietenkään saada läpi kaikkia omia tavoitteitansa.  Kyky sopia erilaisista lähtökohdista tulevien puolueiden välillä on vuosikymmenien saatossa muodostunut suomalaisten poliittisen järjestelmän vahvuudeksi ja on hyvä, että tätä perinnettä jatketaan myös nyky-aikana.  

Perustellusti voitaneen sanoa, että Suomen työllisyysasteen kääntäminen nousuun on uuden hallituksen tärkeimpiä tehtäviä. Työ- ja elinkeinoministeriön viimeksi huhtikuussa julkaisemien työnvälitystilastojen mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli huhtikuun lopussa 307 300 työtöntä työnhakijaa, mikä on 27 900 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näin korkea työttömyys on valtava rasite kansantaloudelle, mutta se on suuri inhimillinen taakka kaikille niille ihmisille, jotka ovat näiden lukujen takana. Lisäksi jatkuvan työn menettämisen pelko aiheuttaa tällä hetkellä huolta huomisesta suurelle joukolle suomaisia.  Tämän vuoksi on tärkeätä, että minihallitusneuvotteluista päätettiin aloittaa lukuisia hankkeita työllisyyden parantamiseksi ja uusien merkittävien työpaikkoja tuovien yksityisten investointien aikaansaamiseksi.

Minihallitusneuvottelutuloksessa merkittäviä ovat niin pääkaupunkiseutua kuin Tamperettakin koskevat uudet raideliikennehankkeet: Tampereen kaupunkiraitiotie, Helsingin pisararata ja Länsimetron jatko Espooseen. Helsingin seudun ja koko maan talouden kannalta on tärkeätä, että Pisara-radan ja länsimetron myönteisten talousvaikutusten aikaansaamiseksi myös metropolihallintosuunnitelma viedään maaliin uuden hallituksen aikana. Kilpailun sijaan pääkaupunkiseudun kuntien välillä tarvitaan aiempaa parempaa yhteistyötä liikenteestä, maankäytössä ja asumisessa ja tätä varten tarvitaan demokraattisesti johdettua metropolihallintoa. Suomi pitää saada liikkeelle ja näillä mittavilla raidehankkeilla on tässä merkittävä roolinsa yhdessä muiden talouden virkistymistä tukevien toimien kanssa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: minihallitusneuvottelut, SDP, puoluevaltuusto, työttömyys

Tohtorien koulutusmäärien tulisi vastata työmarkkinoiden tarvetta

Torstai 6.3.2014 klo 9.39 - Ville

Acatiimin tämän vuoden ensimmäisessä numerossa oli useita ansiokkaita kirjoituksia, jossa käsiteltiin tohtorien työllistymiseen maassamme liittyviä merkittäviä ongelmia. On todella hyvä, että näistä karikoista avoimesti keskustellaan, sillä yksilötasolla työllistymisen kanssa kipuilevien lukemattomien tohtoriopiskelijoiden ja väitelleiden tohtorien näkökulmasta tilanne on vaikea.

Viime vuonna Suomen yliopistojen tohtoritutkintojen määrässä saavutettiin 1724 tutkinnon myötä kaikkien aikojen ennätys. Saman vuoden lopulla rikottiin 1245 myötä myös työttömien tutkijakoulutuksen omaavien — useimmissa tapauksissa juuri tohtoritutkinnon omaavien — ennätys. Työttömien tohtorien määrä oli vuodessa kasvanut lähemmäs kolmella sadalla. Kokonaan ilman työtä olevien lisäksi tilastoimaton määrä tohtoritutkinnon omaavia sinnittelee tällä hetkellä eteenpäin muutamien kuukausien työpätkillä jääden aina välillä työttömäksi. Tässä asetelmassa jatkuvat toimeentulohuolet näyttelevät pääosaa, eikä työuran sen enempää kuin henkilökohtaisen elämän yhtään pitkäjänteisemmälle suunnitellulle ole juuri mahdollisuuksia.

vaikutUseilla aloilla jatkokoulutuksen päässä siintävät uranäkymät ovat tällä hetkellä niin epävarmat, että urapohdintoja tekevien nuorten aikuisten kannattaa kahteen kertaan miettiä, että onko tohtorintutkinnon tavoitteleminen järkevä vaihtoehto. Yhteiskunnan resurssien näkökulmasta olisi aika perusteellisesti arvioida, että missä määrin kullakin alalla on todellista tarvetta uusille tohtoreille ja määritellä tämän pohjalta tohtorikoulutukseen otettavien määrät. Tämä tarkoittaisi todennäköisesti myös sitä, että yliopistojen rahoituksessa tohtoritutkintojen määrälle ei tulisi antaa suurta merkitystä, vaan arvioinnissa tulisi keskittyä tutkimuksen laatuun ja tavuuteen.

