Tohtorin työnäkymät pitkäaikaistyöttömän ja huippututkijan välilläPerjantai 20.2.2015 klo 16.06 - Ville Tohtorien työllisyys nousi jälleen viime syksynä hetkeksi vilkkaan keskustelun kohteeksi. Debatti on hyväksi, silloin, kun sitä seuraa ongelmiin tarttuminen ja asioiden eteenpäin vieminen. Tehtävää riittää, sillä viime viikolla tulleiden tilastojen mukaan yliopistojemme tohtorituotannossa tehtiin vuonna 2014 uusi ennätys, peräti 1 860 uutta tutkintoa. Mitalin toinen puoli on tohtorityöttömyyden ennätys: 886 työtöntä tohtoria. Tilastot eivät anna työllisyydestä koko kuvaa, sillä lukematon määrä tohtoreita samoin kuin tietenkin muutakin pätevää työvoimaa, on lyhytaikaisissa pätkätöissä ilman tietoa, että mistä leipä taas seuraavana keväänä löytyisi. Työttömyys ja työelämän sirpaloituminen ammattiin ja koulutukseen katsomatta on yksi tämän ajan suurimpia haasteita sekä yksilöiden että koko yhteiskunnan kannalta. Perustellusti voidaan kysyä, että mikä määrä talouselämän viisaiden peräänkuuluttamaa parempaa tuottavuutta katoaa tähän jatkuvaan työnetsimisen kierteeseen?
Itselläni on takana kohta viidentoista vuoden ura akateemisena pätkätyötutkijana Helsingin yliopistolla ja välistä sen ulkopuolelta vauhtia hakien. Näitä pätkiä ja pari työttömyysjaksoakin mahtuu noihin vuosiin niin monta, että olen jo ajat sitten pudonnut laskuista. Se, että historian tutkiminen itsessään on ollut niin mielenkiintoista, on antanut motivaation toistaiseksi jatkaa aina uusien pätkien etsimistä.
Työelämän sirpaleisuuden kanssa elävä voi nykyisin saada voimaa siitä, ettei ole haasteidensa kanssa yksin. Tieteentekijöiden Liiton puheenjohtajana tämän vuoden alusta aloittanut akatemiatutkija Petri Koikkalainen valotti tämän vuoden ensimmäisessä Acatimii -lehdessä monien tiedemaailmassa mukana olevan arjen realismia 2010-luvun Suomessa. Koikkalainen totesi haastelelussa hyvin, että ”kilpailu on aina kuulunut tieteen tekemiseen, ja akateemisen urapolun rakenne on perinteisesti ollut pyramidin mallinen, mutta nyt ollaan jo lähellä äärirajoja.” Satunnaisten tekijöiden vaikutus tiedemaailmassa menestymiseen alkaa olla niin suuri, että Koikkalaisen mukaan moni pohtii sitä, ovatko tiedeuralle pyrkimisen mahdolliset saavutukset ja jatkuva epävarmuus enää missä järkevässä suhteessa toisiinsa. Koikkalainen osui harvinaisen oikeaan myös arvioidessaan, että ”yliopistotaustainen ihminen voi suunnilleen samoilla meriiteillä olla nykyään yhtä hyvin kansainvälistä uraa tekevä tutkija kuin pitkäaikaistyötön.”
