Länsimetrosta

Keskiviikko 27.4.2016 klo 19.32 - Ville

Kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaaran puheenvuoro Helsingin valtuustossa ”Länsimetron hankesuunnitelman rakentamiskustannusten enimmäishinnan ja kaupungin Länsimetro Oy:n lainoille myöntämän takauksen korottaminen Helsingin osalta” 27.4.16

”Tämä lienee illan tärkeimpiä asioita täällä valtuustossa, joten meidän hyvä ei kunnolla pysähtyä keskustelemaan siitä, että mistä olemme jälleen kerran täällä päättämässä. Isoista rahoista, kun on kyse. Täällä meidän esityslistassa todetaan seuraavaa: Koko hankkeen kustannusylitys on 240,0 milj. euroa alkuperäiseen hankesuunnitelman indeksikorjattuun kokonaishintaan verrattuna.  Kokonaisuutena siis metro tuli maksamaan yli miljardin.  Itse en ollut täällä valtuustossa, joten varmaan te täällä pidempään olleet erityisesti pohditte, että miten näin kävikään?  

En tykkää hirveästi rinnastaa investointeja ja käyttömenoja. Mutta kun olen tottunut opetuslautakunnassa etsimään muutamien kymppitonnien säästöjä joitain luokkia sulkemalla, niin siihen on kieltämättä vähän kiusausta. Eilen kuulin, että Hertsikan ala-asteella opetusta annetaan hallinnollisen yhdistämisen jälkeen aulassa, kun ei ole riittävästi tilaa. Mutta nämä on kai sellaisia asioita, että ei niihin voi täällä valtuustossa vaikuttaa, kun on niin tiukkaa.

Helsingin homekoulut laitettaisiin moneen kertaa kuntoon 240 miljoonalla.   Nyt kysyn ihan mistä tämä arviointivirhe johtuu ja kuka kantaa siitä vastuun? Entä epäonnistuneesta automaattimetrokokeiluista? Halualaisin vuosaarelaisena metron päivittäisenä käyttäjänä tietää nyt tänään tässä ennen päätöstä, että miten Espoon lyhyistä laitureista seuraavat kapasiteettiongelmat aiotaan ratkaista.”

Tämä lienee illan tärkeimpiä asioita täällä valtuustossa, joten meidän hyvä ei kunnolla pysähtyä keskustelemaan siitä, että mistä olemme jälleen kerran täällä päättämässä. Isoista rahoista, kun on kyse. Täällä meidän esityslistassa todetaan seuraavaa: Koko hankkeen kustannusylitys on 240,0 milj. euroa alkuperäiseen hankesuunnitelman indeksikorjattuun kokonaishintaan verrattuna.  Kokonaisuutena siis metro tuli maksamaan yli miljardin.  Itse en ollut täällä valtuustossa, joten varmaan te täällä pidempään olleet erityisesti pohditte, että miten näin kävikään?  

En tykkää hirveästi rinnastaa investointeja ja käyttömenoja. Mutta kun olen tottunut opetuslautakunnassa etsimään muutamien kymppitonnien säästöjä joitain luokkia sulkemalla, niin siihen on kieltämättä vähän kiusausta. Eilen kuulin, että Hertsikan ala-asteella opetusta annetaan hallinnollisen yhdistämisen jälkeen aulassa, kun ei ole riittävästi tilaa. Mutta nämä on kai sellaisia asioita, että ei niihin voi täällä valtuustossa vaikuttaa, kun on niin tiukkaa.

Helsingin homekoulut laitettaisiin moneen kertaa kuntoon 240 miljoonalla.   Nyt kysyn ihan mistä tämä arviointivirhe johtuu ja kuka kantaa siitä vastuun? Entä epäonnistuneesta automaattimetrokokeiluista? Halualaisin vuosaarelaisena metron päivittäisenä käyttäjänä tietää nyt tänään tässä ennen päätöstä, että miten Espoon lyhyistä laitureista seuraavat kapasiteettiongelmat aiotaan ratkaista." 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metro, HKL, Helsingin valtuusto

Palmian yhtiöittäminen ei ole Helsingin etu

Lauantai 13.9.2014 klo 19.01 - Ville

Helsingin kaupunginvaltuusto tekee puolentoistoviikon päästä yhden tämän valtuustokauden merkittävimmistä linjavedoista päättäessään kaupungin kunnallisen liikelaitoksen Palmian ja sen kolmentuhannen työntekijän kohtalosta. Helsingin kokoomusjohto ajaa peruspalveluja tuottavan liikelaitoksen pilkkomista osiin ja sen henkilöstöruokailu-, kiinteistö-, siivous- ja turvapalvelujen yhtiöittämistä. Yhtiöittäminen ajaisi Palmian ankarasti kilpailuille markkinoille ja vaarantaisi nykyisessä vaikeassa työllisyystilanteessa pienipalkkaisten palmialaisten työpaikat.   

Helsingin kaupunginvaltuusto joutui ennen kesää yhtiöittämään Helsingin Sataman ja Energian, koska EU:n kilpailuneutraliteetti säännösten pohjalta uudistettu kuntalaki tätä edellytti.  Palmian kohdalla tilanne on toinen: laki ei edellytä Palmian kiinteistö-, siivous-, ja turvapalveluiden yhtiöittämistä. Palmian toimintaa kaupungin liikelaitoksena on viimeaikoina tehostettu ja kehitetty. Tällä tiellä on hyvä jatkaa. Toisin kuin Kauppalahden blogisti  Kyösti Jurvelin muutama päivä sitten väheksyen totesi, palmialaiset eivät ”kölli” verorahoilla, vaan tekevät päivittäin tärkeää työtä tämän kaupungin asukkaiden hyvinvoinnin eteen.

Yhtiöittämisen seurauksena henkilöstön työehtosopimuksia heikennettäisiin ja jo nyt pienipalkkaisten työntekijöiden palkat laskisivat tasolle, jolla on vaikea tulla toimeen Helsingin hintatasossa. Helsingin kaupunki ei vastuullisena yhteiskunnallisena toimijana voi lähteä mukaan tällaiseen palkkojen polkemiseen. Helsingin Bussiliikenne Oy:n vaikeudet ovat esimerkki siitä, miten epäonnistunut yhtiöittäminen voi tulla kalliiksi myös veronmaksajille.

Palmian näkökulmasta tilanne on huolestuttava. Kaupunginhallituksen konsernijaostossa 8.9. kokoomuksen ja vihreiden edustajat kannattivat yhtiöittämistä SDP:n, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten vastustaessa. Palmian kohdalla on kyse tämän valtuustokauden yhdestä merkittävimmästä poliittisesta linjavalinnasta. Valtuutetuille asiasta avattu kysely antaa ymmärtää, että moni valtuutettu vielä pohtisi asiaa. Oma kantani on ollut jo pitkään selvä, enkä tule kannattamaan Palmian yhtiöittämistä valtuustossa.  Tästä tilanteessa on vedottava kantaansa pohtiviin valtuutettuihin, että he miettisivät niin päivittäisen palvelutason kuin pienipalkkaisten ihmisten työpaikkojen näkökulmasta, että millaista tulevaisuuden Helsinkiä he haluavat olla rakentamassa.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palmia, Helsingin valtuusto, yhtiöittäminen, kaupunginhallitus, vihreät, kokoomus, SDP