Villenkallion kaava lautakunnassa 3.5.

Maanantai 2.5.2022 klo 14.45 - Ville

Kaupunkiympäristölautakunnan päätettävänä on huomenna Vuosaaren Villenkallion kaava, josta olen saanut jokin verran viestejä. Kiitokset niistä! Suhtaudun kielteisesti kaavaan liittyvään suunnitelmaan purkaa nämä kuvassa näkyvät Airoparintien tien viihtyisät ja hyväkuntoiset rivitalot. Toivon, että huomenna lautakunta vielä harkitsisi asiaa ja ottaisi huomioon asukkaiden, vuosaarelaisten järjestöjen ja myös kaupungin museon lausunnossaan esittämän kritiikin.

Ylipäätään se, että Vuosaaren asukasmäärää ollaan jälleen kerran kasvattamassa ilman, että kaupunki on kyennyt järjestämään nykyiselle asukasmäärälle toimivia terveyspalveluja, on asia mitä en pidä kestävänä tapana kehittää kaupunkia. Olen ehdottanut jo aiemmin, että kaavoituksen yhteydessä pitäisi antaa palvelutakuu. Tässä olisi nyt Helsingillä aika ottaa kokonaan uusi käytäntö ja suunnitella miten peruspalvelut Vuosaaressa ja muissa lähiöissä saadaan vastaamaan asukaslukua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vuosaari, Villenkallio

Mustavuoren paikoituksesta

Keskiviikko 27.2.2019 klo 18.38 - Vuosaari, Mustavuori, paikoitus, talviurheilu, hiihto

Nimimerkki ”hiihtoraivoa parkkipaikalla ei ladulla” käsitteli viimeisen Vuosaari-lehden mielipidepalstalla Mustavuoren ulkoilualueen vuosia jatkuneita paikoitusongelmia. Olen lähestynyt aiheen tiimoilta jo aiemmin kaupunkiympäristön toimialaa. Sieltä luvattiin minulle elokuussa 2018, että korjausta olisi tiedossa talvikautena 2018-2019, mutta kuten tiedämme, ongelmat jatkuvat.  

Mielipidekirjottajan ehdotus, että Niinisaarentieltä Vuosaaren täyttömäelle johtavan tien varteen sallintaisiin pysäköinti on mielestäni hyvä. Iltaisin ja viikonloppuisin siihen ei pitäisi olla työmaaliiketeenkään puolesta estettä.

Koska pysäköintiongelma ei näytä muuten ratkeavan jätän Helsingin valtuuston helmikuun lopun kokouksessa aiheesta aloitteen. Sen käsittely kaupungin hallinnon rattaissa ottaa aikansa, mutta toivon, että Mustavuoren paikoitukseen saadaan mahdollisimman pian toimiva ratkaisu.

Kirjoitus Vuosaari-lehdessä 27.2.2019

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ville

Miksi tuen Villeä eduskuntavaaleissa?

Lauantai 11.4.2015 klo 23.07 - tukitiimiläinen Merja Laukkanen

On vain viikko siihen ajankohtaan, kun me suomalaiset äänestämme itsellemme uudet kansanedustajat. Nyt on myös mahdollisuus nuorentaa eduskuntaa, äänestämällä ensikertalaisia, sivistyneitä ja eri elämän aloilta olevia ehdokkaita. Vaalityötä tehdessäni olen useasti sanonut epäröiville kansalaisille, että äänestäkää jokatapauksessa, silloin on sinunkin antamasi ääni huomioitu. Ja se ääni on luomassa uutta tässä muuttuvassa yhteiskunnassa. Muutos on edessä, emme voi näin jatkaa, työtä ja työntekijöitä on saatava, jotta tuleville sukupolville on muutakin kuin suuret summat meidän velkaa maksettavana.

Nämä vaalit ovat ensisijaisesti Suomen vaalit. Oman maan kohtalo muuttuvassa Euroopassa. Turvallisuus, huolenpito, uudistuva peruskoulu ja säännöllinen työ. Me tarvitsemme nyt eduskuntaamme ihmisiä, jotka ymmärtävät arkielämän epävakautta. Juuri siksi on niin tärkeätä äänestää: jokainen ääni merkitsee paljon. 

Siksi minä kannatan Ville Jalovaaraa. hänellä on aimo annos kokemusta siitä, minkälaista on elää taloudellisesti epävarmassa ja turvattomassa maailmassa. Hän tietää työnteon merkityksen ja miltä se tuntuu, kun ei tiedä, onko huomenna tuloja laisinkaan. Tuo tietoisuus nykyään aivan liian monelle aivan liian tutusta tunteesta on saanut hänet lähtemään politiikkaan mukaan: jos vain antautuu synkkyyden valtaan eikä tee mitään, ei saa muutosta aikaiseksi. Ville ei ole antautunut, vaan työskentelee uutterasti sen paremman huomisen vuoksi, sen puolesta, että kukaan ei jäisi vaille mitään tukea ja turvaa. Hän ymmärtää niin tavallista taloudellista epätietoisuutta kuin laajempaa turvallisuustilannetta, joka on niin monien mielessä tätä nykyä. Helsingin kaupunginvaltuustossa hän on uurastanut tavallisen ihmisen puolesta osana demarien valtuustoryhmää ja minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö hän jatkaisi tätä työtä. 