Tohtorikoulutuksen puolella fokus tulisi siirtää valmistumisen jälkeistä yliopiston ulkopuolista työllistymistä tukevien valmiuksien kehittämiseen. Työelämätaitojen opettelemiselle ja yhteistyölle tohtoreita mahdollisesti palkkaavien yritysten ja yhteisöjen kanssa tulisi antaa tohtorikoulutuksessa nykyistä huomattavasti suurempi painoarvo, koska vain murto-osalle väitelleistä löytyy töitä yliopistoilta. Yliopistojen rekrytointipalveluiden tulisi myös ottaa huomattavasti aktiivisempi rooli kouluttamisiensa tohtorien taitojen markkinoimisessa työelämän suuntaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Työ, työttömyys, yliopisto, tohtorikoulutus

Onko Saksan oppisopimusjärjestelmällä annettavaa Suomelle?

Lauantai 18.1.2014 klo 12.26 - Ville

vesilaitos.jpgKävin kuluneella viikolla Helsingin opetuslautakunnan puitteissa tutustumassa Saksan oppisopimusjärjestelmään vierailemalla Berliinissä niin Saksan liittovaltion kuin Berliinin osavaltion ministeriöissä, kauppakamarissa, Suomen paikallisessa suurlähetystössä ja työpaikoilla. Vaikka Saksassa oppisopimusjärjestelmän suosio on nykyään hienoisessa laskussa, yhä yli puolet maan nuorista hankkii itselleen ammattikoulutuksen oppisopimuksen kautta.
Oppisopimusjärjestelmää pidetään yhtenä syynä Saksan verraten alhaiseen kahdeksan prosentin nuorisotyöttömyyteen.  Suomessa luku on kymmenen prosenttia korkeampi, Kreikassa kuusikertainen, EU:n keskiarvon ollessa 23 prosenttia. Työttömyyttä ja erityisesti nuorten työttömyyttä pidetään inhimillisen kärsimyksen ohella perustellusti vakavan uhkana koko Euroopan kehitykselle ja sen voittamiseksi myös meillä Suomessa uudet innovaatiot ovat tarpeen.

Saksan oppisopimusjärjestelmän taustaa

Saksan oppisopimusjärjestelmän juuret ulottuvat satojen vuosien taakse aina keskiaikaiseen kisällijärjestelmään.  Kauppakamarin, jonka rooli Saksassa on toinen kuin meillä, mukaan ensimmäinen tieto ammatillisesta koulutuksesta annetusta todistuksesta on vuodelta 1181.
Saksassa oppisopimuskoulutus kestää ammatista riippuen kahdesta kolmeen ja puoleen vuotta. Viikossa työpaikalla ollaan kohteesta riippuen kolmesta neljään päivään ja lisäksi yhdestä kahteen päivää vietetään oppilaitoksessa saamassa teoreettista koulutusta. Esimerkkinä oppisopimusjärjestelmää hyödyntävästä suuryrityksistä kävimme tutustumassa Siemensiin, jolla on Berliinissä oma koulutuskeskuksensa, jossa niin työskentely kuin opetuskin tapahtuu saman katon alla.
Oppisopimuksesta maksettava palkka, joka vaihtelee jonkin verran ammateittain ja suurenee koulutuksen edetessä, on herättänyt myös meillä Suomessa ajoittain kriittistä keskustelua. Berliinin vesilaitokselle tekemällämme työpaikkavierailulla tapaamme opiskelijat kertoivat, että vesilaitoksella palkalla ja työhön liittyvillä etuuksilla tulee kohtuullisesti toimeen. Berliinin vesilaitos on tosin suuri toimija ja on tietenkin esimerkkejä siitä, että koulutuksessa olevilla on toimeentulovaikeuksia.  Saksassa yhteiskunnan taloudellinen tuki opiskelulle on muutenkin huomattavasti vähäisempää kuin meillä Suomessa. Monen opiskelumahdollisuudet esimerkiksi yliopistossa ovat kiinni siitä, onko vanhemmilla varaa tukea lapsiaan taloudellisesti. Vanhempien taloudelliseen tukeen perustava opiskelu osaltaan ylläpitää Saksassa yhä eräänlaista luokkayhteiskuntaa, jossa matalan tulontason perheistä ei ole välttämättä kovin helppoa valita omaa kiinnostusta vastaavaa koulutuspolkua.  
Yleisesti ottaen tiettyjen matalapalkka-alojen suoranaiseen köyhyyteen johtanut alhainen tulotaso on ollut Saksassa viime vuosina korkean työllisyysasteen kääntöpuoli.  Tämän korjaamiseksi juuri toimintansa aloittanut kristillisdemokraattien ja sosialidemokraattien koalitiohallitus on päättänyt ottaa ensi vuoden alusta asteittain käyttöön kahdeksan ja puolen euron vähimmäistuntipalkan. Eräät kuulemani saksalaiset oppisopimusasiantuntijat otaksuivat, että tämä saattaa laskea tietyillä aloilla oppisopimiskoulutuksen suosiota.

