Itä-Helsingissä on hyvä elää ja asua

Maanantai 15.7.2019 klo 12.20 - Ville

Helsingin Sanomien pääkirjoitus (HS 6.7.) totesi otsikossaan, että ”Itä-Helsingin slummiutuminen pitää estää”. Olen asunut yli puolet elämästäni Itä-Helsingissä ja viihtynyt hyvin.

Vaikka näen, että Myllypuron keskustan uudistuksen kaltaisia toimia viihtyvyyden lisäämiseen tarvitaan, slummiutumisesta puhumisen ja mielikuvien luomisen kanssa on oltava varovainen, sillä ne eivät vastaa todellisuutta. Niistä voi tulla nopeasti itseään toteuttavia ennustuksia.


Vieraillessani jokin aika sitten Brasilian Rio de Janeiroissa näin ääriesimerkin siitä, mitä kaupunkisuunnittelun epäonnistumisesta ja yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta seuraava asuinalueiden jyrkkä segrekaatio voi pahimmillaan olla.


Hieman vastaavia ongelmia on toki jo Euroopassakin, mutta Helsingin onnistuminen segrekaation torjunnassa on myös syytä tunnustaa. On jatkettava päättäväisesti työtä kaupungin kehittämisen hyväksi tasaveroisena kokonaisuutena.

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 15.7.2019

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, Helsingin Sanomat, Itä-Helsinki, Myllypuro, Segrekaatio

Vuosaaressa on muutakin kuin ongelmia

Perjantai 30.6.2017 klo 9.30 - Ville

Helsingin Sanomien kaupunkimme alueellista eriytymistä käsittelevässä artikkelissa (HS 27.6) annettiin Itä-Helsingistä ja erityisesti Vuosaaresta varsin yksipuolinen kuva, jossa korostettiin ainoastaan sosiaalisia ongelmia. On hyvä, että nuorten ääni kuuluu, mutta ehkä jotain myönteisiäkin asioita olisi voinut nostaa esille? Segrekaatio on ilmiö mihin pitää suhtautua vakavasti ja siitä on havaittavissa merkkejä myös Vuosaaressa, mutta samaan aikaan ilmiöitä ei pitäisi edistää jutuilla joista puuttuu kokonaan positiivinen näkökulma. Pari vuotta sitten kesällä Hesari esitteli Reetta Rätyn toimittamassa jutussa Vuosaaren Helsingin unelmakaupunginosana. Totuus tästäkin asiassa ei ole mustavalkoinen. Olen asunut 20 vuotta Vuosaaressa eripuolilla kaupunginosaamme ja kokemukseni on pääasiassa myönteisiä.

Mielipidekirjoitus lähetetty Helsingin Sanomiin 27.6.17.

1 kommentti . Avainsanat: Vuosaari, Helsingin Sanomat, segrekaatio, lähiöt, nuoret

Lähikoulut kunniaan

Lauantai 13.10.2012 klo 19.29 - Ville

Suomalainen peruskoulu on maailmankuulu. Ulkomailta asti ovat delegaatiot viime vuosina matkustaneet tänne tutustumaan siihen, miten olemme päässeet Pisa tutkimuksissa kärkisijoille. Samaan aikaan kotimaassa on alettu kantaa huolta siitä, että koulujen väliset taso-erot ovat jyrkentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Vanhempien tavoitteena on lapsen paras ja he haluavat jälkikasvunsa saavan mahdollisimman hyvän peruskoulutuksen. Viime aikoina on yleistynyt ilmiö, jossa yksi merkittävä lapsiperheen asuinpaikkaan kaupungissa vaikuttava tekijä on hyvän maineen omaavan koulun läheisyys. Jos hyväksi tiedetyn koulun lähelle ei voi helposti muuttaa, sinne saatetaan kulkea päivittäin pitkätkin matkan päästä.

Monissa maailman met­ro­po­leissa eri kau­pun­gin­osien vä­li­set so­siaa­li­set erot ovat suu­ria. Hel­sin­gis­sä­ on havaittu eriy­ty­mis­ke­hi­tys­tä, mut­ta ei niin huomattavassa määrin kuin muualla maailmassa. Asuinalueiden eriarvoistumisen yhtenä tuntomerkkinä on pidetty koulujen oppimistulosten eroja.

Hyvä lähikoulu on keskeinen asia torjuttaessa kaupunginosien välistä eriarvoistumista. Tämän vuoksi on tärkeätä, että myös meillä Helsingissä lähiöiden koulut saavat myös riittävät taloudelliset resurssit toiminalleen. Lasten ja nuorten varassa on Suomen tulevaisuus, ja on tärkeää, että tarjoamme heille oma kodin lähellä hyvät mahdollisuudet käydä turvallisesti koulua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lähikoulu, segrekaatio, Pisa, kaupunginosat