Tohtorien ja laajemmin korkeakoulututkinnon omaavien työllistymiseen liittyvät erityisongelmat näyttävät olevan nyt aiempaa paremmin yleisessä tietoisuudessa. On selvää, että koulutettujen tohtorien määrät eräillä aloilla ovat yksinkertaisesti liian korkeita ainakin siinä tilanteessa, että heidän osaamispotentiaali ei yliopistomaailman ulkopuolella riittävästi ymmärretä hyödyntää. Yliopistojen ongelma on edelleen se, että niiden rahoitusmalli palkitsee yhä liiaksi määrästä, kun pitäisi kiinnittää huomiota enemmän tutkimuksen laatuun. Tämän vuoden alusta on astunut voimaan hieman korjattu rahoitusmalli, jonka voi toivoa korjaavaan tilannetta edes joltain osin. Järeämpikin toimia tarvitaan. Akateemiseen työttömyyteen liittyvät ongelmat ovat jo sitä luokkaa, että seuraavan maan hallituksen ohjelmasta toivottavasti löytyy asiaan ennakkoluuttomasti tarttuvia uusia toimia. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: akateeminen työttömyys, tohtori, Helsingin yliopisto, Tieteentekijöiden Liitto |
Tohtoreita ei ole varaa pitää kortistossaSunnuntai 15.2.2015 klo 14.20 - Ville Helsingin Sanomat kertoi (12. 2.) yliopistojemme tohtorituotannon yltäneen jälleen uuteen, 1 860 tutkinnon ennätykseen. Mitalin kääntöpuoli on tohtorien työttömyyden uusi ennätys: 886 työtöntä tohtoria. Väiteltyäni keväällä 2007 ensimmäinen paikka, jossa kävin esittelemässä todistustani, oli tuolloin vielä akateemisten alojen työttömiin erikoistunut Kluuvin työvoimatoimisto. Väitöksen jälkeinen työurani on ollut jatkuvaa apurahojen ja lyhyiden pätkätyösuhteiden vuorottelua. Toistaiseksi voimassa oleva työ on minulle ja monelle muulle vastaavassa asemassa olevalle kaukainen unelma.
Jokaisen yhteiskunnan varoin koulutetun pitäminen kortistossa tai ikuisessa pätkätyökierteessä on Suomen osaamispotentiaalin tuhlaamista. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan sekä yleistä asennemuutosta suhteessa koulutuksen arvostamiseen että koulutuspoliittisten tavoitteiden tarkastelua sen osalta, missä määrin eri aloilla on todellista tarvetta korkeakoulututkinnoille.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työttömyys, akateeminen työttömyys, Helsingin yliopisto |
Vakiduuni on järkeenkäypä unelma myös nykysuomalaiselleLauantai 17.1.2015 klo 13.29 - Ville Käydessäni 1990-luvun laman aikana lukiota Helsingissä opettajat rohkaisivat meitä, että sitten, kun olemme koulumme käyneet, tulevaisuuden Suomessa ei tule olemaan puutetta työpaikoista. Vaikka tuolloin Suomessa oli suurtyöttömyys, uskottiin, että viimeistään siinä vaiheessa, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, työtä riittää kaikille. Päätelmä oli johdonmukainen ja myös monien asiantuntijoiden mielestä todennäköinen tulevaisuuden näkymä.
Koulut on nyt käyty ja olen ennättänyt lähemmäs neljänkymmen vuoden ikään. Takana on viidentoista vuoden ura akateemisena pätkätyötutkijana Helsingin yliopistolla ja välistä sen ulkopuolelta vauhtia hakien. Erinäisiä pätkiä mahtuu noihin vuosiin niin monta, että olen jo ajat sitten pudonnut laskuista. Se, että historian tutkiminen itsessään on ollut niin kiintoisaa, on antanut motivaation jatkaa. Kesällä 2008 työelämän epävarmuus oli yksi syy lähteä mukaan politikkaan, mikä on tuonut elämääni paljon uusia mielenkiintoisia asioita. Toistakymmentä vuotta sitten luvattua työvoimapulaa ei ole Suomeen vielä tullut. Työttömyys on yhä kiusanamme. Toisin kuin joskus menneinä aikakausina koulun penkillä istuminen ei tänä päivänä ole tae työpaikasta. Akateemisten työttömien määrässä liikutaan kymmenissä