Käytännönläheistä oppimista  

Saksalaisen oppisopimiskoulutuksen vahvuuksia on sen käytännön läheisyys, koska pääosa oppimisesta tapahtuu normaalissa työympäristössä. Koulutuksen aloittavalle on myös useimmiten tiedossa varma ensimmäinen työpaikka valmistumisen jälkeen, jos koulutuksen suorittanut haluaa jäädä samaan yritykseen. Saksan oppisopimusjärjestelmässä huomioarvoista on se, että yritykset kantavat lähes kaikki koulutuksesta tulevat palkka ym. kulut. Hyväksyttäjä ammattinimikkeitä on tällä hetkellä lähes kolme- ja puolisataa myyjästä moottoripyörämekaanikkoon ja kaikkea siltä väliltä. Koulutuksen läpikäynyt päättökokeet suorittanut saa ammattipätevyydestään todistuksen mikä kelpaa kaikkialla Saksassa ja on usein validi todiste ammattiosaamisesta myös monissa ulkomaissa.

Koulukeskeyttäminen ongelma myös Saksassa

Siirtymävaihe tutkinnosta ensimmäiseen työpaikan tuntuu olevan meillä Suomessa monilla aloilla useille nuorille varsin vaikea ja saattaa johtaa heti valmistumisen jälkeen työttömäksi jäämiseen. Saksassa noin 60 prosenttia oppisopimiskoulutuksen suorittaneista jää ainakin joksikin aikaan siihen työpaikkaan, jossa suoritti ammattitutkinnon.  Oppisopimuskoulutukseen hyväksytyistä koulutuksen keskeyttää noin 20 prosenttia. Suurin osa heistä vaihtaa alaa todettuaan, ettei se kiinnostanutkaan riittävästi.  Niin sanotusti tyhjään päälle ilman jatkosuunnitelmia keskeyttävistä jää arvioiden mukaan arviolta vain muutamia prosentteja. Vastaavat luvut esimerkiksi yliopistoissa ovat huomattavasti korkeampia.  Vaikka akateemisen koulutuksen suosio on Saksassa jatkuvassa kasvussa, maassa on kiinnitetty huomiota korkeakouluista valmistuneiden työllistymisvaikeuksiin.
Saksassa kannetaan Suomen lailla erityistä huolta peruskoulun kesken jättäneistä nuorista, jotka eivät ole sen enempään opiskelemassa kuin työelämässäkään. Heidän tavoittamisensa koetaan myös Saksassa erityiseksi haasteeksi, sillä useimmissa tapauksissa tukiohjelmien pariin pääseminen edellyttää sitä, että nuori vähintäänkin rekisteröityisi työvoimatoimistoon, mitä monet syrjäytymisvaarassa olevat eivät tee.

Onko Saksan mallista tuotavissa ajatuksia suomalaisen oppisopimuksen kehittämiseen?