Elämme vaikeita aikoja. Tarvitsemme vaikeiden aikojen vaikuttajaa työskentelemään meidän puolestamme, ajamaan tavallisen ihmisen asiaa. Haluatko sinä sellaisen vaikuttajan Helsingissä edustamaan itseäsi, ajamaan taloudellista yhdenarvoisuutta ja rakentamaan turvallisempaa Suomea? Muista vaalinumero 138 Helsingin piirissä ennakkoäänestyksessä 8. - 14.4 sekä varsinaisena vaalipäivänä 19.4. Muista Ville Jalovaara ja osallistu turvallisemman, paremman huomisen rakentamiseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eduskuntavaalit, SDP, Helsinki, Ville Jalovaara

Vaalipäällikön terveiset

Keskiviikko 1.4.2015 klo 11.54 - Teppo Suontakanen

Ei ole enää kuin runsaat kaksi viikkoa siihen ajankohtaan, kun me suomalaiset äänestämme itsellemme uudet kansanedustajat. Tuskin kukaan on voinut välttyä tältä tiedolta, sen verta selkeästi siitä on puhuttu ja sen verta useasta lähteestä sitä on tuputtamiseen asti tarjottu. Olen suureksi yllätyksekseni kuitenkin myös törmännyt yllättävän useasti ajatukseen, että on aivan yksi ja sama, ketä äänestää vai äänestääkö ollenkaan. ”Samat kuviothan ne siellä koko ajan on, mitään muutosta ei tapahdu ja EU:ssa kaikki päätetään.”

 

En nyt lähde sanomaan, etteikö istuvan eduskunnan kauden loppuvaihe olisi ollut suorastaan sietämättömän naurettava. Kansanedustajat itsekin ovat sitä mananneet ja monet muutkin ihmetelleet, että mikä ihme eduskuntaan on iskenyt. Meihin suomalaisiin on ainakin iskenyt harmaa epävarmuus sekä kaiken syövä epätietoisuus: kuulemme vain huonoja uutisia ja märehdimme niitä epätoivon vimmalla, koska mitään muutakaan ei ole. Tuollaisessa ilmapiirissä on vaikea uskoa huomiseen tai rakentaa mitään uutta. Tuhannet joutuvat elämään joka päivä epävarmuudessa siitä, saavatko palkkaa huomenna; ja samanlainen määrä onnettomia kamppailee sen pelon kanssa, että onko heillä enää pian työpaikkaa ja jos on, niin selviääkö siitä maksettavalla palkalla. Taloudellisten epävarmuustekijöiden lisäksi idän ja lännen vastakkainasettelu on palannut elämäämme ja yhä useampi seuraa kovin tarkoin turvallisuuteen liittyviä uutisia. Me pelkäämme ja olemme epävarmoja.

 

Miten nämä kaksi asiaa – eduskuntavaalit sekä yleinen epävarmuus ja epätietoisuus – sitoutuvat toisiinsa? Me tarvitsemme nyt eduskuntaamme ihmisiä, jotka ymmärtävät tätä arkielämän häilyvää olotilaa, jotka haluavat olla muutakin kuin tuuliviirejä. ”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä”, lausuttiin klassisessa Carl Barksin Aku Ankka -tarinassa. Kovat ajat kaipaavat sellaisia päättäjiä ja vaikuttajia, jotka ymmärtävät niitä aikoja eivätkä anna periksi. En haikaile kovien tai häikäilemättömien päättäjien perään: haikailen sellaisten ihmisten perään, jotka ymmärtävät mattimeikäläisen tuntemuksia noina kovina aikoina, jotka pistävät itsensä likoon ja saavat aikaiseksi jotain, valavat uskoa tulevaisuuteen. Tällaisia ihmisiä me tarvitsemme ja meillä on nyt mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Juuri siksi on niin tärkeätä äänestää: jokainen ääni merkitsee paljon. Me saamme itse päättää, mihin suuntaan Suomi menee.