tuhansissa. Työttömiä tohtoreitakin on jo tuhat. Tähän joukossa käymisestä on itsellänikin kokemusta. On hyvä, että työmarkkinoita ja yhteiskunnan turvaverkkoja kehitetään vastaamaan maailman muutosta. Samalla on merkille pantavaa se, että innokkaimmin pätkittäisyyttä lisääviä työelämän joustoja vaativat useimmiten sellaiset tahot, joilla ei välttämättä ole omakohtaista kokemusta jatkuvasta toimeentulon epävarmuudesta. Suomi ei paini työelämän haasteiden kanssa yksin. Opintomatkat ovat usein avartavia, mutta aivan kaikkea näkemäänsä ei kannata tänne suoraan kopioida, jottei kulunutta sanontaa lainaten päätyisi niin sanotusti ojasta allikkoon. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, jonka taloudesta meillä eurooppalaisilla on myös opittavaa, noin 20 miljoonaa työntekijää tekee pätkätöitä niin pienellä palkalla, että heillä on vakavia vaikeuksia tulla toimeen. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa suuri osa työvoimasta joutuu turvautumaan valtion ja hyväntekeväisyysjärjestöjen avustuksiin. Myös Britanniassa työssäkäyvien köyhien määrä on konservatiivihallituksen aikana noussut ennätyslukemiin. Nollasopimusten varassa kitkuttaa puolitoistamiljoonaa brittiä. Matalista työttömyysluvuista tunnetussa Saksassa demarit ovat pyrkineet hallituksessa tarttumaan siihen, että yhä useampi tulisi työllään myös toimeen. Huolimatta siitä, että monet ovat jo nostamassa käsiään pystyyn työelämän sirpaleisuuden edessä, unelma vakituisesta työpaikasta elää yhä vahvana, vaikka toki on niitäkin joiden elämäntilanteeseen pätkittäisyys sopii. Vakituista työtä tavoitellaan, koska se tuo elämään tulleessaan suunnitelmallisuutta ja vakautta, jota myös nykysuomalainen osaa arvostaa. Entisaikojen vuosikymmenten pituiset työurat samassa työpaikassa ovat nykyään harvinaisia. Kuitenkin tiedämme, että vuosien kokemuksella ihminen kehittyy työssään ja hänen osaamisestaan voi tulla yritykselle korvaamaton resurssi. Energiaa menee työhön, eikä sen pohtimiseen, että mistä löytyy seuraava pätkä, kun nykyinen on ohi. Maailma muuttuu ja työelämä sen mukana. Vakiduuni ja sen vakituinen tekijä on yhä kuitenkin suuri voimavara niin työntekijälle kuin työnantajalle. Kolumni Demokraatti -lehdessä 16.1.2015.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Akateeminen työttömyys, Pätkätyö, Taantuma, Työllisyyspolitiikka, Työmarkkinat |
Apurahansaajien työttömyysturvan ongelmat on aika ratkaistaTorstai 6.11.2014 klo 13.52 - Ville Tohtorien ja muiden korkeasti koulutettujen työttömyys on Tieteentekijöiden liiton aloitteellisuudesta noussut tänä syksynä julkiseen keskusteluun. Tämä on myönteinen asia, jos se johtaa konkreettisiin toimiin tilanteen korjaamiseksi. Työttömiä tohtoreita on jo lähes tuhat.
Itselläni on aiheesta myös omakohtaista kokemusta. Väittelin tohtoriksi Kekkosen ja kirkon suhteista keväällä 2007 ja olen ollut tämän jälkeen kaksi muutaman kuukauden jaksoa työttömänä. Viimeinen ”läheltä piti” kohtaaminen työttömyyden kanssa sattui tänä syksynä: olin juuri tyhjentänyt huoneeni yliopistolla, kun sain ensimmäisenä työttömyyspäivänä tiedon jatkorahoituksesta. Olen myös kokenut sen, että tutkijakoulutuksella ei ole kovin yksinkertaista hakea töitä yliopistomaailman ulkopuolelta, koska monet työnantajat pitävät tohtoreita ylikoulutettuna. Tämä on asia johon ennakkoluuloja vähentävän julkisen keskustelun ohella voidaan vaikuttaa esimerkiksi lisäämällä työelämävalmiuksia tukevia osia yliopistojen tohtoriohjelmiin. Suuri osa sekä väitöskirja- että post doc -tutkimuksesta tehdään apurahoilla. Vuoden 