Akateemisen työttömyyden voittamiseksi tarvitaan uusia keinoja

Tieteentekijöiden liitto nosti tällä viikolla esille huolen lähes tuhanteen kohonneen tohtorityöttömyydestä. Tästä asiasta itselläkin on omakohtaista kokemusta kahden muutaman kuukauden työttömyysjakson ajan.   Tutkijakoulutettujen tilanne on tärkeä nostaa esille, sillä monet heistä ovat jääneet työttömäksi apurahalta, eikä heillä ole kunnollista työttömyysturvaa. Apuraha ei kerrytä ansiosidonnaisen päivärahan saamisen ehdoksi luettavaa työssäoloehtoa. Jos apurahakautta edeltävältä ajalta ei ole riittävän lähellä palkkatyöjaksoa, niin työtön tutkija siirtyy suoraan työmarkkinatuelle. Tämä on ongelma, joka tulisi pyrkiä korjaamaan esimerkiksi vapaaehtoisen työttömyysvakuutusmaksun kautta.

Työttömäksi jääminen on aina iso henkinen taakka, joka vie toimeentulohuolien ohella monet pohtimaan myös uravalintaa. Uuden työn haussa koulutus voi kääntyä myös dismeriitiksi. Usein kuulee, että tohtorin ja jopa maisterin paperilla töitä hakeva kohtaa työnhaun yhteydessä ylikoulutukseen liittyviä ennakkoluuloja. Se, että henkilö on itse hakenut kyseiseen työpaikkaan ja on valmis tehtävään innolla tarttumaan, ei aina riitä. 

Koulutuksen merkityksestä on tätä taustaa vasten syytä käydä julkista keskustelua ja samalla pohtia, miten oppilaitokset voisivat paremmin valmentaa valmistuvia työelämän haasteisiin. Korkeakoulujen lienee tarve lisätä koulutusohjelmiinsa harjoittelujaksoja ja työelämävalmiuksia tukevia osia.  Niiden tulisi myös edelleen kehittää rekrytointipalveluja ja yritysyhteistyötä. Työttömyys, ja sen sisällä akateeminen työttömyys omine erityispiirteinen, vaatii koko yhteiskunnan erityistoimia, jotta tilanne ei entisestään pahene, vaan pikemminkin korjaantuu.