 

Juuri siksi minä kannatan Ville Jalovaaraa. Hän ei ole mikään poliittinen broileri, kuten tavataan sanoa, ja hänellä on aimo annos kokemusta siitä, minkälaista on elää taloudellisesti epävarmassa ja turvattomassa maailmassa. Hän tietää työnteon merkityksen ja miltä se tuntuu, kun ei tiedä, onko huomenna tuloja laisinkaan. Tuo tietoisuus nykyään aivan liian monelle aivan liian tutusta tunteesta on saanut hänet lähtemään politiikkaan mukaan: jos vain antautuu synkkyyden valtaan eikä tee mitään, ei saa muutosta aikaiseksi. Ville ei ole antautunut, vaan työskentelee uutterasti sen paremman huomisen vuoksi, sen puolesta, että kukaan ei jäisi vaille mitään tukea ja turvaa. Hän ymmärtää niin tavallista taloudellista epätietoisuutta kuin laajempaa turvallisuustilannetta, joka on niin monien mielessä tätä nykyä. Helsingin kaupunginvaltuustossa hän on uurastanut tavallisen ihmisen puolesta osana demarien valtuustoryhmää ja minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö hän jatkaisi tätä työtä.

 
Elämme vaikeita aikoja. Tarvitsemme vaikeiden aikojen vaikuttajaa työskentelemään meidän puolestamme, ajamaan tavallisen ihmisen asiaa. Haluatko sinä sellaisen vaikuttajan Helsingissä edustamaan itseäsi, ajamaan taloudellista yhdenarvoisuutta ja rakentamaan turvallisempaa Suomea? Muista vaalinumero 138 Helsingin piirissä ennakkoäänestyksessä 8. - 14.4 sekä varsinaisena vaalipäivänä 19.4. Muista Ville Jalovaara ja osallistu turvallisemman, paremman huomisen rakentamiseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit, Ville Jalovaara, äänioikeus, SDP

Meri-Rastilan länsiranta kaupunginvaltuuston puntarissa

Maanantai 9.12.2013 klo 12.22 - Ville

Vuosien ajan keskustelua herättänyt Meri-Rastilan rannan osayleiskaava käsitellään keskiviikkona Helsingin kaupunginvaltuuston vuoden viimeisessä kokouksessa. Odotettavissa lienee pitkä kokous, sillä kysymys jakaa selvästi valtuustoa. Meri-Rastilasta on tullut myös kaupunkilaisilta ennätysmäärä yhteydenottoja, joista haluan kiittää ja joihin olen pyrkinyt kaikkiin vastaamaan.
 
Ratkaistavana olevaa kysymystä on punnittava monesta näkökulmasta. On kiistaton tosi-asia, että Helsinkiin tarvitaan lisää asuntoja. Lähes 37 000 asukkaan Vuosaari on jo nyt Helsingin suurin kaupunginosa ja Meri-Rastilan osalta täydennysrakentaminen olisi mahdollista toteuttaa nykyisen asutuksen lomaan ottamalla pienellä budjetilta tehty asukkaiden ehdottama Our City-vaihtoehtokaava Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston resurssein eteenpäin työstettäväksi. Meri-Rastila rakennettiin aikanaan väljäksi ja se alue voisi näin toimia eräänlaisena täydennysrakentamisen pilottihankkeena koko kaupungissa.  
 
Oman monivuotisen näkemykseni mukaan Meri-Rastilassa niin luonto-arvot kuin rantametsän aktiivinen ulkoilukäyttökin puoltavat ranta-alueen säilyttämistä virkistyskäytössä. Nykyisessä hyvin hektisessä kaupunkielämässä ihmisillä tulee olla lähellä kotia metsäalueita, joissa voi käydä luonnon keskellä hengähtämässä. Meri-Rastilan rannan osalta ulkoilukäyttöä voitaisiin entisestään lisätä esimerkiksi metsään lomaan tehtävillä opastetuilla luontopoluilla.
 
Erityinen huoleni tässä tämän syksyn keskustelussa on kohdistunut Vuosaaren alueen palveluiden riittävyyteen. Tätä huolta on monella suunnalle pidetty perusteltuna ja siksi toivon, että asiaan kiinnitettäisiin erityistä huomiota valtuustossa. Asetelma on se, että Meri-Rastilan oma asukkaiden suosima terveysasema suljettiin säästösyistä vuonna 2005. Vuosaaren Albatrossin sote-asema on mitoitettu 30 000 asukkaalle, Vuosaaressa on asukkaita jo lähes 37 000. Vaikka asemalla saadun hoidon laatuun monet vuosaarelaiset ovat ilmeisen tyytyväisiä, pitkistä jonotusajoista kantautuu jatkuvasti palautetta.
 
Vuosaaren nuorison hyvinvoinnista on keskusteltu julkisuudessa viimeaikoina. Yli viidentoista vuoden kokemuksella Vuosaari on mielestäni hyvä ja turvallinen paikka asua kaiken ikäisille, mutta tarvetta olisi esimerkiksi uudelle kaupungin nuorisotilalle. Kattava Vuosaaren palvelutarpeen kokonaisarviointi olisi tässä yhteydessä paikallaan, koska vain asuntorakentamisella ei lisätä helsinkiläisten hyvinvointia.
 
 
 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Meri-Rastila, osayleiskaava, kaupunginvaltuusto, Ville Jalovaara