2009 alusta voimaan astunut lakisääteinen eläketurva oli merkittävä parannus tämän ryhmän asemaan. Samassa yhteydessä pohdittiin myös apurahansaajien työttömyysturvaa, mutta sen ongelmat jäivät ratkaisematta. Apurahaa ei katsota työksi, eikä se kerrytä ansiosidonnaisen päivärahan ehtona olevaa työhistoriaa. Jos työhistoriaa ei aikaisemmiltakaan vuosilta löydy, apurahatutkija tippuu työttömäksi jäätyään suoraan Kelan työmarkkinatuelle. Ongelmaan ei ole yksinkertaista ratkaisua, sillä apurahaa ei useimmissa tapauksissa lueta verotettavaksi tuloksi, eikä siitä makseta työttömyysvakuutusmaksua. Yksi mahdollinen ratkaisu ongelmaan olisi, että apurahan saajille olisi tarjoilla vapaaehtoinen työttömyysvakuutus esimerkiksi ammatinharjoittajien tai yrittäjien työttömyyskassan kautta. Korkeakoulutettujen työttömyyteen liittyvien perusongelmien ratkaisemisessa on aika edetä sanoista tekoihin ja on tärkeätä, että työttömyysturvan aukot nyt selvitetään ja ratkaistaan. Mielipidekirjoitus Acatiimi -lehdessä 8/14. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: apuraha, työttömyys, tohtori, akateeminen, Acatiimi |
Akateemisen työttömyyden voittamiseksi tarvitaan uusia keinojaLauantai 4.10.2014 klo 13.49 - Ville Työ- ja elinkeinoministeriön viimeisimmän tilaston mukaan Suomessa on noin 320 000 työtöntä työnhakijaa, lähes 30 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömyys on ammattiin ja koulutukseen katsomatta vaikea asia kenelle tahansa työpaikan puutteesta kärsivälle. Toisin kuin menneinä vuosina, pitkäkään koulutus, ei edes tohtorin tutkinto, nykyään takaa työtä. Kyse on laajasta erityistoimia vaativasta ilmiöstä, sillä korkeakoulututkinnon omaavien työttömyys on tällä hetkellä 50 000 luokkaa. Tieteentekijöiden liitto nosti tällä viikolla esille huolen lähes tuhanteen kohonneen tohtorityöttömyydestä. Tästä asiasta itselläkin on omakohtaista kokemusta kahden muutaman kuukauden työttömyysjakson ajan. Tutkijakoulutettujen tilanne on tärkeä nostaa esille, sillä monet heistä ovat jääneet työttömäksi apurahalta, eikä heillä ole kunnollista työttömyysturvaa. Apuraha ei kerrytä ansiosidonnaisen päivärahan saamisen ehdoksi luettavaa työssäoloehtoa. Jos apurahakautta edeltävältä ajalta ei ole riittävän lähellä palkkatyöjaksoa, niin työtön tutkija siirtyy suoraan työmarkkinatuelle. Tämä on ongelma, joka tulisi pyrkiä korjaamaan esimerkiksi vapaaehtoisen työttömyysvakuutusmaksun kautta.
Työttömäksi jääminen on aina iso henkinen taakka, joka vie toimeentulohuolien ohella monet pohtimaan myös uravalintaa. Uuden työn haussa koulutus voi kääntyä myös dismeriitiksi. Usein kuulee, että tohtorin ja jopa maisterin paperilla töitä hakeva kohtaa työnhaun yhteydessä ylikoulutukseen liittyviä ennakkoluuloja. Se, että henkilö on itse hakenut kyseiseen työpaikkaan ja on valmis tehtävään innolla tarttumaan, ei aina riitä.
Koulutuksen merkityksestä on tätä taustaa vasten syytä käydä julkista keskustelua ja samalla pohtia, miten oppilaitokset voisivat paremmin valmentaa valmistuvia työelämän haasteisiin. Korkeakoulujen lienee tarve lisätä koulutusohjelmiinsa harjoittelujaksoja ja työelämävalmiuksia tukevia osia. Niiden tulisi myös edelleen kehittää rekrytointipalveluja ja yritysyhteistyötä. Työttömyys, ja sen sisällä akateeminen työttömyys omine erityispiirteinen, vaatii koko yhteiskunnan erityistoimia, jotta tilanne ei entisestään pahene, vaan pikemminkin korjaantuu.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työttömyys, akateeminen, tohtorintutkinto, työllisyys, Tieteentekijöiden liitto |