Suomen ja Saksan koulutusjärjestelmät eroavat hyvin merkittävästi toisistaan. Jo parin päivän opintomatkan perusteella voi sanoa, että meidän järjestelmässämme on myös monia selkeitä vahvuuksia Saksaan nähden. Vertailua ja kokonaisuuden hahmottavasti vaikeuttaa se, että Saksan koulujärjestelmässä on monimutkainen ja koululainsäädännöissä on merkittäviä osavaltiokohtaisia eroja, joita liittovaltio todennäköisesti mielellään yhtenäistäisi, jos siihen olisi mahdollisuus.
Saksassa heikot Pisa-tutkimustulokset aiheuttivat huolta vuosia sitten, kun meillä vielä iloittiin hyvistä arvioista ja nähtiin ne yhdeksänvuotisen peruskoulumme ansioksi. Sittemmin Suomi ei ole enää pärjännyt tutkimuksissa aivan yhtä hyvin, mutta Berliinissä ilmeni, että jos suomalaisia kiinnostaa se, että miten oppisopimusjärjestelmä on edesauttanut matalaa nuorisotyöttömyysasetta, saksalaiset halusivat kuulla mitkä tekijät ovat suomalaisen peruskoulun menestyksen takana.
Saksan oppisopimusmallia ei voi eikä mielestäni kannata yrittää lainata suoraan Suomeen. Vastassa ovat heti jo talouksiemme rakenteelliset erot. On myös muistettava, että vielä muutamia vuosia sitten myös Saksassa nuorisotyöttömyys oli nykyistä huomattavasti korkeampi ja nykyisiä alhaisia lukuja selittää yhtälailla maan talouden yleinen menestys verrattuna useisiin muihin Euroopan maihin.  Kun Saksan taloudessa on aiemmin mennyt huonommin, monet työnantajat ovat olleet varovaisempia tarjoamaan oppisopimuspaikkoja ja nuorisotyöttömyys on ollut huomattavasti korkeampaa. On huomattava myös, että nuorille on Saksassa nyt töitä myös suurten ikäluokkien eläköitymisen vuoksi. Se, että meillä tilanne ei kaikilta osin ole sama, herättää tietenkin kysymyksiä, että mitä voisimme tehdä toisin.
Suomessa oppisopimus on erityisesti nuorten parissa varsin vähän käytetty ja toteutukseltaan monimutkaiseksi niin siitä kiinnostuvalle yritykselle kuin nuorellekin sanottu ammattikoulutuksen muoto.  Oppisopimuksen kehittämistä nykyistä toimivammaksi vaihtoehdoksi meidän koulutusjärjestelmäämme kannattaisi kyllä aktiivisemmin pohtia ilman, että suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuuksista luovutaan tai vaikeutetaan nuorten toimeentuloa. Toimivan oppisopimusjärjestelmän kehittäminen edellyttäisi perusteellista innovaatiotyötä, johon tulisi muukaan niin työmarkkinajärjestöt, yritykset kuin valtiovaltakin. Ammattioppilaitosten ja yritysten yhteistyötä olisi jo nyt entisestään lisättävä, jotta nuorisotyöttömyysongelma saadaan kerta kaikkiaan voitettua.   

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saksa, oppisopimus, nuorisotyöttämyys, Pisa

Kun Suomessa oli 63 000 työtöntä, Kekkonen julisti "hätätilan"

Sunnuntai 11.8.2013 klo 14.20 - Ville

Viime viikkojen aikana tietoisuus Suomen talouden suurista vaikeuksista on lisääntynyt. Katse on kääntynyt Euroopasta ja muiden maiden ongelmien osoittelusta omalle kotiovelle. Viennistä riippuvainen Suomi elää seitsemättä niukkaa vuotta. Normaaliin kasvun verrattuna kansantuotteesta on kadonnut kymmeniä miljardeja ja verotuloistakin kymmenen miljardia. Kesäkuun lopussa työvoimatoimistoissa oli hieman yli 300 000 työtöntä työnhakijaa. Määrä oli lähes 43 000 suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Tietoja YT-neuvotteluista tulee nyt melkein päivittäin. Erityisen huolestuttavaa on, että nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä on lähes 45 000.

Havahtuminen tilanteen vakavuuteen on ollut nähtävissä elokuun aikana niin hallituksen, opposition, median kuin työmarkkinajärjestöjen puolella ja voisiko sano myös meidän kansalaisten parissa. Voidaan tietysti kysyä, että miksi tässä laajuudessa vasta nyt vai eikö varoituksen tuojia ole haluttu aiemmin riittävästi kuunnella. Tuntuu, että Suomessa tarvitaan tietynlainen kriisitunnelma, että kokonaisuutta voidaan alkaa yhdessä tarkastelemaan oman intressiryhmän etuja pidemmälle.

