"The War That Will End War"

Sunnuntai 10.8.2014 klo 13.57

Sata vuotta siten näihin aikoihin ensimmäistä maailmasotaa oli käyty muutama viikko. Jotkut sotilaista saattoivat vielä uskoa johtajiensa lupauksiin, että kotiin tullaan jo jouluksi.  Elokuussa 1914 kirjailija H. G. Wells julkaisi lontoolaisissa lehdissä artikkelisarjan, jossa hän syytti keskusvaltoja sodan syttymisestä ja väitti, että saksalaisen militarismin murskaaminen lopettaisi sodat ikiajoiksi. Artikkelit koottiin teokseksi “The War That Will End War.” Nyt me jälkipolvet tiedämme, että Wellsin arvio osoittautui täysin virheelliseksi. 

”Sota, joka lopettaa kaikki sodat”, sanontaa lainasi myöhemmin myös Yhdysvaltojen presidentti Woodrow Wilson perustellessaan maansa osallistumista ensimmäiseen maailmasotaan. Sota ei päättänyt jouluksi 1914, vaan eloonjääneet pääsivät kotiin vasta neljä vuotta myöhemmin. Tästä huolimatta 20 vuotta myöhemmin maailma oli jälleen sodassa.

H. G. Wellsin kirjoituksista on nyt vuosisata, eikä sodan ongelmaa oli vieläkään onnistuttu ratkaisemaan. Vaikka arvioiden mukaan valtioiden väliset konfliktit ovat viimeaikoina vähentyneet, sisällissodat ovat lisääntyneet. Useissa nykyisissä sisällissodissa on aineksia myös merkittäville valtioiden välisille konflikteille.

Sodan tielle lähdetään kerta toisensa jälkeen huolimatta siitä, että aseilla on hyvin vaikea löytää mitään pysyviä ratkaisuja konflikteihin. Yksi esimerkki tästä on täydessä kaaoksessa oleva Irak, johon Yhdysvaltojen johtama liittouma hyökkäsi vuonna 2003 viedäkseen sen kansalle – ainakin sotapropagandan mukaan – demokratiaa. Saddam Hussein oli kyllä kansaansa sortava brutaali diktaattori, mutta hyökkäyksen tekosyynä käytettyjä ydinaseita hänen jäljiltään ei löytynyt. Jokin toinen keino hänen valtansa kaventamiseksi olisi varmastikin ollut nykypäivän näkökulmasta parempi.

Toukokuussa 2003 Yhdysvaltojen sen aikainen presidentti George W. Bush julisti lentotukialuksen kannella pitämässään puheessa, että merkittävät sotatoimet Irakissa ovat ohi ja liittouma on voittaja. Aluksen miehistö hurrasi. Nyt kesällä 2014 hänen isänsä presidentti George H. W. Bush nimeä kannalta tukialukselta lähtee amerikkalaisia hävittäjiä pommittamaan Irakin kaaokseen ajaneita terrorijärjestön Isiken joukkoja. Puheista päätellen Irakin sotaa vaalikampanjassaan 2008 arvotellut presidentti Barack Obama ei koe erityistä tyytyväisyyttä siitä, että amerikkalaiset jälleen joutuvat lentämään pommituslentoja Irakissa. Toisin kuin Irakin sodan aloittanut edeltäjänsä George W. Bush Obama myöntää, ettei Yhdysvallat voi sotilasvoimalla vakauttaa Irakia, vaan maan etnisten ryhmien on itse löydettävä ratkaisu sen rauhanomaisempaan tulevaisuuteen.

Historiassa on lukemattomia esimerkkejä siitä, että ulkovallan sekaantuminen jonkin maan sisäiseen konfliktiin vie asioita vain huonompaan suuntaan. Yhtälailla nämä seuraukset on nähtävissä parhaillaan Itä-Ukrainan konfliktissa, johon pätee myös se, että mitä pidempää sota kestää, sitä vaikeampaa on löytää pysyvää ratkaisua.  Rauha voidaan saavuttaa vain, jos Venäjä lopettaa separatistien tukemisen ja ukrainalaiset saadaan neuvottelupöytään. Se, että maailmassa tällä hetkellä niin monia vaikeita konflikteja kertoo, että historian opetuksista on opittu valitettavan vähän. Maapallon viimeistä sotaa ei tulla näkemään ennen kuin lopulta uskotaan, että sotimalla ei tähän maailmaan saada rauhaa. 

Sarajevon laukaukset kaikuvat yhä Euroopassa

Lauantai 28.6.2014 - Ville

Sata vuotta sitten Sarajevon kaduilla tapahtui salamurha, jonka historiallista merkitystä eripuolilla maailmaa näin viikkoina pohditaan. Nuo laukaukset aloittivat kehityksen, joka johti ensimmäisen maailmansodan syttymiseen kuukautta myöhemmin. Sodan, jonka piti olla ohi jouluksi, mutta joka kesti neljä vuotta ja vaati arviolta kuusitoista miljoonaa kuolonuhria.

