Tohtorin työnäkymät pitkäaikaistyöttömän ja huippututkijan välillä

Perjantai 20.2.2015 klo 16.06 - Ville

Tohtorien työllisyys nousi jälleen viime syksynä hetkeksi vilkkaan keskustelun kohteeksi. Debatti on hyväksi, silloin, kun sitä seuraa ongelmiin tarttuminen ja asioiden eteenpäin vieminen. Tehtävää riittää, sillä viime viikolla tulleiden tilastojen mukaan yliopistojemme tohtorituotannossa tehtiin vuonna 2014 uusi ennätys, peräti 1 860 uutta tutkintoa. Mitalin toinen puoli on tohtorityöttömyyden ennätys: 886 työtöntä tohtoria.   

Tilastot eivät anna työllisyydestä koko kuvaa, sillä lukematon määrä tohtoreita samoin kuin tietenkin muutakin pätevää työvoimaa, on lyhytaikaisissa pätkätöissä ilman tietoa, että mistä leipä taas seuraavana keväänä löytyisi. Työttömyys ja työelämän sirpaloituminen ammattiin ja koulutukseen katsomatta on yksi tämän ajan suurimpia haasteita sekä yksilöiden että koko yhteiskunnan kannalta. Perustellusti voidaan kysyä, että mikä määrä talouselämän viisaiden peräänkuuluttamaa parempaa tuottavuutta katoaa tähän jatkuvaan työnetsimisen kierteeseen?  
Itselläni on takana kohta viidentoista vuoden ura akateemisena pätkätyötutkijana Helsingin yliopistolla ja välistä sen ulkopuolelta vauhtia hakien. Näitä pätkiä ja pari työttömyysjaksoakin mahtuu noihin vuosiin niin monta, että olen jo ajat sitten pudonnut laskuista. Se, että historian tutkiminen itsessään on ollut niin mielenkiintoista, on antanut motivaation toistaiseksi jatkaa aina uusien pätkien etsimistä.  
Työelämän sirpaleisuuden kanssa elävä voi nykyisin saada voimaa siitä, ettei ole haasteidensa kanssa yksin. Tieteentekijöiden Liiton puheenjohtajana tämän vuoden alusta aloittanut akatemiatutkija Petri Koikkalainen valotti tämän vuoden ensimmäisessä Acatimii -lehdessä monien tiedemaailmassa mukana olevan arjen realismia 2010-luvun Suomessa. Koikkalainen totesi haastelelussa hyvin, että ”kilpailu on aina kuulunut tieteen tekemiseen, ja akateemisen urapolun rakenne on perinteisesti ollut pyramidin mallinen, mutta nyt ollaan jo lähellä äärirajoja.” Satunnaisten tekijöiden vaikutus tiedemaailmassa menestymiseen alkaa olla niin suuri, että Koikkalaisen mukaan moni pohtii sitä, ovatko tiedeuralle pyrkimisen mahdolliset saavutukset ja jatkuva epävarmuus enää missä järkevässä suhteessa toisiinsa. Koikkalainen osui harvinaisen oikeaan myös arvioidessaan, että ”yliopistotaustainen ihminen voi suunnilleen samoilla meriiteillä olla nykyään yhtä hyvin kansainvälistä uraa tekevä tutkija kuin pitkäaikaistyötön.”  

Tohtorien ja laajemmin korkeakoulututkinnon omaavien työllistymiseen liittyvät erityisongelmat näyttävät olevan nyt aiempaa paremmin yleisessä tietoisuudessa. On selvää, että koulutettujen tohtorien määrät eräillä aloilla ovat yksinkertaisesti liian korkeita ainakin siinä tilanteessa, että heidän osaamispotentiaali ei yliopistomaailman ulkopuolella riittävästi ymmärretä hyödyntää. Yliopistojen ongelma on edelleen se, että niiden rahoitusmalli palkitsee yhä liiaksi määrästä, kun pitäisi kiinnittää huomiota enemmän tutkimuksen laatuun.  Tämän vuoden alusta on astunut voimaan hieman korjattu rahoitusmalli, jonka voi toivoa korjaavaan tilannetta edes joltain osin. Järeämpikin toimia tarvitaan.   Akateemiseen työttömyyteen liittyvät ongelmat ovat jo sitä luokkaa, että seuraavan maan hallituksen ohjelmasta toivottavasti löytyy asiaan ennakkoluuttomasti tarttuvia uusia toimia.   

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: akateeminen työttömyys, tohtori, Helsingin yliopisto, Tieteentekijöiden Liitto

Akateemisen työttömyyden voittamiseksi tarvitaan uusia keinoja

Lauantai 4.10.2014 klo 13.49 - Ville

Työ- ja elinkeinoministeriön viimeisimmän tilaston mukaan Suomessa on noin 320 000 työtöntä työnhakijaa, lähes 30 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömyys on ammattiin ja koulutukseen katsomatta vaikea asia kenelle tahansa työpaikan puutteesta kärsivälle. Toisin kuin menneinä vuosina, pitkäkään koulutus, ei edes tohtorin tutkinto, nykyään takaa työtä. Kyse on laajasta erityistoimia vaativasta ilmiöstä, sillä korkeakoulututkinnon omaavien työttömyys on tällä hetkellä 50 000 luokkaa. 

Tieteentekijöiden liitto nosti tällä viikolla esille huolen lähes tuhanteen kohonneen tohtorityöttömyydestä. Tästä asiasta itselläkin on omakohtaista kokemusta kahden muutaman kuukauden työttömyysjakson ajan.   Tutkijakoulutettujen tilanne on tärkeä nostaa esille, sillä monet heistä ovat jääneet työttömäksi apurahalta, eikä heillä ole kunnollista työttömyysturvaa. Apuraha ei kerrytä ansiosidonnaisen päivärahan saamisen ehdoksi luettavaa työssäoloehtoa. Jos apurahakautta edeltävältä ajalta ei ole riittävän lähellä palkkatyöjaksoa, niin työtön tutkija siirtyy suoraan työmarkkinatuelle. Tämä on ongelma, joka tulisi pyrkiä korjaamaan esimerkiksi vapaaehtoisen työttömyysvakuutusmaksun kautta.
Työttömäksi jääminen on aina iso henkinen taakka, joka vie toimeentulohuolien ohella monet pohtimaan myös uravalintaa. Uuden työn haussa koulutus voi kääntyä myös dismeriitiksi. Usein kuulee, että tohtorin ja jopa maisterin paperilla töitä hakeva kohtaa työnhaun yhteydessä ylikoulutukseen liittyviä ennakkoluuloja. Se, että henkilö on itse hakenut kyseiseen työpaikkaan ja on valmis tehtävään innolla tarttumaan, ei aina riitä. 
Koulutuksen merkityksestä on tätä taustaa vasten syytä käydä julkista keskustelua ja samalla pohtia, miten oppilaitokset voisivat paremmin valmentaa valmistuvia työelämän haasteisiin. Korkeakoulujen lienee tarve lisätä koulutusohjelmiinsa harjoittelujaksoja ja työelämävalmiuksia tukevia osia.  Niiden tulisi myös edelleen kehittää rekrytointipalveluja ja yritysyhteistyötä. Työttömyys, ja sen sisällä akateeminen työttömyys omine erityispiirteinen, vaatii koko yhteiskunnan erityistoimia, jotta tilanne ei entisestään pahene, vaan pikemminkin korjaantuu.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työttömyys, akateeminen, tohtorintutkinto, työllisyys, Tieteentekijöiden liitto