Historian parissa päivätyötäni tekevänä viime viikoista on palautunut mieleen syksy 1975, kun presidentti Urho Kekkonen ”runnasi” kokoon ”kansallisen hätätilan hallituksen”, kun Suomessa oli 63 000 työtöntä ja taloudessa takana pidempään jatkunut laskusuhdanne.  Myös tuolloin kansainvälisen talouden vaikeuksilla oli ollut seurannaisvaaituksensa Suomessa.

Suomen sisä- kuin ulkopoliittinen tilannekin oli tietenkin 1970-luvun puolivälissä kovin erilainen nykyiseen verrattuna. Presidentillä oli laajemmat valta-oikeudet ja pyrkimystä käyttää niitä vähintäänkin lain sallimien valta-oikeuksien rajoissa. Parlamentarismi eli eräänlaisessa jatkuvassa kriisissä ja hallitukset olivat usein lyhytaikaisia. Presidentti oli hajottanut eduskunta toistaiseksi viimeisen kerran keväällä 1975.

Urho Kekkosen aikaan ei ole paluuta, mutta tietynlainen ”hätätila” tunnelma saattaa olla nyt perusteltu omaksua noista ajoista täksi syksyksi, että kaikki yhteiskunnassa vastuunalaiset tahot pystyvät toimimaan sen eteen, että Suomen talous voidaan kääntää nousuun ja työttömyys laskuun.

Sen ohella, että pitää tehdä ratkaisuja talouden nostamiseksi, on huolehdittava, että yhteiskunnan turvaverkot pysyvät vahvoina auttamaan työttömäksi jääneitä. Tietoisuus siitä, että yhteiskunnan tukeen voi varmuudella vaikeassa tilanteessa luottaa pitää yllä tulevaisuuden uskoa ja kannustaa työnhakuun. Kriisitunnelma ei saa nyt lamauttaa Suomea, vaan toivottavasti rohkaisee yhdessä etsimään sellaisia ratkaisuja, että maan myönteinen tulevaisuus voidaan turvata jatkossakin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työttömyys, Urho Kekkonen, 1975

Nuoria ei jätetä!

Lauantai 4.9.2010 klo 21.12 - Ville

kes_2010_3_416.jpgOlin tänään käymässä Lauttasaaressa, jossa vietettiin paikallista kaupunginosapäivää. Tapahtumaan kuului saaren ympärijuoksu, kirpputori ja muita oheistapahtumia.  Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja tunnelma oli loistava. Myös poliittiset puolueet olivat löytäneet tiensä telttoineen Lauttasaaren kasinorantaan. SDP oli hyvin edustettuna. Paikalla oli puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja useita kansanedustajia.

SDP ei ollut kuitenkaan tullut Lauttasaareen vain jakamaan ilmapalloja, vaan puhumaan nuorten työttömyydestä. Suomessa kun on 40 000 työtöntä nuorta, vaikka yksikin olisi liikaa. Erityisen huolestuttavaksi asian tekee se, että hallitus vähensi juuri työttömyyden torjuntaan käytettäviä varoja.  

SDP on sitoutunut siihen, että jos se on seuraavassa hallituksessa, nuorisotyöttömyys kitketään pois lisäämällä määräahoja sen torjumiseen.  

Nuorisotyöttömyyden nollatoleranssi on minusta realistinen tavoite ja pidemmän päälle kaikin puolin maamme paras. Nuorten syrjäytyminen tulee lukemattomien inhimillisten tragedioiden ohella Suomelle kalliiksi esimerkiksi terveyspalveluiden kysynnän lisääntymisen myötä, koska työttömyys johtaa syrjäytymiseen ja se puolestaan lisää mielenterveysongelmia ja työkyvyttömyyttä. Aivan liian moni nuori on ajautunut pitkittyneen työttömyyden myötä elämässä sivuraiteelle ja tätä tietä pahimmassa tapauksessa alle 30-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle.

Kunnallisvaaliteemani syksyllä 2008 oli ”kaveria ei jätetä” sanonnasta johdettu ”naapuria ei jätetä”. Tänä viikonloppuna mielessäni on ollut ajatus ”nuoria ei jätetä”. Suomella ei ole varaa jättää yhtään nuorta syrjäytymiskierteeseen. Siksi nuorityöttömyys on niitä asioita, jossa nollatoleranssi on ainut oikea vaihtoehto.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nuoriso, työttömyys