Vierailin helmikuussa 2013 Itävallan pääkaupungissa ydinkeskustasta syrjässä olevassa Heeresgeschichtliches Museumissa, jonka kahdessa kerroksessa esitellään Itävallan ja samalla Euroopan sotaisaa historiaa keskiajalta aina lähelle nykypäivää. Museon tunnetuin esine on alkuperäinen Gräf & Stift henkilöauto, jolla Itävallan arkkiherttua Franz Ferdinand ja hänen vaimonsa Sofia matkustivat Sarajevossa 28.6.1914, kun bosnialainen opiskelija Gavrilo Princip ampui heitä.

Aiemmin tuon kesäkuun päivän aamulla arkiherttuan autosaattuetta vastaan oli tehty sen matkatessa kohti kaupungintaloa epäonnistunut iskuyritys. Yksi salamurharyhmään kuuluneista oli heittänyt Franz Ferdinandin autoa kohti käsikranaatin, joka oli kuitenkin räjähtänyt vasta perässä tulevan auton kohdalla. Herttuapari vieraili suunnitelmien mukaan kaupungintalolla ja oli matkalla tapaamaan iskussa haavoittuneita, kun heitä kuljettanut auto kääntyi vahingossa väärälle kadulle.  Kuljettajan eksyminen muutti maailmanhistoriaa. Salamurharyhmä jäsen Gavrilo Princip oli sattumalta samassa kadunkulmassa, otti esiin aseensa ja ampui kuolettavan laukaukset kohti Itävallan kruunuperijää ja hänen vaimoansa.

Sytykkeenä laukaukset taustana valtapolitiikka

Tietoa salamurhasta levisi nopeasti ympäri Eurooppaa lehdistön välityksellä. Itävalta syytti Serbian salaista palvelua murhan järjestämisestä ja ultimaatumien ja vasta ultimaatumien lähettäminen johti Euroopan ajautumiseen sotaan.   Vaikka Sarajevon tapahtumat oli konkreettinen lähtölaukaus sotaan, taustalla oli laajemmat valtapoliittiset syyt ja vuosikaudet jatkunut asevarustelukierre. Yhtälailla jokin toinen vastaava tapahtuma olisi voinut johtaa tilanteen kärjistymiseen aseelliseksi yhteenotoksi tai toisaalta ei. Historian on täynnä vastaavia tapahtumia, joiden toisenlainen lopputulos, olisi merkittävällä tavalla saattanut muuttaa sitä seurannutta laajempaa kehityskulkua.

Ihmisuhrien ohella ensimmäisen maailmansodan seuraukset oli valtavat: Venäjällä puhkesi vallankumous, Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia hajosi, Saksasta tuli tasavalta. Euroopan ja Venäjän kaaoksen keskellä Suomi itsenäistyi ja meillä alkoi sisällissota. Monet tutkijat pitävät ensimmäistä maailmansotaa toisen esinäytöksenä ja kylmää sotaa puolestaan sen jatkona.Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Itävallasta tehtiin tasavalta, joka lakkasi väliaikaisesti olemasta, kun maa liitettiin vuonna 1938 natsi-Saksaan.  Sodan jälkeen liittoutuneet miehittivät Itävaltaa aina vuoteen 1955.

"Sota kuuluu museoihin"

Vaikea historia on ehkä osa syy siihen, että Wienin Heeresgeschichtliches  Museumissä ei monien vastaavien museoiden tavoin ihannoida sotia, vaan motto on: ”Sota kuuluu museoihin”.  Siitä huolimatta, että kaksi maailmansotaa aiheutti maanosamme kymmeniä miljoonia kuolinuhreja, tämä jalo periaate ei ole Euroopassakaan toteutunut. Tapahtumien polttopisteessä sata vuotta sitten ollut Sarajevo joutui 1990-luvun alussa vuosikausiksi Jugoslavian hajoamista seuranneen verisen sisällissodan päänäyttämöksi. Tätä kirjoitettaessa runsaasti kuolonuhreja taistelut Itä-Ukrainassa jatkuvat. Syyrian sisällissodan koulunuhrien määrä on arvioitu olevan jo yli 160 000, eikä loppu ole näköpiirissä, vaan konflikti on pikemminkin levinnyt Irakin suuntaan.

Sota nähtiin 1900-luvun alun Euroopassa eräänlaisena kansainvälisen politiikan usein välttämättömänä jatkeena. Merkkejä tämän inhimillisiltä seurauksiltaan kestämättömän ajattelun yleistymisestä on meidänkin ajassamme nähtävissä. Tätä kehityskulkua ei kuitenkaan pidä hyväksyä, vaan maailmanrauha on aina nähtävä asiana, jonka eteen on väsymättä ponnisteltava.

Julkaistu kolumnina Demokraatti -lehdessä 27.6.2014